Paatero lupasi vaalimainoksessaan uusia työpaikkoja Kotkaan, mistä niitä saa?
Uusia työpaikkoja
2
438
Vastaukset
- on väärinkäsitys
Ilmeisesti tuo lupaaja, sinä ja moni muukin on käsittänyt jotakin pieleen. Eivät työpaikat ole itsetarkoitus, vaan ne ovat seuraus jostakin tuotannollisesta- tai palvelutoiminnasta. Yhteiskunta (kunta ja valtio) tietenkin voisivat aivan työllistämistarkoituksessa, eli pääasiana palkanmaksu, homman hoitaa, mutta melkoinen meteli siitäkin syntyisi meiltä veronmaksajilta. Yritysten toiminta perustuu oikein hoidettuna pelkästään mahdollisimman suuren tuoton tuottamiseen omistajille, joten työtä teetetään tietenkin vain tarpeen mukaan mahdollisimman tehokkaasti. Minkään yrityksen toimintaan ei kuulu turhan työvoiman ylläpito, eli palkan maksaminen ja "työllistäminen".
muutamia uusia työpaikkoja, kukaan ei luvannut että vanhat työpaikat säilytetäisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti19217240SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude29415452Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9513593Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14710649Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179489Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298155Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288146Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2176700Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2006385Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958