Tässä mennään

Oli mieluista tai ei, tässä mennään.
Jos ei olisi "mönkäreitä", miten olisi tänäpäivänä, olisiko Fortum noin suuri.

Ministerit Kalliomäki ja Mönkäre olivat hyväksymässä optiojärjestelmän käyttöönotosta valtionyhtiöiden johdolle.
Osakeoptiopalkitsemisella nimenomaan tavoitellaan yhtiön arvon kasvua, osakkeen arvon kohottamista. Fortumissa kävi niin, että yhtiön arvo kohosi ja sen mukana myös johdon optioiden arvo. Siis toivottu lopputulos, paitsi että nyt se onkin epätoivottu ministereiden Kalliomäen ja Mönkäreen edustamalle klusterille. Ministeri Mönkäre sai jo optionsa, rahakkaan palkkioviran, mutta ministeri kalliomäelle ei ollut käyttöä edes palkkiovirkajärjestelmässä. Kalliomäki on kuitenkin älynnyt olla puuttumatta Fortumin optiokohuun, ehkä vaistonvaraisesti tai joku on selostanut osakkeiden haluttuun arvonnousuun kytketyn optiopalkkiosysteemin aritmeettisen yhteyden, jälkikäteen.

Kalliomäessä tai Mönkäreessä ei tietenkään ole naista tulla julkisuuteen osuudellaan aiheuttamaansa seuraamukseen. Se kuitenkin luetaan nyt ja myöhemmin ansioksi, että suomalaisiin valtionyhtiöihin ei saada jatkossa kovan kansainvälisen tason johtajia, ei Suomesta eikä muualta.

Nyt kohtuuttoman suurituntuinen rimanylitys saattoi aiheutua yhtä ilmavasta rimanalituksesta.

Kannattaa huomata, että klusterin YLE:n ajankohtaistoimitus ei uutisoinneissaan ole mitenkään viitannut optiomekanismiin, Kalliomäkeen tai Mönkäreeseen.

Lilius sai mitä Kalliomäki ja Mönkäre olivat luvatuksi hyväksyneet.
Tärkeintä lienee, että SDP:n kannatus sai tapahtumasta hieman kohennusta.
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on kapitalismi, maa on aivan loppu. Valta vaihtuu kohta sielläkin. Tasavero oli se lopullinen tuloero=kaaos

Äänestä

Meillä on jatkuvasti toitotettu,että vastuusta pitää myös maksaa.Nyt pinnalle on noussut Fortumin johtajiston palkat ja surullisenkuuluisat optiot.Tämän päivän Hesarissa oli esim.kansainvälisistä palkoista jotka ovat jo järkevissä mitoissa vastuuseen.Esim. USA:n presidentti tienaa 302000 euroa vuodessa ja venäläinen virkaveljensa 93000 euroa vuodessa.Kun ajattelemme onko Usa:n presidentillä suurempi vastuu koko maailman taloudesta kuin vaikkapa Fortumin nokkamiehellä niin mittasuhteet järkyttävät.Meillä siis valtion suureksi omistaman yhtiön nokka tienaa 72000 euroa kuukaudessa kun Usa:npressa 302000 vuodessa.Kumpikin "nauttii" palkkaansa joko suoraan valtiolta tai sen suureksi omistamalta yhtiöltä.Yksityisellä puolelle on tietenkin kovempiakin liksoja,mutta siellä onkin rahat sijoittajien eikä niinkuin Fortumissa suureksi osaksi valtion,eli veronmaksajien rahaa.

Äänestä
  • Ja osakkeet.
    Osaatko niistä kertoa ?
    Mikä on Putinin omaisuus ?

    Peruspalkka eri kuin muu "palkka" joka liittyy peruspalkkaan.

    Olisiko Putinen oikeampi palkka satoja mijoonia vuodessa, ainakin kymmeniä miljoonia euroja.

    Vai ? Onko sulla parempaa tietoa !

    Äänestä

  • omaisuus. kirjoitti:

    Ja osakkeet.
    Osaatko niistä kertoa ?
    Mikä on Putinin omaisuus ?

    Peruspalkka eri kuin muu "palkka" joka liittyy peruspalkkaan.

    Olisiko Putinen oikeampi palkka satoja mijoonia vuodessa, ainakin kymmeniä miljoonia euroja.

    Vai ? Onko sulla parempaa tietoa !

    Samassa jutussa oli Putinin palkka 103000 euroa vuodessa,siis pääministerin toimesta.Lisäansioista ei jutussa mainita mitään,mutta varmaan niitäkin on.Onhan Fortumin nokkamiehelläkin kuukausipalkan lisäksi muita tuloja,esim. ne "tulospalkkiot".Jutussa vielä erikseen mainittiin venäjällä pääministerin hankkivan enemmän kuin nykyinen presidentti.

    Äänestä

  • Lisää kirjoitti:

    Sanonut, että nuo ja nuo öljypumput on mun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pate Mönkäre kirjoitti:

Oli mieluista tai ei, tässä mennään.
Jos ei olisi "mönkäreitä", miten olisi tänäpäivänä, olisiko Fortum noin suuri.

Ministerit Kalliomäki ja Mönkäre olivat hyväksymässä optiojärjestelmän käyttöönotosta valtionyhtiöiden johdolle.
Osakeoptiopalkitsemisella nimenomaan tavoitellaan yhtiön arvon kasvua, osakkeen arvon kohottamista. Fortumissa kävi niin, että yhtiön arvo kohosi ja sen mukana myös johdon optioiden arvo. Siis toivottu lopputulos, paitsi että nyt se onkin epätoivottu ministereiden Kalliomäen ja Mönkäreen edustamalle klusterille. Ministeri Mönkäre sai jo optionsa, rahakkaan palkkioviran, mutta ministeri kalliomäelle ei ollut käyttöä edes palkkiovirkajärjestelmässä. Kalliomäki on kuitenkin älynnyt olla puuttumatta Fortumin optiokohuun, ehkä vaistonvaraisesti tai joku on selostanut osakkeiden haluttuun arvonnousuun kytketyn optiopalkkiosysteemin aritmeettisen yhteyden, jälkikäteen.

Kalliomäessä tai Mönkäreessä ei tietenkään ole naista tulla julkisuuteen osuudellaan aiheuttamaansa seuraamukseen. Se kuitenkin luetaan nyt ja myöhemmin ansioksi, että suomalaisiin valtionyhtiöihin ei saada jatkossa kovan kansainvälisen tason johtajia, ei Suomesta eikä muualta.

Nyt kohtuuttoman suurituntuinen rimanylitys saattoi aiheutua yhtä ilmavasta rimanalituksesta.

Kannattaa huomata, että klusterin YLE:n ajankohtaistoimitus ei uutisoinneissaan ole mitenkään viitannut optiomekanismiin, Kalliomäkeen tai Mönkäreeseen.

Lilius sai mitä Kalliomäki ja Mönkäre olivat luvatuksi hyväksyneet.
Tärkeintä lienee, että SDP:n kannatus sai tapahtumasta hieman kohennusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu