rahat. Sillä sitä on yllin kyllin Suomessa.
Esimerkiksi kaikki joilla on omaisuutta vaikka yli 2.miljoonaa euroa luovuttaa siitä ylimenevän osan yrityspankkiin jolla perustetaan Yleishyödyllistä yritystoimintaa, Vaikka siten että valtio on vetäjänä nolla voitolla. Itse olen tähän valmis luovuttamaan omaisuudestani ylimenevän osat kaikkien parhaaksi. Eduskunnasta vaan pikapäätös niin loppuu köyhyys kuukaudessa. Luulisin että kaikki joille jää vielä 2.miljoonan omaisuus pärjää jatkossakin joten kuten.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koskisiko tuo myös yrityksiä; tai esim. osakesalkkua jonka arvo vaihtelee päivästä toiseen?
Ellei, niin eipä tuolla paljoa vaikutusta olisi.
Kaikki joilla on yli 2-miljoona omalla tilillä tai osakesalkussa. se osakesalkun ylimenevä osuus myydän sitten sen päivän hinnalla. sanoinhan jo että sitten jää vielä se 2.miljoona eikö se riitä yhdelle ihmiselle, ja tienaahan hän edelleen lisää.
Mitä tälläiseen ehdotukseen sanoisi Forttumin johtajat tai Kokoomuspuolue. Vaikka kansalistaahan se Katainen nyt yksityiset pankit joten eväät tähän tasaukseen olisi olemassa.