Soini

Soini sanoo Halla-ahon mahdollisesta eurovaaliehdokkuudesta näin: "Jos hän lähtee ehdokkaaksi omalta listaltaan, hänen tiensä perussuomalaisissa on ohitse, totta kai. Hän on ottanut silloin irtioton puolueesta, eikä voi enää edustaa perussuomalaisia esimerkiksi eduskuntavaaleissa."

Halla-ahon mahdollisuuksista eurovaaleissa Soini sanoo: "Eurovaalitulos olisi äärimmäinen pettymys sekä hänelle että joukoilleen. Heillä on täysin ylimitoitettu harha omasta merkityksestään ja kannatuksestaan."

Propellipää-lausunnosta ja sen aiheuttamasta närkästykestä Soini sanoo: "No, ehkä he tunnistivat itsensä. Eiväthän he muuten olisi kimpaantuneet. Halla-ahon kannattaisi valita seuransa, eikä sitoutua nimimerkin suojissa touhuaviin kaiken maailman höyrypäihin."

Lopuksi vielä Sanna kysyy "Haluatko eroon Halla-ahosta?" ja Soini vastaa "En, minä annan valinnan hänelle. Hän on sitoutumaton valtuutettu, hän päättää missä porukoissa hän haluaa tulevaisuudessa olla."

Sanna: No, haluatko, että hän jatkaa perussuomalaisissa?
Soini: En sano tuohon mitään, ei se ole minun haluistani kiinni. Nyt hänen oma käytöksensä ratkaisee. Politiikassa jokaisen on kestettävä ja siedettävä myös pettymyksiä. Tämä on kova laji. Myös Halla-ahon pitää se oppia."
12469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kieltämättä tohtorilla on mopo karannut käsistä, miksi hän antaa viedä itseään kuin litranmittaa? Soinin lausunnon rivienvälistä voi myös lukea, että taitaapa propelipäille tappio häämöttää... ja hyvä niin.

Propellipää-lausunnosta ja sen aiheuttamasta närkästykestä Soini sanoo: "No, ehkä he tunnistivat itsensä. Eiväthän he muuten olisi kimpaantuneet. Halla-ahon kannattaisi valita seuransa, eikä sitoutua nimimerkin suojissa touhuaviin kaiken maailman höyrypäihin."

Voiko asiaa enää paremmin ilmaista..!???

Äänestä
  • tappioista ja voitoista päättää?

    Äänestä

  • niistä kirjoitti:

    tappioista ja voitoista päättää?

    ja niin muin huomaat itsestäsi TIETO LISÄÄ TUSKAA

    Äänestä

  • mutta tietää mistä puhuu kirjoitti:

    ja niin muin huomaat itsestäsi TIETO LISÄÄ TUSKAA

    sanottu, kun sanotaan, että tietää. Tuollaiset puheet aiheuttavat vain uskottavuuden menetyksen. Minusta olis parempi sanoa, että toivoo tai arvelee.

    Äänestä

  • voimakkaasti kirjoitti:

    ja vain lisääntyy kun istuu seuraavan hallituksen ministerinä.

    kun tietää mitä sanoo...näin se vaan menee.

    Äänestä

  • voimakkaana kirjoitti:

    ja vain lisääntyy kun istuu seuraavan hallituksen ministerinä.

    Oikein toivotte, että oma pellenne istuisi seuraavan hallituksen ministerinä, vaikka tiedätte, että hän on silloin päässyt sinne puukottamalla häneen luottaneita ihmisiä selkään. Onko tuo tosiaan mielestänne jotenkin hienoa politiikantekoa? Eikö lähinnä raukkamaista?

    Kolme kysymystä:
    - Mitä hyvää Soini ja Perussuomalaiset on ikinä tehnyt teille, miten monta euroa on tullut teidän tilillenne Soinin pohjattomasta palkkapussista?
    - Mitä luulette Soinin saavan aikaan mahdollisena ministerinä seuraavassa hallituksessa? Mainitkaa yksin Perussuomalaisten tavoite, vai onko niitä edes olemassa?
    - Mistä voitte tietää, ettei Soini seuraavaksi puukota teitä (ainoa tapa säilyä mukana on vain loputon mielistely ja hymistely, ja kaiken rosvouksen hyväksyminen)?

    Äänestä

  • soinilaiset! kirjoitti:

    osoituksena suoraselkäisyydestä hän siivosi rasistit pois puoluetta likaamasta. Soinissa todellakin on ministeriainesta ja sinne hän on päässyt äänestäjien ja oman suoraselkäisyyden takia.

    Äänestä

  • lukea, että Soinia pelottaa! Hyökkäys vain on paras puolustus. Ainakin res. alikersantin maailmassa.

    Äänestä

  • soinilaiset! kirjoitti:

    Oikein toivotte, että oma pellenne istuisi seuraavan hallituksen ministerinä, vaikka tiedätte, että hän on silloin päässyt sinne puukottamalla häneen luottaneita ihmisiä selkään. Onko tuo tosiaan mielestänne jotenkin hienoa politiikantekoa? Eikö lähinnä raukkamaista?

    Kolme kysymystä:
    - Mitä hyvää Soini ja Perussuomalaiset on ikinä tehnyt teille, miten monta euroa on tullut teidän tilillenne Soinin pohjattomasta palkkapussista?
    - Mitä luulette Soinin saavan aikaan mahdollisena ministerinä seuraavassa hallituksessa? Mainitkaa yksin Perussuomalaisten tavoite, vai onko niitä edes olemassa?
    - Mistä voitte tietää, ettei Soini seuraavaksi puukota teitä (ainoa tapa säilyä mukana on vain loputon mielistely ja hymistely, ja kaiken rosvouksen hyväksyminen)?

    puoluejohtaja karkottaa merkittävän osan äänestäjäkunnasta, niin puolueen kannatuksen kasvu on mahdoton yhtälö!

    Äänestä

  • Kun valtakunnanj....anteeksi kirjoitti:

    puoluejohtaja karkottaa merkittävän osan äänestäjäkunnasta, niin puolueen kannatuksen kasvu on mahdoton yhtälö!

    Äärimmäisiä ponnistuksia, ystävien ja sukulaisten kiristystä jopa uhkailuja tuntuu vaativan vain 2000 kannattajakortin kokoonsaaminenkin.

    Olette hyttysenpaska perussuomalaisten äänestäjäkunnassa ja teihin suhtaudutaan kuin tarttuvaa tautia kanstavaan:

    "..Kävin eilen paikallisessa karaokebaarissa Mikkelissä ja kyselin nimiä Jussille. Tapasin siellä sattumoisin Persujen kaupunginvaltuutetun Hirvosen Timon (vanha tuttu). Timon kommentti oli, että olen puolueen hajottaja?!.. "

    Äänestä

soini on pelle jota äänestää vaan anja snelmännin kaltaiset vaihdevuosista kärsivät kurttunaamat.

halla-aho eu parlamenttiin, ainut järkevä persu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iltasanomissa kirjoitti:

Soini sanoo Halla-ahon mahdollisesta eurovaaliehdokkuudesta näin: "Jos hän lähtee ehdokkaaksi omalta listaltaan, hänen tiensä perussuomalaisissa on ohitse, totta kai. Hän on ottanut silloin irtioton puolueesta, eikä voi enää edustaa perussuomalaisia esimerkiksi eduskuntavaaleissa."

Halla-ahon mahdollisuuksista eurovaaleissa Soini sanoo: "Eurovaalitulos olisi äärimmäinen pettymys sekä hänelle että joukoilleen. Heillä on täysin ylimitoitettu harha omasta merkityksestään ja kannatuksestaan."

Propellipää-lausunnosta ja sen aiheuttamasta närkästykestä Soini sanoo: "No, ehkä he tunnistivat itsensä. Eiväthän he muuten olisi kimpaantuneet. Halla-ahon kannattaisi valita seuransa, eikä sitoutua nimimerkin suojissa touhuaviin kaiken maailman höyrypäihin."

Lopuksi vielä Sanna kysyy "Haluatko eroon Halla-ahosta?" ja Soini vastaa "En, minä annan valinnan hänelle. Hän on sitoutumaton valtuutettu, hän päättää missä porukoissa hän haluaa tulevaisuudessa olla."

Sanna: No, haluatko, että hän jatkaa perussuomalaisissa?
Soini: En sano tuohon mitään, ei se ole minun haluistani kiinni. Nyt hänen oma käytöksensä ratkaisee. Politiikassa jokaisen on kestettävä ja siedettävä myös pettymyksiä. Tämä on kova laji. Myös Halla-ahon pitää se oppia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu