Elikkä itsellä on n. 50kg adoptoitu pitbull-cane corso-mix, joka on aina tullut toimeen muiden kanssa, niin pienten kuin isojenkin kanssa ja ollaan oltu vakkari puistoilijoita jo kolmen vuoden ajan.
Kuitenkin jonkun aikaa sitten kävi niin, että oma poika oli leikkimässä kääpiö-mäyriksen kanssa, kun puistoon tuli jack russel, joka saman tien portista tultuaan juoksi koirani luokse, ja kävi naamaan kiinni. Menin väliin, ja pakotin koiran leuat auki ja heitin koiran omistan jalkoihin, jossa se seisoi jonkun aikaa omistajan tekemättä mitään. Käskin ottaa koiran kiinni, jotta voin lähteä oman kanssa pois, jolloin omistaja vastasi,ettei siihen voi koskea,kun se on vihainen.
Kun yritin lähteä oman kanssa pois, koira nappasi kiinni uudelleen, ja toimin taas samalla tavalla, mutta pyysin myös mäykyn omistajaa soittamaan poliisit. Koira repi myös oman käden aika pahaan kuntoon.Johan tuli tuohon omistajaan liikettä; nappasi koiransa kainaloon ja poistui äkkiä paikalta, kun tarkistin oman koiran vammoja.
Toinen kerta oli kun tulimme rokotuksista, ja sama koira juoksi aivan yhtäkkiä takaa päin, ja kävi koiran kylkeen kiinni.Vapaana,eikä omistajaa näkynyt missään.Tuolloin potkaisin koiraa,se päästi irti, ja juoksi toiseen suuntaan.
Ihmetyttää koiran käytös tuossa tilanteessa, seisoi vain paikallaan eikä reagoinut millään tavalla,kummallakaan kerralla. Miksi käyttäytyi noin,eikä pitänyt puoliaan?
Nyt on tosin ruvennut pelkäämään saman näköisiä koiria. Alkaa "kirkumaan" ja vetää toiseen suuntaan kun pieniä valkoisia koiria tulee vastaan.Ja kyse on todella kirkumisesta, eikä mistään vinkumisesta. Koira pitää sellaista ääntä, kuin joku pieksisi sitä.
Voiko noista huonoista kokemuksista päästä mitenkään eroon?
Pahinta on,että tuo ämmä pitää koiraansa edelleen vapaana..
Kuitenkin jonkun aikaa sitten kävi niin, että oma poika oli leikkimässä kääpiö-mäyriksen kanssa, kun puistoon tuli jack russel, joka saman tien portista tultuaan juoksi koirani luokse, ja kävi naamaan kiinni. Menin väliin, ja pakotin koiran leuat auki ja heitin koiran omistan jalkoihin, jossa se seisoi jonkun aikaa omistajan tekemättä mitään. Käskin ottaa koiran kiinni, jotta voin lähteä oman kanssa pois, jolloin omistaja vastasi,ettei siihen voi koskea,kun se on vihainen.
Kun yritin lähteä oman kanssa pois, koira nappasi kiinni uudelleen, ja toimin taas samalla tavalla, mutta pyysin myös mäykyn omistajaa soittamaan poliisit. Koira repi myös oman käden aika pahaan kuntoon.Johan tuli tuohon omistajaan liikettä; nappasi koiransa kainaloon ja poistui äkkiä paikalta, kun tarkistin oman koiran vammoja.
Toinen kerta oli kun tulimme rokotuksista, ja sama koira juoksi aivan yhtäkkiä takaa päin, ja kävi koiran kylkeen kiinni.Vapaana,eikä omistajaa näkynyt missään.Tuolloin potkaisin koiraa,se päästi irti, ja juoksi toiseen suuntaan.
Ihmetyttää koiran käytös tuossa tilanteessa, seisoi vain paikallaan eikä reagoinut millään tavalla,kummallakaan kerralla. Miksi käyttäytyi noin,eikä pitänyt puoliaan?
Nyt on tosin ruvennut pelkäämään saman näköisiä koiria. Alkaa "kirkumaan" ja vetää toiseen suuntaan kun pieniä valkoisia koiria tulee vastaan.Ja kyse on todella kirkumisesta, eikä mistään vinkumisesta. Koira pitää sellaista ääntä, kuin joku pieksisi sitä.
Voiko noista huonoista kokemuksista päästä mitenkään eroon?
Pahinta on,että tuo ämmä pitää koiraansa edelleen vapaana..
Vastaukset 35
Vanhimmat
Sinun koirasi on reakoinut, kuten normaalin ihmisen rooliin luottavan korian kuuluukin, eli se on odottanut, että sinä puolustat sitä. Tähän olette varmasti tähdänneetkin ja pyrkineet ihan kaikella yhteiselollanne. koira voi olla rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa,s illä se tietää,e ttä sillä on turvallista.
nyt ongelamsi on sitten se,e ttä koirasi ei enää luota sinuun puolsutajana. oelthan näyttänyt,e ttä sinusta ei siihen ole, koirasi kimppuun on hyökätty ei kerran vaan jopa kaksi ekrtaa. Et oel puolustanut koiraasi,v aikka se on kuvitellut sinun tekevän mahdottomaksi t'ällaiset hyökkäykset.
Nyt sinulla on käsissäsi koira joka pelkää ksoka tuntee olonsa turvattomaksi. Olet siitä onnellisessa asemassa, että sinulla ei ole terävää koiraa, joka osoittaa turvattomuutensa eteenpäin hyökkäyksellä, jolloin sinulla olisi remmirähisijä.
Jatkossa koetapa nyt vain varmistaa, että kyseisiä sinun mokiasi ei satu enää yhtään (älä syytä toisen koiran omistajaa, sillä hänen tekemisilleen sinä et voi mitään, mutta omillesi voit), eli yksikään vieras koira ei pääse tästä lähin yllättämään teitä ja jos yllättää, niin se törmää sinuun, ei koiraasi missään nimessä. Panosta nyt kovasti yhteiseen harrastamiseenne ja yritä ansaita roolisi puolustajana takaisin parantamlla kaikin keinoin yhteistä suhdettanne.
Mitä ihmettä minun olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Ja mitä nämä mokani ovat olleet? Menin väliin kummassakin tilanteessa saman tien. Minä olen vastuussa omasta koirastani, ja jackrusselin omistaja omastaan. Ensinnäkin, puistoon ei saa tuoda koiria,jotka eivät tule toimeen muiden kanssa. Toisekseen koirien vapaana pito tajaamaa alueella on kiellettyä.
Miksi en saisi syyttää omistajaa, joka antaa agressiivisen koiran juosta vapaana?
Ettet vain olisi tämä kyseinen koiran omistaja kilosta? Jos olet, niin sinusta on ilmoitettu poliisille.
Mitä helvettiä sinun olisi pitänyt tehdä?
Estää koiraa puremasta omaasi.
Mokasi?
Ettet estänyt koiraa puremasta omaasi.
Menit väliin kummassakin tapauksessa samantien?
Sittenhän ongelmaa ei ole, yksinkertaista, koirasi luottaa edelleen, että sinä estät muita käymästä sen kimppuun... Kirjoitat ensimmäisessä vain eri tavoin, kirjoitat, että koirasi ei enää luota... Tietenkään se ei luota, jos sen kimppuun on jo käyty, yhdestä kerrasta oppisi vain pehmeä koira, kaksi kertaa saattaa heilauttaa jo jotain pehmeä-kova akselin puoliväli koiraakin huomaamaan, että tämä ihminen ei kykene täyttämään sitä mitä häneltä odotetaan (puolustamaan minua kaikissa tilanteissa, jopa silloin kun näkyy valkoinen koira).
Sinä olet vastuussa omasta koirastasi?
Aivan, kenenkään muun tehtävä ei ole taata koirasi turvallisuutta. Ei yhtään kenenkään muun ihmisen tai eläimen. Ja sinun olettaisi tietävän, että kaikki ihmiset eivät lakeja ja muita sääntöjä noudata.
Miksi et saisi syyttää omistajaa, joka antaa...?
Koska hän ei ole koirasi turvallisuudesta vastuussa, kuten itsekin jo aiemmin sanoit; sinä olet vastuussa omasta koirastasi. Hän on vastuussa vain omasta lemmikistään. Tottakai voit syyttää, mutta kuten sanoin, siitä ei ole apua (mahdollisesti saamasi rahallinen korvaus ei palauta koriasi luottamusta sinuun), vain omaa käytöstäsi sinä kykenet muuttamaan, et muiden ihmisten käytöstä.
Etten olisi kyseinen koiran omistaja?
En ole.
Sapettaa tuo ... pisteviiva-henkilö ihan ulkopuolisenkin silmin. Millainen ihminen kirjoittaa puoli neljältä yöllä ja haukkuu koiranomistajan, joka täällä etsii apua lemmikilleen.
"Mitä helvettiä sinun olisi pitänyt tehdä?
Estää koiraa puremasta omaasi.
Mokasi?
Ettet estänyt koiraa puremasta omaasi."
Ihmeen jälkiviisasta skeidaa! Kyllä sellainen hullunkiilto silmissä oleva terrieri vain on niin nopea ja arvaamaton otus, että saa olla aika ihmesankari, että sen nappaa lennosta kiinni, ennen kuin se on koirasi kimpussa.
Kaikki sympatiat aloittajalle! Pelot laimenee, kun niitä hallituissa olosuhteissa vähä vähältä kohtaa.
pistenikkari hankkimaan ihan oikee elämä? Työttömänä sen on varmaan täällä ihan hemmetin helppoo valvoo 24/7 ja laukoa "neuvojansa" ja tarjota "nerokasta" apuansa. Vai oisko tuo joku 14-wee koiranero tai sen asteelle jäänyt?
" Millainen ihminen kirjoittaa puoli neljältä yöllä ja haukkuu koiranomistajan, joka täällä etsii apua lemmikilleen. "
Yötyötä tekevä henkilö. Haukkuu? Kovin otatte herkästä itseenne. Totuus on se, että koiran luottamusta ei palauta, vaikka hän kuinka kuiskisi koiransa korviin, että "älä huoli, ei ollut minun syyni, sen pahan koiran omistaja joutuu vastuuseen teostaan, minä nostin syytteen..."
"Ihmeen jälkiviisasta skeidaa! Kyllä sellainen hullunkiilto silmissä oleva terrieri vain on niin nopea ja arvaamaton otus, että saa olla aika ihmesankari, että sen nappaa lennosta kiinni, ennen kuin se on koirasi kimpussa."
Jos näin on, että refleksit ovat liian hitaat, niin sitten kai on alistuttava vain siihen, että koira hoitaa itse oman puolustautumisensa, sillä jokainen koira tarvitsee turvallisuuden tunteen. Aloittajan tapauksessa tämä ei ole lainkaan mahdoton ajatus, sillä hänen koiransa pyrkii karkuun, eli käsissä ei ole hyökkäävästi puolustautuva koira, eli remmirähisijä.
"Pelot laimenee, kun niitä hallituissa olosuhteissa vähä vähältä kohtaa. "
Tämä on täysin totta. Hallittuun tilanteeseen kuuluu suurelta osin se, että koira on jatkossa turvassa muiden hyökkäyksiltä.
"Jos näin on, että refleksit ovat liian hitaat,"
Oletkos koskaan yrittänyt napata terrieriä kiinni lennosta? Voin sanoa suoraan että et ole!
Syy: Mission impossible!
Nimim: kokemusta on
...mitään syytä minulla ei tosin ole koskaan ollut ottaa sitä koiraa kiinni, vaan yleensä niiden perässä on hölkännyt oma omistaja joka on huolehtinut koiran kiinni ottamisesta.
Olen tosin tavannut vain niitä maanpinnalla olevia terrierejä, eli niitä jotka tulevat toisten koirien luokse samaa tietä kuin muutkin koirat, eli maanpinnalla juosten. En ole vielä tavannut yhtään näkymätöntä, joka ilmestyy vasta sillä hetkellä kun käy koirani päälle tai yhtään taivaalta tippuvaa tai maan alta koirani jalkoihin kaivautuvaa... Niiden kanssa tilanne on varmasti melko kinkkinen ja varsin oleellista pohtia mitä niiden kanssa tehtäisiin, vai mitä?
et ole yhtään terrieriä saanut napattua kun on ollut tappelupäällä? Noniin. Hyvä. Koska niitä ET kiinni saa.
Ja kaikkialla kun valitettavasti ei ole niin fiksuja/nopeita terrierin omistajia kuin on teilläpäin, niin sitten käy tällaisia vahinkoja.
Näin on käynyt nyt aloittajalla ja näin on käynyt myös meillä.
Sen kanssa eletään. Ei siinä mitään herjaamista ja näsäviisastelua tarvita enää sen jälkeen kun tästä tulleisiin ongelmiin etsii apua. Häpeäisit edes.
...etten ole yhtään terrieriä päästänyt tappelemaan koirieni kanssa, vaan olen puolustanut koiriani vieraiden hyökkäyksiltä (leikkisiltä tai agressiivisilta). Tätä kannattaisi myös aloittajan harkita, jos aikoo uudelleen luoda koiraan suhteen, jossa koira voi olla rento ja luottaa ohjaajaansa.
Mitenkäs sinä tarkalleen ottaen aloittajaa neuvoitkaan?
Minä kehoitin aloittamaan luottamuksellisen suhteen luomisen uudella tarmokkuudella; eli estämään vastaisuudessa koirien hyökkäykset. Mikä olikaan sinun neuvosi, vai näsäviisasteletko vain? Sen kanssa vain eletään,e ttä koirat välillä käyvät päälle?
Aloittajalle vinkinä, että jos koirasi kanssa et koskaan meinaa harrastaa agilitya, niin kannattaa mennä vaikka vain reunalle norkumaan ja seuraamaan agilityharjoituksia. Niille ryhmäläisille on opetettu alusta saakka, että omaa koiraa puolustetaan ja jos et liity ryhmään sinulle ei tätä neuvoa anneta, joten ota se nyt. Menen siis mielellään alkeisryhmän harjoituksia seuraamaan. Siellä on irti erittäin kierroksilla käyviä koiria ja suurin osa niistä joskus ottaa pultit vapaana ollessaan laidalla oleville muille koirille. Siellä pääset konkreettisesti tosi toimiin, eli vedät oman koirasi selkäsi taakse, astut hyökkääjää kohden ja ärähdät sellaisella tavalla, että hyökkääjä varmasti vaihtaa kurssinsa.
"Mitenkäs sinä tarkalleen ottaen aloittajaa neuvoitkaan?"
Ks. otsikolla "haastava" nimim. "ei silti mahdoton"
"Siellä on irti erittäin kierroksilla käyviä koiria ja suurin osa niistä joskus ottaa pultit vapaana ollessaan laidalla oleville muille koirille. Siellä pääset konkreettisesti tosi toimiin, eli vedät oman koirasi selkäsi taakse, astut hyökkääjää kohden ja ärähdät sellaisella tavalla, että hyökkääjä varmasti vaihtaa kurssinsa."
Älä nyt herranjumala tollaisia ala esittämään kun koira on jo muutenkin täysin arka ja pelokas. Helvetti mitä neuvoja...
Arkaa koiraa EI kiusata tollasilla!!!
...mikä kohta sinua tai arkaa koiraasi pelotti?
Käynkin lukemassa siis mitä vastasit aloittajlle. Kohta nähdään, kun ruvetaan vääntämään neuvostasi, miten perseestä se on, sen jo tiedän olevan, vaikken ole sitä vielä nähnyt....
Ja sieltä erityisesti tämä lause:
"Alkaa "kirkumaan" ja vetää toiseen suuntaan kun pieniä valkoisia koiria tulee vastaan.Ja kyse on todella kirkumisesta, eikä mistään vinkumisesta. Koira pitää sellaista ääntä, kuin joku pieksisi sitä."
Toivottavasti välähtää nyt ja alat hiukan edes miettiä mitä täällä puhut
...varsin paljon enemmän omassa neuvossasi viedä koira pelon aiheuttajien joukkoon...
Sinä olisit viemässä aloittajan koiraa vapaana olevien joukkoon jolloin ei olisi pientäkään mahdollisuutta puolustaa koiraasi versus minä viemässä valvotusti tapaamaan kiltiksi tunnettua koiraa joka kytkettynä.
Kumpikohan meistä onkaan nero ja kumpi hullu?
Jos hullu määritellään ihmiseksi joka ei ymmärrä suomenkieltä kirjoitetuna, vaikka itsekin käyttää kyseistä kieltä, niin sinuna olisin varovainen moisten kysymysten esittämisessä, ettei vain kolahda omaan nilkkaan...
että omasta mielestämme kumpikin olemme mielestämme neroja ja muiden mielestä täyshulluja.
Silloin herää kysymys: kumpi on hullumpi?
Yleisö päättäköön!!!
...se mitä muut sinusta ajatelevat? Siis mitä merkitystä? Jonkinlaista itseluottamusta nyt itsellesikin, niin se siitä.
Mutta vastata voisit. Mitä tekee koiran omistaja kun lähtee toteuttamaan sinun malliasi, eli viedään pelkäävä koira kontaktiin muiden koirien kanssa. Seisoo vain ja pitää hihnasta kiinni?
Siitä huolimatta muut päättäkööt kumpi on kumpi.
Itseluottamusta on ihan riittävästi, kuten sinulla tuota röyhkeyttä ja itseriittoisuuta näyttää riittävän jaettavaksi asti.
Voin toki vastata, vaikka olen tehnyt sen jo useissa näistä aiemmista viesteistä:
Kun koiranomistaja jolla on arka koira lähtee tutustuttamaan omaansa samanlaiseen josta arkuus on alkanut. Hän tekee sen kytkettynä aivan kuten tekee myös vastapuoli, siis se jolla on se samannäköinen koira kuin oli hyökännyt ja josta arkuus oli alkanut. TÄMÄ ON ALKEELLINEN TURVALLISUUSKYSYMYS. Näin estetään hyökkäykset!
EI KOSKAAN ARKAA KOIRAA VAPAAKSI KOIRAN, PUHUMATTAKAAN MONEN KOIRAN, KANSSA JO(I)TA PELKÄÄ, SAMAAN TILAAN.
Tämän nyt luulisi olevan niin alkeisasia että jopa sinunkin pitäsi se käsittää.
"Kun koiranomistaja jolla on arka koira lähtee tutustuttamaan omaansa samanlaiseen josta arkuus on alkanut. Hän tekee sen kytkettynä aivan kuten tekee myös vastapuoli, siis se jolla on se samannäköinen koira kuin oli hyökännyt ja josta arkuus oli alkanut. TÄMÄ ON ALKEELLINEN TURVALLISUUSKYSYMYS. Näin estetään hyökkäykset!
...
Tämän nyt luulisi olevan niin alkeisasia että jopa sinunkin pitäsi se käsittää. "
Luulisiko? Höh? En käsitä silti.
Olen ihan alkeena kuvitellut, että koira on suden sukulainen, reakoi ja toimii pohjimmiltaan kuten susi. En koskaan tiennytkään, että sudet luovat turvallisuuden kytkemällä toisiaan hihnoihin.., tai muuten fyysisesti rajoittamalla toisen iholle tulon. en myöskään tiennyt, että susien kuuluu ihan normaalisitkin sietää vieraiden yksilöiden kontaktin otot.
Olen jotenkin aina höperösti kuvitellut, että susilauman turvallisuuden tunteen luo se, että sudet tietävät tasan tarkkaan sen kenen selän taakse ne piiloutuvat, jos tulee uhkaava tilanne. Olen kuvitellut, että ne tietävät sen kuka niitä puolustaa, elleivät ne itse ole se puolustuksen terävin kärki. Olen kuvitellut turvallisuuden perustuvan siis siihen, että se puolustaja on niin vahva ja terävä, että se jo pelkällä murahduksellaan saa heikomman hyökkääjän kääntymään ja jos pelkkä murahdus ei riitä se puolustaja on valmis myös fyysisesti ottamaan yhteen kaikkien muiden lauman jäsenten suojaksi.
Mutta se perustuukin siihen, että ne hyökkääjät ovat aina hihnassa kytkettyinä, se antaa eläimelle turvallisuuden tunteen?
Kuvauksestasi päätellen koirasi on nyt saanut aika pahan kammon noista välikohtauksista. En tiedä muuta keinoa kuin että jos jossain lähellä olisi muita jackrusseleita, jotka eivät ole yhtä epäsosiaalisia kuin tämä yksilö, niin pyrkisi niiden kanssa pääsemään vähän eroon peloistaan. Jos pelko on assosioitunut kaikkiin pieniin valkoisiin koiriin niin voisi jokin muukin rotu auttaa pääsemään peloista. Työtä varmasti vaatii kun noin pahaksi päässyt pelkotila.
Meillä kanssa kävi vähän samalla tavoin että pari kertaa yksi tietty jackrusseli(liekö sama kuin teillä?) oli vapaana ja omistaja matkan päässä, (tietysti!) ja kävi rauhaarakastavan koirani kimppuun. Oli käymässä vähän samalla tavalla että alkoi pelkäämään kaikkia russeleita. Onni oli kuitenkin että niitä samanrotuisia asui tässä lähellä useampikin ja saatiin rauhassa tutustua näihin selväpäisempiin yksilöihin. Eikä enää näy paljon merkkejä menneistä.
Metka juttu tässäkin on se että ne kaikkein sosiaalisimmat koirat ovat aina langan päässä ja omistajansa hanskassa. Kun taas nämä epäsosiaalisimmat yksilöt saavat kulkea vapaana ja terrorisoida ympäristöä. Omistajat korkeintaan pahoittelevat tapahtunutta huutamalla matkan päästä, jos sitäkään, kiireellä paikalta paetessaan.
"En tiedä muuta keinoa kuin että jos jossain lähellä olisi muita jackrusseleita, jotka eivät ole yhtä epäsosiaalisia kuin tämä yksilö, niin pyrkisi niiden kanssa pääsemään vähän eroon peloistaan. Jos pelko on assosioitunut kaikkiin pieniin valkoisiin koiriin niin voisi jokin muukin rotu auttaa pääsemään peloista."
Eli kehoitat aloittajaa viemään koiransa tilanteisiin jossa se pelkää?
Hyvä, se on siedättämistä, joka on koiralta ahdistuksen vähentävää, vain jos koira voi kokea olevansa turvassa, vaikka sitä pelottaa.
Mutta sinä viesit aloittajana koiran vain muiden lähelle, toivoen,e ttä myös nämä vähemmän epäsosiaaliset alkavat koira pureskella, etttä koira tottuu siihen että sitä purraan? Et tätä sano, mutta tätähän tarkoitat, koska minun ohjeeni, viedä koira paikkaan jossa on muita koiria ja vahvistaa sitä mielikuvaa koiralle, että muut eivät pääse sitä puremaan, on perseestä.
...aloittajan viesti ja sieltä erityisesti kohta:
"Alkaa "kirkumaan" ja vetää toiseen suuntaan kun pieniä valkoisia koiria tulee vastaan.Ja kyse on todella kirkumisesta, eikä mistään vinkumisesta. Koira pitää sellaista ääntä, kuin joku pieksisi sitä."
Ja mieti uudelleen sitä, että veisit koiran siedättymään muiden russelien joukkoon...
Kuulostiko tutulta.
Aloittaja. En usko,e ttä oelt ihan yhtä pihalla kuin eräät, mutta sanon nyt varmistukseksi, jos et itse ole osannut syystä tai toisesta päätellä.
Kun lähdet viemään koiraasi nyt sitten muiden koirien joukkoon, niin siinä vaiheessa kun koirasi menee paniikkiin, kumarrut sen ylle, silittelet ja rauhoittelet ja sitten peräännyt. Jäät sen verran kauemmaksi, että koira ei vielä mene lukkoon. Silität rauhoitat ja syöttelet. Pikkuhiljaa yrität mennä lähemmäksi ja lähemmäksi, aina kun koira alka pelkäämään, tiedät, että ahnehdit liikaa, pakita vähän. Pidä itsesi fyysisesti koirasi ja sen pelon kohteen välissä koko ajan, vaikka olisitte kauempanakin. Jos joku koira hyökkii teitä kohden, niin silloinhan kauemmaksi meno ei onnistu, silloin sinä suuntat huomiosi vain siihen hyökkääjään, et omaan koiraasi ja sinä, ollen koirasi ja hyökkääjän välissä, ajat hyökkijän pois.
Huomasitko siis myös tuon?
" saatiin rauhassa tutustua näihin selväpäisempiin yksilöihin."
Tämä jos mikä on oikea tapa: RAUHASSA, HITAASTI, KOIRAN TAHTIA EDETEN, tutustuttaa se huomaamaan kiinniolevan koiran kanssa että kaikki eivät ole samanlaisia idiooteja kuin se yksi joka oli auki.
En siis todellakaan puhunut mistään purettamisista. Enkä liioin tarkoittanut sitä EDES rivien välissä.
Ehdotuksesi aqi-kentälle menosta on hanurista siksi että jos koira on valmiiksi arka kohtaamaan edes YHTÄ joka VOI purra, niin sinä ehdotat viemään sen paikkaan jossa on montaKYMMENTÄ jotka voivat ja ovat AUKI.
SIIS VAPAINA PUREMAAN, KÄSITÄTKÖS?
Että nyt kaipaan perustelua sinulta siihen mitä ihmettä niiden muiden koirien kanssa tehdään?
Eli neuvotko sinä aloittajaa todellakin vain viemään koiransa muiden koirien seuraaan ja jättämään sen huolehtimaan itse omasta hyvinvoinnistaan, sillä pistät kovasti vastaan sitä, että aloittajan itsensä ei pidä puolustaa koiraansa?
Itse en menisi agility harjoituksiin joissa on kymmeniä koiria vapaana. Sinä et ole koskaa käynyt? Joten sinun ehkä on melko turha tulla kertomaan mitä sinä kuvittelet harjoituksissa tapahtuvan.
Agility nostaa koiran vireen. Se reipastuttaa ja laittaa koiran, myös sen laidalla olevan, huomion muualle kuin omaan pelkoonsa. Se on koirien mielestä mielekästä tekemistä, yhdessä harrastamista. Hyvin aroistakin koirista kuoriutuu agility harjoituksissa itseensä ja ohjaajaansa luottavia kiitäjiä.
Sinä siis yrität viedä aran koiran pakolla tilanteeseen jossa se kokee olevansa epämiellyttävässä asemassa? Minä kehoitan viemään koiran tilanteisiin joissa on muita koiria ja siedättämään muiden läsnä oloon, en missään nimessä kehoita aloittajaa asettamaan koiransa yhteenkään koirakontaktiin. Vaan nyt kaiken a ja o on kaikkien koirakontaktien välttäminen. Pitää näyttää omalle koiralle, että yksikään koira ei sen luokse pääse, kuin ohjaajan kuolleen ruumiin yli. Näin koira oppii uudelleen luottamaan ja rentoutumaan, vaikka läsnä on muita koiria.
Pelokasta koiraa sinä, eikä aloittaja, yksinkertaisesti saa kontaktiin muiden koirien kanssa, muutoin kuin pakolla. Ja pakottaminen on aina epämieluisaa koiran mielestä.
Kaiken perusta aina, jos koira pelkää on se, että ihminen suojaa, ihminen puolustaa. Jos koira pelkää vaikka näyttelyssä tuomaria, niin koiran ohjaaja kumartuu fyysiseksi suojaksi koiransa päälle, rauhoittaa ja suojaa (menee siis kyykkyyn, ottaa koiran tukevaan halaukseen ja juttelee rauhoittavasti). Vain näin voidaan päästä tilanteeseen, että koira kokee olonsa turvalliseksi, vaikka tuo ihminen käsi ojossa tulee minua kohden, minulla ei ole syytä pelätä, sillä tämä oma ihmiseni on minun turvanani...
Siis sinä kehotat todellakin siis viemään arkaa koiraa paikkaan jossa on kymmeniä koiria vapaana?
Koiraa joka pelkää ja vapisee kuin haavanlehti?
Oletko enää edes järjissäsi?
Oma kehotukseni on tutustuttaa ihan kaikessa rauhassa toisiin samanlaisiin. SITEN ETTÄ OVAT KIINNI, jolloin pääsee estämään sen helvetin puremisen.
Yritä nyt jo sisko-hyvä käsittää tämä!!!!!!!!!!!
EI MISSÄÄN NIMESSÄ VAPAANA OLEVIIN; NIISTÄ ET VOI KOSKAAN TAATA KOIRASI TURVALLISUUTTA.
Entä jos kokeilisit ihan tällaita kesksutelun perusjuttua, eli luetaan mitä muut sanovat ja sitten vastataan siihen mitä muut sanovat? Miltä tuntuisi? Mahdottomalta?
"Siis sinä kehotat todellakin siis viemään arkaa koiraa paikkaan jossa on kymmeniä koiria vapaana? "
Kehoitin aloittajan viemään koiransa agilityharjoituksiin reunalle katsomaan.
Koirapuisto tyyppistä toimintaa vissiin suosittelet edelleen vain sinä, siis paikkaa jossa vapaana olevat koirat pääsevät kontaktiin muiden kanssa.
Minä kehoitan aloittajaa viemään koiransa agility harjoituksiin, joissa on yksi vapaana oleva koira, joka suorittaa vireellä rataa tai ahrjoituksia. Sitä seuratessa tulee herkullisia tilanteita vahvistaa oman koiran ja itsensä suhdetta, eli välillä tämä radalla oleva koira karkaa, näin tapahtuu varsinkin aloittelijoille, jolloin tulee tilanteita, joissa omaa koiraa pääsee puolsutamaan konkreettisesti.
Varmsitan jos aloittaja on hämillään: Älä missään nimessä mene mihinkään paikkaan, jossa on kymmeniä koiria vapaana. En suosittele siis edes koirapuistoa pelokkaan koiran kanssa.
"Oma kehotukseni on tutustuttaa ihan kaikessa rauhassa toisiin samanlaisiin. SITEN ETTÄ OVAT KIINNI, jolloin pääsee estämään sen helvetin puremisen."
No niin pääsithän sinä asiaankin!
Kerrothan mitä hyötyä on siitä,että sinä raahaat sen pelokkaan koiran hihnassa toisten lähelle? Tai sitten et raahaa sitä, vaan ne muut tuodaan hihnassa sen pelokkaan lähelle? Mitä pelokkaan koiran ohjaaja tekee tällä aikaa? Pitää vain hihnasta kiinni ja antaa sen toisen koiran tulla oman koiran iholle?
Jos vapaana olevat eläimet aiheuttavat sinulle todellisen uhkan, ettet voi koskaan taata koirasi turvallisuutta, kun eläimiä on vapaana, niin tiedäthän mikä on ratkaisusi? Joko et hanki koiraa tai sitten annat koiran huolehtia ihan rauhassa omasta turvallisuudestaan. Elie t yritäkään olla se puolustajan roolissa oleva teillä päin.
Olen kuitenkin ymmärtänyt,e ttä aloittajalla on ollut hyvä suhde koiraansa ja koira on voinut luottaa ohjaajaansa turvan tuojana tähän saakka. Mikäli aloittaja haluaa tilanteen takaisin, eli haluaa takaisin koiran, joka on rento ja rauhallinen myös kuin muita koiria on paikalla, hänen pitää hankkia takaisin se koiran luottamus. Ja aloittaja ei voi siksi vedota siihen,e ttä koira on hihnassa tai irti, sillä se on koiralle aivan yksi paskan lysti on eläin irti tai hihnassa, jos sen kimppuun hyökätään. Monet koiran omistajista on valmiita puolustamaan koiraansa myös susilta tilanteessa jossa susi on hyökkäämässä, eikä ala syyttelemään vain tilanteessa kovaäänisesti yhteiskuntaa joka antaa susien juosta auki/irti/ilman hihnaa. Siinä tilanteessa kun koiraa raadellaan, ei koiraa lohduta tietää, että kyllä minä haen korvaukset petovahingosta, vaikka kirjoittaisit sen lauluksi jota laulelet koiralle samalla kun sen mahaa vedetään auki...
juttujasi. Olet oikea urbaanilegendojen kehittäjä, ei muuta voi sanoa.
Taidanpa jättää loput väliin, pudistaen päätäin poistun takavasemmalle...
Huh-huh!!!
Vaikka niin mielelläni olisi joitain vastauksia saanutkin...
Jos nyt joku muu tietää ja osaa kertoa, niin olkaa ystävällisiä: Mihin perustuu, että arka/pelokas (omistajansa puolustuskyvyttömyyden tutakokenut) koira viedään kontaktiin muiden koirien kanssa? Siedätystä? Pelkoon tottuu, ei lihakset jaksa väristä pelosta kovin kauaa, kunnes menevät maitohapoille ja värinä vähenee? Missä vaiheessa tässä aletaan vähentää sitä pelkoa, vai perutuuko siihen, että pelon merkit haihdutetaan siedätyksellä pois (kirkuminen, värinä jne vähentyvät ajan myötä)?
"Jos nyt joku muu tietää ja osaa kertoa, niin olkaa ystävällisiä"
Niin että uusi uhri rytättäväksi vai? Eikö jo riitä...
en veisi totuttelemaan kytkettynä siihen samanlaiseen, joka kävi ylle. Koirahan reagoi agressiiviseen koiraan joko taistelemalla tai pakenemalla. Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta en ottaisi sitä riskiä, että koirassa herää pelkoagressio. Olen kuullut muiltakin, että pelkkä kentän laidalla oleminen on hyväksi aralle koiralle. Mutta kukin tehköön, kuten parhaaksi näkee oman koiransa kanssa toimia. p.s. Olen saanut yhdestä arkapersesakemannista agilityradalla paaaljon rohkeamman.
...että kullakin on oikeus tehdä oman koiransa kanssa niinkuin tahtoo. Siinä ei sitten paljon koiran haluja tai tarpeita kysellä. Eläintenoikeuksien puolustajana henkeen ja vereen, sitä on vain niin vaikea niellä. Eihän siinä tietenkään mitenkään koiran oikeuksia rikota, sillä eihän kukaan ole yhteiskunnassamme koiralle moisia oikeuksia antanutkaan... Harmi, ettet osannut vastata, olisi ihan mielenkiintosita kuulla enemmänkin, nythän olen jo kuullut, että kaikki perustuu siis siihen, että koirat ovat kytkettyjä. Saksanpaimen ihmisenä saatatkin jo tietää minkälaisen "helpotuksen" koiralle puristava tunne kaulalla yleensä noissa adrenaliini tilanteissa tuo... Tietysti jos aloittaja haluaa kaivaa rauhallisesta ja ilmeisen kiltistä koirastaan esiin jonkinlaista terävyyttä tilanteisiin...
miettimisenkään jälkeen tiedä, enkä ymmärrä, miksi. Pelkäävä koira=täysin arvaamaton koira.
Ikävää, että neuvoa kysyttäessä tulee kaikenlaista niskaan. Jos tilanne koirasi kanssa näyttää erittäin pahalta suosittelen, että otat yhteyttä ammattilaisiin. He tietävät varmasti miten teidän kannattaa edetä. Itse olet kuitenkin oman koirasi asiantuntija ja tiedät minkä koirallesi on hyväksi. Varmaa kuitenkin on, että tämä kielteinen kokemus on käännettävä myönteiseksi tavalla, joka sopii koirallesi parhaiten oli se sitten agility, "siedätyshoito" tai muu keino. En usko, että tällä palstalla annetut neuvot välttämättä ole valmiiksi räätälöityjä sinun tapaukseesi. Mielestäni on kuitenkin erittäin vastuutonta käytöstä jack russelin omistajalta tuollainen. Toivottavasti saatte kaverin vastuuseen teoistaan, jotta monet muut välttyvät ikäviltä kokemuksilta...
p.s En kiitos kaipaa kommentointia viestiini, jollei ne ole rakentavia. Hyvät kevään odotukset kaikille koirien ystäville ja huolehtikaa karvaturreistanne :)
Russelin omistajana, näen sieluni silmin sen taphatuman johon jouduit. Russelin omistajana, EN ymmärrä sen kyseisen omistajan reagointia. Se on kaikin puolin halveksuttavaa ja haukuttavaa, mutta jääköön se omaan arvoonsa.. Miten nyt pääset tästä eteenpäin, on se oleellinen kysymys.. koirasi taitaa olla alistuvaa sorttia, mikä voi olla suuremmassa mitta kaavassa hyvä asia. Tapaus ei synnyttänyt "tappaja koiraa". Kun koira on pelottavassa tilanteessa, ei koiraa saa missään tapauksessa silittää. Ymmärrämme ihmisinä, että meitä lohduttaisi silitys, mutta koira ymmärtää sen vahvistuksena oikeasta käytöksestä. Pitäisi enemmän olla, kuin ei mitään.. Itsevarmaa energiaa pursuen, ettei tilanteessa ole mitään kummallista. Unohtamatta koiran reaktion korjaamista, yhtälaisesti, jos koira on agressiivinen tai pelokas. Toki, tällaista on hiukan vaikea harjoitella, kun se pilalle hemmoteltu Russeli on kurkussa kiinni. Joten hallittu, rauhallinen ja ennalta tekaistu tilanne olisi hyvä harjoittelu tilanne. Ammattilaisen apu, voisi olla paikallaan. Saisi hyvät vihjeet ja avun tilanteiden lavastukseen. Myös objektiivisen näkökulman omiin reaktioihin. Tsemppiä ja jaksamista teille.