Ahdasmieliset demarit

6.4.2009 15:03:00
Sosiaalidemokraatit hylkäävät
Valliuksen hallintoalue-esityksen

Sosiaalidemokraatit tukevat valtiopäivillä hallituksen esitystä suomenkielisen hallintoalueen laajentamisesta 23 kuntaan. Sosiaalidemokraatti Paavo Valliuksen aiempi selvitys esitti hallintoalueen laajentamista 53 kuntaan Mälarinlaaksossa. Puoluejohtaja Mona Sahlin (S) ei lukuisista pyynnöistä huolimatta ole halunnut kommentoida asiaa SR Sisuradiolle.
”Kysymys on myös taloudellinen”

Hallituksen esitys on hyvä lähtökohta, sanoo Sosiaalidemokraattien valtiopäiväedustaja Helene Petersson, joka on ollut mukana valmistemassa puolueen aloitetta perustuslakivaliokunnassa.

Ympäristöpuolue on jo aikaisemmin tehnyt aloitteen, jonka mukaan suomen kielen hallintoalueen pitäisi kattaa 53 kuntaa Mälarinlaaksossa.

Sosiaalidemokraattien mielestä on siis oikein, että suomenkieliseen hallintoalueeseen liitetään juuri ne kunnat Mälarinlaaksossa jotka ovat itse ilmoittaneet olevansa valmiita tarjoamaan asukkailleen suomenkielisiä palveluja.

Selvittäjä Paavo Vallius ehdotti alunperin että alueeseen liitetään yhteensä 53 kuntaa Mälarinlaaksossa.

Sosiaalidemokraattien mielestä on kuitenkin väärin laajentaa aluetta näin paljon ennen kuin tiedetään onko kaikissa kunnissa tarve suomenkielisille palveluille. Helene Peterssonin mielestä kysymys on myös taloudellinen:
- Hallintoalueen laajentaminen vaatii myös suurempia sijoituksia.

Sosiaalidemokraatit ovat siis tyytyväisiä hallituksen esitykseen. Valtiopäiväedustaja Helene Petersson liittäisi myös muita kuntia hallintoalueesseen, mutta vain jos siihen on tarve.

SR Sisuradio/Erik Regnström
[email protected]
Taustaa: Tukholman ja Mälarinlaakson hallintoalue
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Opetelkoot puhumaan kaunista riikintuotsia, bärccele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

käytännön esim. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu