Olen jo pidempään pohtinut, montako lasta haluan. Siinähän täytyy ottaa niin monta asiaa huomioon, että ei millään meinaa pysyä ajatuksissaan mukana.
Olisi kiva saada lapselle sisarus, mutta sitten taas pelkään että huomiota ei riitä kahdelle yhtä paljon, kuin yhdelle.
Minulla on nyt vasta 8kk:n ikäinen tyttövauva. Minulla itselläni on ollut veli, kaksi vuotta nuorempi. Isän lellikki, mammanpoika.
Olin lapsena kateellinen veljelleni huomiosta, jota hän nuorempana sai enemmän. Sitten kun aloin murrosiässä vähitellen hyväksyä jaetun huomion ja opin olemaan huonompi meistä kahdesta, menetin veljeni auto-onnettomuudessa.
Jäin "ainoaksi lapseksi" vanhemmilleni. Sain taas kaiken huomion, kaikki tehtiin minun parasta ajatellen jne.
Joten sinänsä on kokemusta siitä, että on sisarus ja on ainut lapsi.
Mikä on sitten hyvä?
2 lasta, pieni vai suuri ikäero?
3 lasta, yhteen menoon vai väljemmin?
monta lasta? Kuinka monta? Millä sitä jaksaa?
Näitä on tullut pohdittua, kun miehen mielestä toinen lapsi olisi hyvä, kun tyttö täyttää keväällä vuoden ja toiselle olisi taas aikaa. En itse yhtään vielä tiedä.
Olisi kiva saada lapselle sisarus, mutta sitten taas pelkään että huomiota ei riitä kahdelle yhtä paljon, kuin yhdelle.
Minulla on nyt vasta 8kk:n ikäinen tyttövauva. Minulla itselläni on ollut veli, kaksi vuotta nuorempi. Isän lellikki, mammanpoika.
Olin lapsena kateellinen veljelleni huomiosta, jota hän nuorempana sai enemmän. Sitten kun aloin murrosiässä vähitellen hyväksyä jaetun huomion ja opin olemaan huonompi meistä kahdesta, menetin veljeni auto-onnettomuudessa.
Jäin "ainoaksi lapseksi" vanhemmilleni. Sain taas kaiken huomion, kaikki tehtiin minun parasta ajatellen jne.
Joten sinänsä on kokemusta siitä, että on sisarus ja on ainut lapsi.
Mikä on sitten hyvä?
2 lasta, pieni vai suuri ikäero?
3 lasta, yhteen menoon vai väljemmin?
monta lasta? Kuinka monta? Millä sitä jaksaa?
Näitä on tullut pohdittua, kun miehen mielestä toinen lapsi olisi hyvä, kun tyttö täyttää keväällä vuoden ja toiselle olisi taas aikaa. En itse yhtään vielä tiedä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On vaikea antaa yksiselitteistä vastausta... Itselläni on kolme lasta(10v,9v ja 5 v). Pojilla on ikäeroa 1v 1kk. Vaippa-aika oli raskasta, mutta heillä on aina ollut kaveri... välillä leikkikaveri ja välillä tappelupukari. Olen sen suhteen itse päässyt helpommalla. Tyttö on nyt 5 v ja oli niin sanottu vahinko, mutta rakastettu lapsi. Minullakin oli vauvakuumetta vielä pari viikkoa sitten, mutta otin ystävän 7 kk lapsen hoitoon ja totesin, että kyllä vauva-aika riittää minulle. Se on niin sitovaa, että en enää sitä tällä iällä itse jaksaisi.
Meille tämä oli hyvä... sinun on tehtävä perheesi kanssa oma ratkaisusi.
Kaikkea hyvää teille.
Minäkin menetin ainoan sisarukseni, isoveljeni, auto-onnettomuudessa juuri aikuistuttuamme. Itselläni on nyt kaksi poikaa ja mietin olisiko vielä kolmatta lasta yritettävä. Minä ainakin olen kokenut jääväni tässä maailmassa tosi yksin ja orvoksi ilman sisaruksia...
Minä synnytin kaksi lasta vuoden sisällä (ei kaksosia). Aluksi oli rankkaa, mutta myöhemmin olen ollut tyytyväinen, kun heillä on ollut aina seuraa toisistaan. Kolmas syntyi sitten kuuden vuoden päästä, ja isommat sisarukset yrittivät lelliä hänet piloille.. Auttoivat kovasti vauvan hoidossa, viihdyttivät, toivat vaippoja yms. Kaikki heistä tulevat hyvin toimeen keskenään. Suosittelen, että ainakin yksi lapsi teidän kannattaisi vielä yrittää hankkia. Kyllä sitä huomiota riittää muillekin kuin vauvalle.
lasta.kohta 11v,kohta 7v ja 1v2kk eli aika pitkät välit kaikilla,mut tää tahti on ollu musta kiva.Vauvalle on ollut aikaa kun sisarukset on isompia ja toisaalta taas on ollut isommille aikaa koulujutuissa ja muissa kun ei oo montaa pikkuista...minusta sen kyllä luonto sanelee kullekkin miten on paras...yleensä...mullakaan vauvakuume ei edes iske kun noin kolmen,neljän vuoden päästä edellisestä vauvasta...
Meillä on kolme lasta, 4,5v, 3v ja 1v. Kuopuksen syntymän jälkeen minusta alkoi tuntumaan, että nyt meillä on "oikea perhe".
Kun sinulla on yksi lapsi, ei sinun kannata vielä tehdä päätöstä kolmannesta. Tee lapset "yksi kerrallaan".Ei ole itsestään selvää, että se toisen tekeminen onnistuu, tai sitten voi käydä niinkin, että kolmas tulee toisen kanssa "yhtä matkaa".
2 kpl.molemmat tyttöjä.ikäeroa3v 9kk. nyt puoli vuotias ja neljän vanha. enempää en tahdo. sitä vain ei kukaan tunnu ymmärtävän, koska olen saanut nämä lapset niin nuorena. ihmiset ajattelevat että en muuta osaa tehdä kuin lapsia. saavatpahan nähdä!
olen vanhin sisarusparvesta. kaksi vuotta nuorempi veljeni on kehitysvammainen ja vei kaiken huomion kun olin lapsi. murrosikäisenä sain äidin puolelta 2 pientä siskoa ja isän puolelta veljen. juuri eilen puhuin avopuolisolleni että olen kyllä aina ollut hyvin yksinäinen enkä ole saanut vanhemmiltani paljoa huomiota, kannustusta tms. lapsenvahdiksi ja juoksutytösi kyllä kelpasin.
olisi ihanaa kun nyt aikuisena olisi samaa ikäluokkaa oleva sisko tai veli.lapsillani olisi ehkä serkkuja, voisin jakaa kokemukseni vanhempieni erosta jne...
sinun kannattaisi miettiä, mitä on huomionsaanti juuri sinun mielestäsi. Saithan huomiota kun pyydettiin apuasi.
Minä jo monen lapsen isänä olen joutunut pohtimaan näitä asioita niin monelta kantilta että ei se ole niin yksiselitteinen juttu.
Lapsi joka saa huomiota osakseen 110% ei ole sittenkään tyytyväinen osaansa. Mikä on pielessä silloin?
omana itsenään, ei siksi, että on sopiva juoksutettava, mutta ei siksikään, että osaa parhaiten vaatia. Kuitenkin jokainen lapsi kaipaa tulla NÄHDYKSI. Tämä on kasvatuksen keskeisin haaste. Tiedätkö, millainen lapsesi on? Vai onko sinulla vain selvä muotti päässäsi siitä, millaiseksi hänet haluat muovata.
Nimen omaan suuressa perheessä on se vaara, että vanhimmat lapset joutuvat vanhempien asemaan pikkusisaruksiinsa nähden eikä se ole kenenkään etu. Jos väsyneet kymmenen lapsen vanhemmat eivät jaksa nuorimpiaan hoitaa, vanhemmat lapset voivat kyllä olla reippaita ja ottaa vastuuta, mutta silloin he joutuvat helposti pois lapsen roolista. Nuorimmat jäävät samalla vanhemmuutta vaille, sillä ei 10-15 -vuotias isosisko korvaa äitiä, vaikka kuinka näppärä olisi!!
Moikka, olen itse sitä mieltä, että pitäisi hankkia lisää sisaruksia pikkuisellesi. Itse olen perheemme vanhin lapsi synt -83, sain siskon -85 hänen kanssaan olemme aina olleet kuin paita ja peppu, eka veli tuli -87 ja toinen -91, itse olen tykännyt kun on pienempiä, joita hyysätä ja kaikki suht samanikäisiä.. Seurustelen "ainoanlapsen"kanssa ja olen todennut että ainakaan sosiaalisilta taidoiltaan hän ei ole yhtä monipuolinen kuin minä, klassinen esimerkki, jonkin asian jakaminen. Tulevaisuudessa kun hankin lapsia, aijon kyllä hankkia useamman. Ja mitä huomioon tulee, en koskaan ole tunenut jääväni sitä vaille, paitsi pikkusiskon kohdalla olin kysynyt "koska toi vauva viedään pois??". On paljon vanhempien kasvatuksestakin kiinni millaiseksi lapset olonsa tuntevat. Ystäväni perheessä on 12 lasta ja eivät hekään kuulema ilman huomiota ole jääneet...jos ei sitä muualta saa niin ainakin sisaruksilta :)
Minulla on vain yksi sisko, 8vuotta vanhempi ja onkin maailman tärkein ihminen!
Mutta ikäero on ollut este varsinkin, kun mä olin vielä pienempi (nyt olen 17v.)
Kannattaa tehdä lapselle sisarus, ainakin yksi ja mieluiten ei ihan kovin pitkää ikäeroa!
Silti, en mä voisi ikinä kuvitella olevani ainut lapsi, varsinkaan nyt, kun isosiskon tuki ja neuvot on kaikki kaikessa.
Mulla on vuotta vanhempi ja vuotta nuorempi sisarus. Tullaan hyvin toimeen keskenämme, mutta tottakai lapsena riideltiin. Äidiltä on kysytty kärsivällisyyttä 3 vaippaikäisen kanssa. Olen sitä mieltä, että sisarukset kasvattavat ja opettavat todella paljon.