Yksin ja surkeana

Taas kerran tuntuu, ettei ketään kiinnosta eikä kellekkään kelpaa :( Taas yksi mies kohtelee miten sattuu, ei kai enää rakasta muttei osaa päästää irtikään. Itsellekin tuntuu mahdottomalta lopettaa suhdetta. Hän ei vaan enää välitä.

Kaveritkin on käyneet vähiin, pari kaveria on, mutta heillä on omat perheet ja menot. Ei enää mulle aikaa oikein riitä. Heille en enää kehtaa asioistani valittaa, ovat tietysti jo kyllästyneet kuuntelemaan aina samoja asioita.

Ehkä tunne juontaakin juurensa jo lapsuudestani, kun äitini oli juoppo eikä pystynyt /halunnut musta huolehtia. Muutin isän luo, joka 24/7 töissä ja minä mummulassa hoidossa.

Periaatteessa pitäisi olla hyvin, on työ, on terveet lapset, 2 kaveria ja ainakin 1 sukulainen jotka välittävät. Kuitenkin on niin paha olla.

Itsessäni on kai jotain vikaa myös, kunnei kukaan mies ole jäänyt luokseni ja kai kavereitakin on kaikonnut vuosien aikana. En vain osaa tarkalleen tiedostaa, mikä se vika on, ja pystynkö sille koskaan mitään tekemään??? Voi olla pahakin vika luonteessa. Toisaalta nämä kaveini sanovat, että olen lämmin, toisista välittävä, huolehtiva ja vieläpä kaunis. Taitavat kuitenkin vaan yrittää lohduttaa :(