EU-vaalit

Seuraava suurmenestys Suomen Keskustalle. *
Keskustalla on parhaat ehdokkaaat taas.
6126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..mutta enpä ole koskaan kuullut, mitä suomalaiset ovat saaneet maamme hyväksi aikaan noin isossa porukassa.
Ei tietämäni mukaan yksikään meppi ole nostanut äläkkää esim. tuosta päättömästä jätevesidirektiivistä,joka aiheuttaa valtavia kustannuksia monille köyhille ihmisille syrjäseuduilla.
Vai onko? En seuraa kuitenkaan aktiivisesti asioita,tällainen käsitys on jäänyt vain.

Joten en ajattelekaan äänestää ,kuten en aiemminkaan ole - ei muuta onnea kaikille rehellisille yrittäjille kuitenkin !

Äänestä
  • ehdokkaita keskustalla, ei tarvitse sivuilleen vilkuilla, muistakaa keskustalaiset äänestää, kaadetaan juorulehtien gallupit.

    Äänestä

  • aiheuttaa 500-1000 euroon.

    Ei kannata sortua markkinamiesten ansaan vaan käyttää kunnan asiantuntemusta hyväksi ja teettää suunnitelma. 95% talouksista selviää yhden kaivon jakamisella väliseinällä. Joidenkin pitää tehdä imeytyskenttä lisäksi.

    Remontti maksaa oikein tehtynä korkeintaan 3000 euroa. Markkinamiehet sille saa hintaa jopa 12 000 euroa.

    Rahan haaskausta jos lähtee markkinamiesten huijattavaksi.

    Äänestä

  • osalle kirjoitti:

    aiheuttaa 500-1000 euroon.

    Ei kannata sortua markkinamiesten ansaan vaan käyttää kunnan asiantuntemusta hyväksi ja teettää suunnitelma. 95% talouksista selviää yhden kaivon jakamisella väliseinällä. Joidenkin pitää tehdä imeytyskenttä lisäksi.

    Remontti maksaa oikein tehtynä korkeintaan 3000 euroa. Markkinamiehet sille saa hintaa jopa 12 000 euroa.

    Rahan haaskausta jos lähtee markkinamiesten huijattavaksi.

    kustannus - juuri tuollaisia lukuja kunta latelee Ilmajoellakin.
    Luuletko ,että se pikkusumma kansaneläkeläiselle???

    Äänestä

  • *korvalaanen kirjoitti:

    kustannus - juuri tuollaisia lukuja kunta latelee Ilmajoellakin.
    Luuletko ,että se pikkusumma kansaneläkeläiselle???

    onj se neljäs osa siitä mitä markkinamiehet huijaa "järjestelmillään" varsinkin vanhemmilta ihmisiltä.

    Minä itse teen kaivon jakamisen ja imeytyskentän. Maksaa noin 1000 euroa.

    Äänestä

  • mutta----------------------... kirjoitti:

    onj se neljäs osa siitä mitä markkinamiehet huijaa "järjestelmillään" varsinkin vanhemmilta ihmisiltä.

    Minä itse teen kaivon jakamisen ja imeytyskentän. Maksaa noin 1000 euroa.

    Kannattaa valita puolue/ehdokas joka uskaltaa sanoutua irti ISLAMISTA...vai mitä olette mieltä, vahvistaako Suomen sisäistä turvallisuutta se, että perustamme 150kpl Mogadishuja ympäri maata (siis pakolaiskeskusta)????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustalle voittoisat kirjoitti:

Seuraava suurmenestys Suomen Keskustalle. *
Keskustalla on parhaat ehdokkaaat taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu