Olin aiemmin multasormi, asuin omakotitalossa.
Kerrostalossa kaikki "mättää".
Laitoin jo helmikuulla erilaisia päivänsinen siemeniä multaan sisällä, mutta jotakin tein väärin, vain muutama pitkä luippo jäljellä.
Tilasin Exotic Cardenista erilaisia köynnöskrasseja, jotka ajattelin kylvää suoraan parvekelaatikkoon (köynnöskrassi) ja amppeleihin (tav.krassi). Ajattelin kasvattaa niitä ensin sisällä, ja kun kelit lämpenevät siirrellä säiden mukaan alussa sisälle ja ulos.
Mitä minun pitää muistaa? Kertokaa, kiitos!
Joko on liian myöhäistä
7
1953
Vastaukset 7
- krasseja idättää
Laitan itse krassit itämään vasta vapun maissa.
Talvella itämään laitetuista siemenistä aika harvoin kasvaa mitään kunnollista, pitäisi olla kasvuhuonemaiset olosuhteet, ensimmäinen vaatimus: valtavasti valoa.vielä vaikka kylväsit avomaalle. Tietenkin kukinta on aikaisempaa, jos vähän esikasvattaa. Mutta minäkään en ole vielä krasseja enkä tuoksuherneitä kylvänyt. Ne ovat parempia istuttaa sitten varsinaisille paikoilleen, kun eivät ole pitkiä ronkeloita.Krassi on aika vaatimaton kasvupaikkansa suhteen, kasvaa ja kukkii köyhemmässäkin maassa.Ja kasvaa ja kukkii puolivarjossakin, vaikka auringosta pitääkin!
- silloin kukkii
marja-liisa41 kirjoitti:
vielä vaikka kylväsit avomaalle. Tietenkin kukinta on aikaisempaa, jos vähän esikasvattaa. Mutta minäkään en ole vielä krasseja enkä tuoksuherneitä kylvänyt. Ne ovat parempia istuttaa sitten varsinaisille paikoilleen, kun eivät ole pitkiä ronkeloita.Krassi on aika vaatimaton kasvupaikkansa suhteen, kasvaa ja kukkii köyhemmässäkin maassa.Ja kasvaa ja kukkii puolivarjossakin, vaikka auringosta pitääkin!
Mie en ole koskaan esikasvattanut, suoraa maahan ja ehtivät hyvin kukkimaan. Esikasvatus on turhaa touhua,kun on muita 'pakollisia' vaikka kuinka paljon.
- kukitus
silloin kukkii kirjoitti:
Mie en ole koskaan esikasvattanut, suoraa maahan ja ehtivät hyvin kukkimaan. Esikasvatus on turhaa touhua,kun on muita 'pakollisia' vaikka kuinka paljon.
Miekkaliljat ei ole ikinä ehtineet kukkia jos olen sipulit suoraan maahan istuttanut.Ainakin niiden kohdalla esikasvatus on välttämätön, ja muutamien muidenkin. Mutta varmaan voisi tänä keväänä helpata noiden krassien suhteen ja katsoa pääsisikö jatkossa ilman esikasvatusta.
- esikasvattaa
kukitus kirjoitti:
Miekkaliljat ei ole ikinä ehtineet kukkia jos olen sipulit suoraan maahan istuttanut.Ainakin niiden kohdalla esikasvatus on välttämätön, ja muutamien muidenkin. Mutta varmaan voisi tänä keväänä helpata noiden krassien suhteen ja katsoa pääsisikö jatkossa ilman esikasvatusta.
kunhan ei aloita liian aikaisin.
Aloitan toukokuun alussa. Noin viikon tai allekin, kestää ensimmäiset lehdet tulla, ja kesäkuussa maahan.
Niin sitä on noin kuukauden etuajassa, verrattuna jos suoraan maahan kylväisi.
Siemeniä kannattaa liottaa vedessä päivän verran ennen multaanlaittoa, itää varmasti ja nopeammin. - ulkona itämässä...
esikasvattaa kirjoitti:
kunhan ei aloita liian aikaisin.
Aloitan toukokuun alussa. Noin viikon tai allekin, kestää ensimmäiset lehdet tulla, ja kesäkuussa maahan.
Niin sitä on noin kuukauden etuajassa, verrattuna jos suoraan maahan kylväisi.
Siemeniä kannattaa liottaa vedessä päivän verran ennen multaanlaittoa, itää varmasti ja nopeammin.... onko mitään saumoja pärjätä???
- laittaisin itämään
ne on joskus hitaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411593- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi305850- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571