Kotona kehotettiin aina tutkimaan Raamattua sen lisäksi että seuroissa käydä. Mutta monta kertaa Raamatussa tulee vastaan asioita joista ei saa itsekseen selkoa. Miten esim. se Raamatun kohta on ymmärrettävä, kun sanotaan että "viimeisinä aikoina Herran henki lepää pohjan maalla"?
Pohjan maalla?
Marja-Liisa_Yksinäinen
271454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
***Kotona kehotettiin aina tutkimaan Raamattua sen lisäksi että seuroissa käydä. Mutta monta kertaa Raamatussa tulee vastaan asioita joista ei saa itsekseen selkoa. Miten esim. se Raamatun kohta on ymmärrettävä, kun sanotaan että "viimeisinä aikoina Herran henki lepää pohjan maalla"?***
Tuo on jälleen voimakasta vl-tulkintaa, joka voidaan sanoa yhdellä sanalla: Valhe
Näin on Raamatussa ja se tarkoittaa nykyisen Irakin aluetta.
Sakarja:
6:8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
vastauksesi, jos et kerro missä sanotaan, että Irakin alue on kyseessä - olisittekohan molemmat oikeassa, niin aloittaja kuin Sinäkin?
se sielä raamatussa sanotaan. Vähän pitemmästi lainausta olis hyvä kuulla. Siis "viimeisinä aik. jne "
Viisaammat ovat sen todistaneetkin, astukoot esiin.
Pohjoisessa maassa, ei pohjanmaalla. Ero on iso, eikö?
Sakarja:
6:1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria.
6:2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
6:3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
6:4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
6:5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
6:6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
6:7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata." Ja ne kuljeksivat maata.
6:8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
6:9 Minulle tuli tämä Herran sana:
6:10 "Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta - mene tänä päivänä, mene Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, -
6:11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
6:13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
6:14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
6:15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."
sanottu, että viimeisinä aikoina. Se täytyy olla siellä jossain muussa kohdin, koska olen kuullut kyllä tuon sanonnan.
Näin on
Lopuksi enkeli sanoo Sakarjalle: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
Vanhassa käännöksessä lukee näin: "katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla" ** Kyllä näinkin käy, mutta kysymyksessä on Israelin 10 heimoa. Loput jäivät Juudeaan.
Sakarja kirjoittaa; 6; 7 Kaikki nämä vahvat hevoset odottivat innokkaina käskyä lähteäkseen liikkeelle. Herra sanoi: "Menkää kiertelemään maata!" Niin ne lähtivät kaikkiin suuntiin. 8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."
myös Suomeen...
Siellä kerrotaan, että äärimmäiseen pohjoiseen loppuun, finne.
'Tämä löytyy myös juutalaisten Pyhistä kirjoituksista, ja Suomi on Israelin pikkuveli. Suomalaissa on n 40% Israelilaista verta ja geneettistä perimää.
Meissä on myös n. 40 tautia, joita ei muissa kansoissa ole, vanha maamme kartta ja Israelin kartta 800 eKr, sekä lippumme on samanlaista.
Samoin leijonat ovat tulee vaakunaamme, - Juudean leijonista.
Minulla on tukimusta, joka on peilattu Raamattuun, n 200 sivua. Jossa on juutalaisten ihmisten kertomus, mitä he olivat ja mitä nyt.
Maailman raha- vaikuttavaista 2000 ihmisestä on Judeja 1400. Samoin kun Stalin ja Lenin pani NL;n pystyyn, se pantiin Juutalaisella rahalla, ja keskuskisukomiteassa 14 jäsenestä oli 12 juutalaista.
Olen nyt viikon poissa, ja panen sen teille liitteenä jos kirjoitatte. On ainutkertainen Suomen kielellä, joka on koottu yli 50 lähteestä.
[email protected]
jussi
vaikka mitä, ei mielikuvitusta ole kukaan kieltänyt.
Raamatun kanssa tuollaisilla tarinoilla ei ole mitään yhteyttä.
mutta tunnen vanhemieni tiet.
Se löytty Raamatusta, mm Solvetkin reissu, mutta nyt en kerkiä sitä sinulle etsiä, sillä olen matkalle lähdössä.
oli Ivalossa sen erään satusedän mukaan. Tarinoita riittää.
entistä.
Siunusta.
Luulempa, että olet pahasti eksynyt ! !
Toivottavasti herätys alkaa Pohjanmaalta,sehän olisi todella mahtavaa ja ylläri Jumalalta
Jokin aika sitten vl-pappi seuroissa puhui siitä miten Raamattua pitäisi lukea. Että ei se olekaan tarkoitettu, että sitä luettaisiin ennustuksena. Vaan Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa että miten ihminen tulee autuaaksi. Yksinkertaisesti näin. Hän kertoi että eri aikoina ovat väärähenkiset ihmiset alkaneet pitää Raamattua tulevaisuuden ennustuksina ja se on enempi taikauskoa.
itse taisi olla "väärähenkinen", minkä henki lie hänessä oli..??
ei mitään heräystä enää tule, sillä Raamattu todistaa näin:
Luuk.18:7-8
7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA maan päältä?"
Menee vähän akustiikkaosastoni yli, mutta yritän
päästä punaisenlangan päähän.
tarinat ovat olleet ja menneet silloisine kansoineen. Kyse ei ollut nykyisestä pohjanmaasta, se on humpuukia koko sepitys.
Sehän tarkoittaa edesmenneen ylivieskalaisen saarnaajan mukaan sitä että oikea Pyhä henki lepää Ylivieska, Sievi, Reisjärvi akselilla kun kaikki muu maailmankaikkeus on saatanan hengen vallassa. Raamatun selitys on erittäin yksinkertaista touhua maanviljelijän oppimäärällä.
selitykset ole Raamatusta, vaan väärästä profeetasta.
Lopuksi enkeli sanoo Sakarjalle: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
Vanhassa käännöksessä lukee näin: "katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla"
myös Islantia, Alaskaa taikka Grönlantia. Kyllä nekin ovat tarpeeksi "pohjan maata".
Ihan miten itse kukin haluaa sen vääntää ja mielikuvitusta riittää.
sillä suomessa on suhteellisen paljon uskovaisia Jumalan lapsia...
Lainaus toisaalta:
"Lopuksi enkeli sanoo Sakarjalle: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
Vanhassa käännöksessä lukee näin: "katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla"
Jumala näytti Sakarjalle paljon erilaisia ennustuksia ja näkyjä. Tässä yksi hänen näkemänsä näky. Näyssä on neljät vaunut joita vetävät eriväriset hevoset. Hevosia on neljää väriä: punaruskeat, mustat, valkoiset ja täplikkäät. Sakarja kysyy enkeliltä mitä vaunut ja hevoset ovat. Enkeli vastaa näin: "ne ovat neljä tuulta taivaan alla, jotka tulevat ulos, astumaan kaiken maan hallitsian eteen".
Vaunut lähtevät eri suuntiin. Mustat ja valkoiset hevoset lähtevät pohjoiseen ja täplikkäät etelään. Vaunut vaelsivat pitkin maata.
Lopuksi enkeli sanoo Sakarjalle: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
Vanhassa käännöksessä lukee näin: "katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla"
Ilmeisesti tuo ennustuksen tuuli tarkoittaa samaa mistä Jeesus puhuu myöhemmin näin: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt" (Joh. 3:8 ). Tuuli lienee eräänlaisen etsikonajan ja Herran hengen vertauskuva.
Herran henki näyttää tosiaan lepäävän pohjoisessa maassa. Pohjoiset maat ovat luterilaisia: Suomi, Ruotsi, Norja ja Islanti. Kansankirkkojen sisältä löytyy Raamatun mukaisesti uskova Pyhäin yhteinen seurakunta, vaikka suuri osa kirkon jäsenistä on maallistunut. Raamatun mukaista uskoa ei löydy hirveästi Pohjoismaiden ulkopuolelta. Idässä vaikuttaa Ortodoksinen kirkko, etelässä Katolinen kirkko, Afrikassa on luonnonuskonnot ja islam, Aasiassa on omat idän uskonnot ja Amerikassa paljon uudestikastajia ja karismaattisia liikkeitä.
Tuo näky löytyy kokonaisuudessaan Sakarja 6:1-8.
Sakarjan kirjan esipuheessa tuosta ennustuksesta on kirjoitettu näin: "...ennustaa hän Kristuksen evankeliumista ja hengellisen templin rakentamisesta, että juudalaiset myös hänen kielsivät ja hylkäsivät...".
>suomessa on suhteellisen paljon uskovaisia Jumalan lapsia...
srk-lahkolaiset eivät kuulu heihin!
Vaan missä kohdassa Raamatussa sanotaan, että viimeisinä aikoina herran henki lepää pohjan maalla?
Ja millä perusteella "pohjan maalla" olisi ymmärrettävä Suomeksi?
Eikö kyse ole yksinkertaisesti vaan vl-oppiharhasta se kun Sak.6:8 selitetään vl-liikkeessä niin kuin se selitetään? Taitaa olla niitä maallikkomaanviljelijäsaarnaajieen selityksiä.
heikkisaariarvoperälä
Eikös sen valkean ratsun pitänyt tulla pohjoisesta? Ei täsmälleen kertomastasi maakunnasta?