Olen ihastunut mieheen...Ja mies minuun...Mikä on ihanaa!!! Mutta minulla on sellainen ongelma,
siis omassa päässäni, etten tiedä mitä ajatella...Mies on taloudellisesti hyvin toimeentuleva! Elämä kunnossa kaikilta osin...Ja minä työtön perseaukinen yksinhuoltaja äiti. Mies sanoo, ettei sillä ole merkitystä...Mutta minulle on!
Mitä ihmettä teen??? Tulen hulluksi! Pitäisikö lopettaa kaikki, ennen kuin menee vakavammaksi???
Vai annanko asian edetä, omalla painollaan??? Mitä luulette...Tunnenko suhteessa, olevani joku loinen loppuikäni jos tunnen näin, lähtökohtia puntaroidessani???
siis omassa päässäni, etten tiedä mitä ajatella...Mies on taloudellisesti hyvin toimeentuleva! Elämä kunnossa kaikilta osin...Ja minä työtön perseaukinen yksinhuoltaja äiti. Mies sanoo, ettei sillä ole merkitystä...Mutta minulle on!
Mitä ihmettä teen??? Tulen hulluksi! Pitäisikö lopettaa kaikki, ennen kuin menee vakavammaksi???
Vai annanko asian edetä, omalla painollaan??? Mitä luulette...Tunnenko suhteessa, olevani joku loinen loppuikäni jos tunnen näin, lähtökohtia puntaroidessani???
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen yh ja minulla on pitkään ollut säpinöitä (vuosia) yhden miehen kanssa joka on töissäkäyvä ja hyvällä palkalla. Silloin vuosia sitten mies olisi halunnut enemmänkin kanssani mutta aloin seurustelemaan toisen miehen kanssa. Sittemmin sain lapsen ja myöhemmin tuli ero. Miehen kanssa oli säpinää eron jälkeen mutta mistään enemmästä ei enää ollut puhettakaan. Siinä kun sain itse lapsen hänen uransa nousi. Vasta tuli viestiä, että hän haluaisi tavata. En halua, sillä jotenkin minusta tuntuu että hän pitää minua 'eri luokassa'. Pidän omasta elämästäni juuri tälläisenä, mutta on ihmisiä jotka voivat pitää sitä 'vähäpätöisempänä'.
Tämä ei ollut vastaus kysymykseesi. Ymmärrän vain mitä tarkoitat. Ole onnellinen vain jos olet löytänyt sellaisen kumppanin äläkä tunne vähemmyyttä! Sinulla on lapsi ja sen kasvattaminen on loistavaa työtä. Eihän ole mahdotonta että sinäkin osallistut myöhemmin 'leivän tuomiseen taloon'!
Minustakin tuntuu, että olen eri luokassa hänen kanssaan...Mutta häntä ei se haittaa...Voiko kukaan olla oikeasti pohjimmiltaan, niin avarakatseinen???? En oikein tiedä...Onko sitä oikeaa rakkautta, edes olemassa?? Olen ollut sinisilmäinen, kiltti tyttö koko elämäni...Ja vasta kantapään kautta oppinut, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää...Pakko, kai kuitenkin katsoa mitä tuleman pitää...Muuten jää harmittamaan kovasti...Onneksi ei tarvitse kauhean korkealta tipahtaa...Kun kuitenkin ajattelee realistisesti...Kiitos kannanotosta!
Älä kuitenkaan asetu suhteessa siihen rooliin, että olet jotenkin 'vähäisempi'. Mikäli suhteessa on alusta asti tälläinen 'arvoasteikko' voi se myöhemmin koitua huonoksi. Ole oma itsesi ja pidä itseäsi samassa arvossa kuin miestäsi. Näit et jää alakynteen ja mikäli miehesi ei olisi niin avarakatseinen miltä vaikuttaa, hän kyllä pian osoittaa sen.
Mahdollistahan se tietenkin on, että hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Aito rakkaus on sellaista ja sitä ei kannata ohi päästää :)
Itse en viitsi edes suhteita etsiä nyt työttömänä ollessani, mutta olenkin mies ja perheessä elannonhankinta kuuluu miehelle. Jos kaveri tulee taloudellisesti hyvin toimeen, on siitä ehkä mukavaa kun voi onnensa jakaa. Yhteiskunta on mennyt aika sairaaksi kun naisetkin vaativat itseltään hirveitä uravaatimuksia.
Jos homma etenee niin pitkälle että saatte vaikkapa perheenlisäystä, olisi miehestä luultavasti hyvä asia jos olet kotona hoitamassa lapsia uranluomisen sijasta.
miksi ihmeessä ajattelet itsestäsi noin? hän varmasti tarkoittaa sitä mitä sanoo :) kannattaa keskustella tuntemuksistasi hänen kanssaan, ettet vaivaa päätäsi sen takia :) onnea :) ja hyvää joulua :)