MItään näistä keskusteluista ei tarvitaa enää kun kaikki ketkä ovat lapsia synnyttäneet huolehtivat niistä ja kaikki ketkä elävät jossain perheessa keskittyvät elämään siinä perheessä. Se lopettaa tämän riitelyn just siihen
näitä keskustelu ja ei tarvita enää
kun kaikki huolehtivat omas...
17382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Näin se on. Vanhemmilla on päävastuu omista lapsistaan, lastentarhanopettajilla, opettajilla, mummoilla ja muilla läheisillä aikuisilla vasta sen jälkeen. Ja jokaisella on mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin omassa kodissaan, ei jonkun toisen kodissa. Jos jokainen huolehtisi omista asioistaan muiden asioiden sijaan, olisi huomattavasti vähemmän kitkaa jopa näissä kirjoituksissa.
Vielä ymmärtää että kaikki ei toimi niinkuin itse ja hyväksyy sen niin elämä olisi itsellekkin helpompaa.
Meillä piiiri pieni pyörii ja kasvatusvastuu kaikilla aikuisilla jotka lastsen kahdessa kodissa asuu ja se toimii meillä, ei riitoja ja tasapainoisia lapsia jotjka tietää että heitä rakastetaan ja pidetään kalleimpina aarteina mitä maa päällään kantaa.
Ja nimenomaan jokaisella mahdollisuus vaikutta omaan kotiinsa. Minä suvaitsen toisetkin vaihtoehdot mutta täytyy myöntää että pinna välillä palaa kun luen jotain, ihmiseltä joka ei meitä tunne tai meidän ihania lapsia ole tavannut, joka silti yleisesti tuomitsee meidän tavan toimia, eikä ymmärrä että minä äitinä voin sallia että lasten isän (pitkäaikainen) vaimo saa lasten heillä ollessaan heitä komentaa.
Pitää parantaa tapaani siinä kohtaa ja vaan ohittaa ne ei suvaitsevaiset kirjoitukset.
Ihanaa munarikasta pääsiäistä kaikille.
heidän asioihin, mutta uusikot ei malta olla pysymättä poissa toisten asiista. Mietin vaan että äidit tuskin koskaan puuttuu uusikiden lasten asioihin, sillä äidit omaa sentään käytöstapoja toisin kuin uusikot, jotka aina valittaa muista paitsi itsestä.
"äidit tuskin koskaan puuttuu uusikoiden lasten asioihin"??
Tietenkin se, että ne uusikon lapset eivät asu sen äidin luona. Eikä se äiti tapaa uusikon lapsia (ykleensä).
Mutta uusikon puolison lapset ovat osa uusikon perhettä. Ja näin ollen on aivan luonnollista että asioihin silloin puututaan.
Kyse ei siis todellakaan ole äitien käytöstavoista mitenkään.
Ja sun on edelleenkin turha yleistää, että kaikki uusikota sitä ja kaikki äidit tätä. Tuskin itsekkään olet niin tyhmä, ettet tajuaisi että maailmaan mahtuu monenlaista tallaajaa.
asiallinen ketju alkamassa ja sitten sinun piti alkaa ihmisiä ja heidän käytöstapoja haukkumaan, selitäppä miksi sinulla tällainen tarve muuten järkevässä ketjussa?
Eli nyt ei uusikot tätä ketjua kyllä pilannut vaan sinä.....
Osaatkohan edes perustella vai toistatko vaan itseäsi?
Ja pitää lisätä että en yleistä mutta sinulla ja nimenomaan sinulla, tämän perusteella ,ne hyvät tavat näyttävät vallan puuttuvan.
Samalla lailla miehen ex vaimo voisi kasvattaa, ojentaa, opastaa ja ilkeillä nyksien lapsille, jota tämä nyksä tekee hänen lapsilleen.
kokemusta ilkeästä nyxästä?
Vai puhutko nyt vain yleistäen kaikki samaan kastiin?
Olen nyxä, enkä ilkeile aviomieheni lapsille mitenkään.
Tottaikait teinit (omani myös) ottaa nokkiinsa välillä, kun kommenna tai käsken jostain, mutta se on normaalia arkea, ei ilkeilyä.
Ja kun tässä asiassa ei ole tasa-arvoa.
Uusikko ja exä ovat nyt puolisoita, joilla on perhe.
Siihen perheeseen kuuluvat edell. liiton lapset. Aikuisten velvollisuus ja oikeus on huolehtia perheensä lapsista. (ilkeily ei ole huolehtimista)
Sinä et kuulu siihen perheeseen, sulla on omasi.
Eikä uusikon lapset taasen kuulu sinun perheeseen mitenkään.
Joten sulla ei ole velvollisuuksia eikä oikeuksia uusikon lapsiin.
Kun isä on ottanut itselleen uuden elämänkumppanin, hän on samalla antanut tälle luvan osallistua lastensa elämään.
Sinä et voi sille asialle mitään.
Minä äitinä en ainakaan suvaitsisi sellaista. Ei tarvikkaan mutta jos joku uusikko kiusaisimijnun lapsiani takuulla vastaisin samalla mitalla, ja kiusaisin tämän uusikon lapsia. En missään nimessä salli että lapsi joutuu isän uusikon kiusattavaksi,eikä mies tekisi mitään ja laittaisi akkaansa ruotuun.
kertoo niin kauhetita tarinoita ja haukkuu, että en soisi omileni ikinä moista kohtaloa.
Kelle kuuluu, kelle ei. Meillä lapset ovat kuuluneet aina minulle. Mies lähti, jotenhän jjätti perheensäkin siinä samalla, joten ei kuulu enää mies meidän perheeseen.
Kyllä minä kuulun minun ja lasteni kanssa meidän perheeseen.
Miehellä ei ole perhettä, on vain ne vaihtuvat naiset. Se ei varmaan ole perhe se.
Meidän ex isä ei anna minkäänlaista lupaa yksin osallistua kenenkään naisen meidän perheeseen. Meidän lasten elämään ei kukaan nainen puutu, ja sille minä olen jo voinut.
Kielsin naisten tulemisen meille, ja lasten lähelle. He eivät saa olla tekemisissä. Mies ymmärsi asian, eikä ole tuonut naisia meille. Tiesi ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei siitä voi seurtata lapsille mitään hyvää, savat ainoastaan huonoja vaikutteita.
Me olemme pärjänneet hyvin ilman niitä miehen naisia, ja pärjäämme vastakin.
Jos yksikin nainen puuttuisi meidän elämään, mekin puuttuisimme hänen elämään.
vasten minun, hänen lastensa äidin toiveita. Ex miehen tulee kunnioittaa ja arvostaa ex vaimon päätöksiä ja toimia niiden mukaan. Hänen tulee tukea häntä ja kohdistaa voimansa ja tavoitteet, heidän yhteisten päätöksten mukaan, piittamatta uusista puolisoista. Heillä ei ole mitään sannasijaa.
Omat vanhemmat päättää, ja tietää mikä lapsille on hyväksi. Näin meillä toimitaan, ja siitä olen iloinen. Siitä tietää että olemme yhä hänelle tärkeitä.
miksi olette eronnut jos hän tanssii sun pillin mukaan?vai halusitko miehen itsellesi ja pidät eksää sitten talutushihnassa siinä sivussa?
En usko että noin onnettomia miehiä edes löytyy ja jos löytyy niin heidän ei ikinä tulisi sallia lisääntyä. Sairasta touhua.olisin huolissani jos lapsillani tuolliset geenit. Onneksi ei ole!!
ja pidämme hänestä huolta.Siihen ei kellään ole sanomista.Lapsemme ansaitsee vain parasta, ja vain me vanhemmat voimme tukea auttaa ja rakastaa lastamme.
ansaitsee vain parasat mutta jos sinulla eksän kanssa niinkuin edellinenkin sanoi sellaiset välit että sinä sanelet miten hän toimii vaikka hänellä vaimo ja lapset muualla, niin eipä ole lastenne geeneissä todellakaan kehumista.
Mutta ethän todellakaan voi paremmasta tietää jos et miestä ikinä ole saanut.
Lasten paras on onnelliset vanhemmat hyvä jos pysyy yhdessä mutta jos ei niin tasollaan vaikka uusissa liitoissa, ei ne lapsukaiset saa oikeeta kuvaa elämästä jos uudet suhteet ja mahdolliset siskot/veljet heiltä piiloitellaan , mutta ikävä kyllä vajaista vanhemmista kärsii lapset, olen pahoillani teidän lasten puolesta.
Mutta toivottavasti he tapaavat elämänsä aikana suvaitsevaisia ihania ihmisiä ettei tuollaiset putkiaivot jää ainoiksi esikuviksi.
Onneksi meilläkin toisin (siis lasten kannalta onneksi)
sehän olisi aika röyhkeetä, et teksi uusia, eikä osaa entisistäkään huolehtia-
Emme ole vajaita!!! Olemme ihan kunnollisia vanhempia. Emme vaan halua että lasten maailma sekottuu.
Vain me tiedämme lasten parhaan.
että omistaan on huolehdittava. Useimmiten ne omat lapset jää kun lapseton uusio manipuloi hänet lapsiaan vastaan. Ei ne isät muuten lapsiaan jättäisi. En usko, että ihan omasta tahdosta mies perhettänsä haluaa menettää.
Aikuinen mies on vastuussa omista valinnoistaan.
tälle ketjulle , kunnia itse ajatteleville normaalille miehille!!!!!!!!!!!!