Veteraani eilen

Kiinnittipä eilen huomioni Työväentalon pikkujoulussa huonosti kävelevään mieheen ja tarkemmin huuomasin takinkahvassaan tammenlehvän ja sotainvalidin merkin.
Menin juttusille ja kysyin kantaansa Halmeesta ja hänen ihailijakannattajistaan.
Veteraanilta kuuluin kirosana ja puhtui halmelaisten enemmän häpäisevän heitä, kuin auttavan lahjoituksillaan.
Joka vuosihan varusmiehet keräävät koko maassa rahaa ja varmasti moni muukin on keräykseen roposensa laittanut!

Kertoipa senkin, että nimenomaan sotaveteraanijärjestöillä on niin paljon rahaa ja omaisuutta, että sen turvin maamme kaikki rintamaveteraanit puolisoineen eläisivät herroiksi lopun ikäänsä.
Tällä hetkellä menee melkoinen osa järjestön johtajien taskuihin... Palkkoina yms!

Kerroin sitten, että halmelaiset väittävät, etteivät työläiset osallistuneet Suomen puolustamiseen sodissa 1939 - 45.
Taas vetaraani manasi spontaanisti ja oli kiukkuinen sellaisista vääristä todistuksista.
Sanoi itse kuuluneensa aina työntekijänä työväen järjestöihin, niin ammatti- kuin aatteellisellakin puolen. Talvisodassa oli ollut etulinjan kiväärimiehenä, jatkosodassa kk ampuja ja Lapin sodassa saksalaisia ajamassa jääkärinä.
Työmies se oli aina kusimmassa paikassa!
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

heh heh aina sama vanha vitsi sulla. vaihda levyä kiitos.

Äänestä
  • Ei siinä muuta vitsiä ollut, kuin mun taitamattoman kirotusvireht. Ja laiskan minun tarkistamattomuuteni.
    Mutta tapaus on tosi. Vai yhäkö väität, ettei työväestö osallistunut muiden mukana sotiin?
    Kuten esim Mauno Henrik Koivisto Lauri Törnin joukoissa?
    Levyä saisivat vaihtaa nämä höyrypäät, jotka toistuvasti uskottelevat Halmeen olevan ainoa sotaveteraaneista huolehtija!
    Lauantain Pohjalainen lehdessä älykkyystutkija Kari Uusikylä kritisoi mediaa, pers suomalaisia ja herra Halmeen tekemisiä.
    Älykkäästi, kuten tutkiva professori yleensäkin.
    Lue se ja naura yhä! Nauraminen on ihan mukavaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stan kirjoitti:

Kiinnittipä eilen huomioni Työväentalon pikkujoulussa huonosti kävelevään mieheen ja tarkemmin huuomasin takinkahvassaan tammenlehvän ja sotainvalidin merkin.
Menin juttusille ja kysyin kantaansa Halmeesta ja hänen ihailijakannattajistaan.
Veteraanilta kuuluin kirosana ja puhtui halmelaisten enemmän häpäisevän heitä, kuin auttavan lahjoituksillaan.
Joka vuosihan varusmiehet keräävät koko maassa rahaa ja varmasti moni muukin on keräykseen roposensa laittanut!

Kertoipa senkin, että nimenomaan sotaveteraanijärjestöillä on niin paljon rahaa ja omaisuutta, että sen turvin maamme kaikki rintamaveteraanit puolisoineen eläisivät herroiksi lopun ikäänsä.
Tällä hetkellä menee melkoinen osa järjestön johtajien taskuihin... Palkkoina yms!

Kerroin sitten, että halmelaiset väittävät, etteivät työläiset osallistuneet Suomen puolustamiseen sodissa 1939 - 45.
Taas vetaraani manasi spontaanisti ja oli kiukkuinen sellaisista vääristä todistuksista.
Sanoi itse kuuluneensa aina työntekijänä työväen järjestöihin, niin ammatti- kuin aatteellisellakin puolen. Talvisodassa oli ollut etulinjan kiväärimiehenä, jatkosodassa kk ampuja ja Lapin sodassa saksalaisia ajamassa jääkärinä.
Työmies se oli aina kusimmassa paikassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu