Kuinka kukaan voi elää 7 0 000 € kk/palkalla

No Kuulan täytyy.

Fortum siis ratkaisi ongelman tai sitten ei.

Tietojen mukaan uusikin toimitusjohtaja oli nostellut melkoisia palkkiota palkkiojärjestelmän mukaisesti. Kuin on mahdollista, että vain Mikael Lilius tehtiin syylliseksi.

Koko toimivajohto ja hallitus viimeistä piirtoa myöten olisi pitänyt vaihtaa.

Tulemme muistuttamaan ohjausministeri Jyri Häkämiestä (kok) hänen leväperäisyydestään.

Häkämies kosti viimeisen päälle Mikaei Liliukselle, kun tämä oli uskaltanut korottaa äänensä.

Me muistamme ja meillä on pitkä muisti. Kokoomus kuulee kunniansa mennen tullen ja muutenkin .
7170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ansioon, siis 70 000 tuloihin, täytyy pakertaa 5v, 10kk.
Voiko kenenkään työ olla niin arvokasta, että hänelle maksetaan 70 000, kysyn vaan?

Äänestä
  • kestäis 14,2 vuotta, jotta yltäisin samaan tulokseen. Oon Kelan työttömyyskorvauksella - 410 €/kk... Vittu mikä maa ja hallitus!

    Äänestä

  • meikäläisellä kirjoitti:

    kestäis 14,2 vuotta, jotta yltäisin samaan tulokseen. Oon Kelan työttömyyskorvauksella - 410 €/kk... Vittu mikä maa ja hallitus!

    4:ttä totuutta ei tarvita.

    Äänestä

  • meikäläisellä kirjoitti:

    kestäis 14,2 vuotta, jotta yltäisin samaan tulokseen. Oon Kelan työttömyyskorvauksella - 410 €/kk... Vittu mikä maa ja hallitus!

    nolla (0)! Et mitään muuta, pelkkä RAHATON nolla.

    Kysy vaikka puperitehtaalla töissä olevalta naapuriltasi. Tosin siitäkin tulee nolla.

    Äänestä

aseisiin tuhlataan kertaluokkaa enemmän kun jonkun lilluksen ylelliseen ylläpitoon!

Äänestä

että pääsee samaan tulotasoon. Siis noin 11 vuotta, että saisi sen mitä maksetaan toimitusjohtaja Kuulalle Fortumissa. Eikä vielä ole kerrottu mitkä ovat palkkiot.

Myyjä 50 kuukkautta. Siis neljä vuotta, että saa saman kuin toimitusjohtaja Kuula.

Ja me maksamme. Kansalta riistetään kohtuuttomat hinnat sähköstä.

Semmoisia nää on, jotka riistävät. Porvarin ihanteita. Kokoomus ja Keskusta on pantava vastuuseen.

Äänestä
  • kansaneläkeläinen kerää 11 vuoden aikana sen minkä toimitusjohtaja Kuula saa yhdessä kuukaudessa.

    Myyjä 50 kuukautta. Siis neljä vuotta, että saa saman kuin toimitusjohtaja Kuula yhdessä vaivaisessa kuukaudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

No Kuulan täytyy.

Fortum siis ratkaisi ongelman tai sitten ei.

Tietojen mukaan uusikin toimitusjohtaja oli nostellut melkoisia palkkiota palkkiojärjestelmän mukaisesti. Kuin on mahdollista, että vain Mikael Lilius tehtiin syylliseksi.

Koko toimivajohto ja hallitus viimeistä piirtoa myöten olisi pitänyt vaihtaa.

Tulemme muistuttamaan ohjausministeri Jyri Häkämiestä (kok) hänen leväperäisyydestään.

Häkämies kosti viimeisen päälle Mikaei Liliukselle, kun tämä oli uskaltanut korottaa äänensä.

Me muistamme ja meillä on pitkä muisti. Kokoomus kuulee kunniansa mennen tullen ja muutenkin .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu