Pojalla, 1v 4kk, on mahatauti, luultavasti noro, koska on oksentanut ja ripuloinut. Kuumetta ei ole ja lapsi on virkeä.
Poika on nyt ollut kolme tai neljä päivää syömättä juuri mitään, enkä oikein keksi, mitä tässä nyt tekisi. Vettä juo paljon ja pissaa tulee hyvin, ja kuten jo sanoin, on virkeä eikä mitenkään apaattinen tai lötkö.
Eilen sain hänet syömään maissinaksuja ja isohkon palan leipää, mutta ne sitten oksennettiin illalla sohvalle (luojan kiitos, ettei olla vielä ehditty ostaa kangassohvaa vaan tuo nahkainen hirvitys on edelleen olkkarissa). Tänään aamulla ei suostunut syömään mitään.
Poden aivan sairaan huonoa omatuntoa siitä, mitä olen yrittänyt nyt epätoivoissani tuolle lapselle syöttää. Tänään on poika pistellyt poskeensa pelkästään maissinaksuja. Kokeilin antaa suklaatakin, muttei mennyt, ja pari päivää sitten yritin melkein väkisin antaa jäätelöä, muttei sekään uponnut. Juotin myös appelsiinimehua vedellä jatkettuna (luomua) ja sitä lapsi joikin jonkun verran. Muita mehuja poika ei ole ikinä saanut ja tuotakin todella harvoin, joten en ole viitsinyt tarjota, kun tiedän, ettei suostu ottamaan. Myös mustikkakeittoa olen koittanut antaa ja pari päivää sitten söi sitä muutaman lusikallisen, mutta nyt ei enää kelpaa.
Pelastus tässä on kai se, että poika on yhä rinnalla ja imee minua tyhjiin. Kakka on lähinnä keltaista, eli maito sitten vissiin imeytyy ja sen voimalla taitaa lapsi jaksaa.
Miten tässä nyt pitäisi toimia, että saisin pikkuhiljaa oikeatakin ruokaa pojalle menemään? Pahimmat oksentelut ovat jo takanapäin, eikä tänään ole enää edes yökkinyt. Huolestuttaa vaan, kun omiinkin silmiin näkyy, että lapsi on laihtunut. Syömisestä en nyt ole tehnyt mitään isoa numeroa, ettei poika pelästyisi, vaan antanut, mitä hän on pyytänyt (niitä naksuja) ja koittanut silloin tällöin tarjota jotain. Mikään vaan ei oikein tunnu kelpaavan ja kaikki työnnetään pois.

Vastaukset 3
Vanhimmat
no se maitohan nyt pitää hengissä vielä ihan kohtuudella.
Urheilujuomat on hyviä vatsataudissa sillä ne tasapainottaa, mutta noin pienelle ne pitää lantrata vielä tuplamäärällä vettä.
hae apteekista osmosal-ripulijuomaa!! Se on semmosta jauhetta mitä sekoitetaan veteen. Siinä on kaikki tarvittavat ravintoaineet mitä lapsi tarvitsee. Oma tytär sai kans vuoden ikäsenä mahataudin ja muutama päivä elettiin pelkästään tolla osmosalilla. Se oli ainut joka pysyi sisällä.
kipi kipi apteekkiin! Ja niin kauan ei oo hätää kunhan lapsi on virkeä ja jaksaa kiinnostua ympäröivästä maailmasta. Sit jos muuttuu veltoksi ja ei kiinnostu mistään ja "väsähtää" niin lääkäriin. Tsemppiä sinne, nuo on inhottavia nuo lasten taudit.
Joka on miellyttävän makuistakin, toisin kuin tuo Osmosal, joka pahan makunsa vuoksi meillä ei mennyt kaupaksi lapsille kuin pitkin hampain.
Urheilujuomia ei pidä mennä vauvaikäisille lainkaan juottamaan, vaikka tuossa joku noin välkyn idean olikin saanut päähänsä.
Sitten vielä vinkkiä siihen syöttämiseen. Juodaanko teillä vielä tuttipullosta? jos, niin tämä voineepi tepsiä.
Otat sellaisen peruna-porkkana vellin, ja siihen sekoitat yhden ikää vastaavan tutun purkkiruuan tai kotiruuan sauvasekoittimella tai vastaavalla.
Jotta tulee tuhti kasvis-lihavelli. Sitten leikkaat tuttipullon suun nauramaan ainakin 7 mm matkalta, ja ei kun syömään. Meillä tämä tepsi hyvin. Imeväinen mikä imeväinen.
Äläkä sitten masennu niistä takapakeista joita tuo tauti saattaa tuoda. Meillä lapsi sairastui tuohon joka viikko 5den viikon ajan. Aina välissä oli siis jo terveenä. Niin että jaksamista sinne teille.