luokkayhteiskunta

Pjongjangissa asuvat etuoikeutetut, puolueelle uskolliset kansalaiset. Politiikantutkijoiden mukaan kansa jaettiin 1960-luvun puolivälissä kolmeen pääluokkaan ja niiden alaryhmiin. Luokka ratkaisee, saako tiettyjä hyödykkeitä, pääseekö tiettyihin ammatteihin, opiskelupaikkoihin tai jopa väestönsuojiin.

Korkeimpaan pääryhmään kuuluvat vallankumoukselliset kaaderit, toiseen ryhmään työläiset ja talonpojat ja alimpaan entinen porvaristo, toisinajattelijat ja ne, joiden perheet muuttivat Korean sodan aikana etelään. Heiltä on evätty pääsy korkeampaan koulutukseen ja hyville työpaikoille. Pääkaupungista on lähetetty pois sekä ideologisesti epäluotettavat että fyysisesti raihnaiset.


http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2004-02-15,104:12:205190,1:0:0:0:0:0:
3179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kommunismi tuntuu aina olevan jotain epärehellistä; jotain sellaista missä kauniit puheet ja todellisuus eivät koskaan kohtaa toisiaan muutoin kuin korulauseissa. kommunistinen totuus on karu kuten osoittaa jo pohjoiskoreakin kommunismeineen; aate, jonka pitäisi omien puheiden mukaan poistaa eriarvoisuus, perustuu luokkajaotteluun. tässä yksi epärehellisyyden merkki.

miten vaikkapa sitten venezuela? palstan kommunistit kehuvat sen olevan hienolla tiellä mutta mitä muuta siellä tapahtuu kuin valhetta ja vallan keskittymistä pienelle eliitille? meinaan ajatelkaa nyt; kommunistit markkinoivat aatettaan sillä, että se jotenkin edustaa "kansan tahtoa". miten menee venezuelassa kansan tahdon kanssa? itsevaltias äänestyttää niin kauan itselleen lisää valtaoikeuksia kunnes kansa vihdoinkin äänestyttää diktaattorille suotuisan tuloksen ja tämä käytännöllisesti katsoen julistuttaa itsensä elinikäiseksi presidentiksi. miten pitäisi olla kommunismissa vallanjaon suhde? käsittääkseni valta pitäisi olla erilaisten neuvostojen käsissä jotta jokainen saa vaikuttaa. miten menee venezuelassa? osavaltioiden valtaa riisutaan ja keskitetään valta keskushallinnon käsiin. elinikäinen presidentti ja valta pääkaupunkiin pienelle klikille. tätä on kommunistinen realismi. ja kuinka se valta pidetään käsissä kun noin puolet kansasta kuitenkin vastustaa tätä järjestelmää? no, etsitään ensin ulkopuolinen vihollinen - tässä tapauksessa USA - ja pitämällä älämölöä tästä vainolaisesta niin pystytään osa kotimaan ongelmista lakaisemaan sivuun. seuraavaksi etsitään kotimaisia vihollisia; käsittääkseni chavez sai kuitenkin kansanäänestyksessä kansalta räpylöilleen kun kansa hylkäsi hänen lakiehdotuksensa siitä, että jokainen ihminen on velvollinen tarkkailemaan toisia kansalaisia ja raportoimaan havaitsemistaan epäkohdista "hallinnolle". tästä uutispätkästä on kuitenkin jo aikaa, ehkäpä siellä jo toimitaan kuten itäblokissakin; lapset vakoilevat vanhempiaan ja naapurit ilmiantavat toisiaan...

Äänestä
  • Totta on meillä on demokratia.

    Että meillä Suomessa on kunnanvaltuustot ja kunnanhallitukset? Helpottaisiko se mitenkään ystäviämme komuja, jos nämä korvattaisiin kunnaneuvostoilla ja olisivat kuntalaisten valisemia. Vai olisiko ne nyt kansalaisten valitsemia. Ei ku kansan valitsemia.

    Wäinä lienee paras mies pohtimaa näitä pieniä nimitys ongelmia (jättäis itteensä krossaamisen vähemmälle ja antais arvon kanssaihmiselle). Tai olisiko hänen opetuslapsensa Aapo paikallaan.

    Demokratios lienee, että määrävuosien jälkeen annetaan vaaleilla uudet luottamukset äänestämällä päättäjille. Tyranniaa on hoitaa valta "oikeille ihmisille" pistimillä.

    Eli minä uskoisin, että kommunistit voisi selvitellä meille näitä käsityksiä. Jos nytten sattuu silleen onnettomasti, että he joskus ajattelevat...

    Äänestä

on prosessi, josta kertoo Carl von Clausewitz elävästi.
"Vihollinen tulee murskata niin, että ei siitä tokene..."""

Tämä on siis länsimaisen sotilasopin keskeisin sanoma ja fasismi sen yksi ulottuvuus.

Pohjois-Koresta ei voi löytää yhtään merkkiä, joka sopisi tuohon katsantoon ja oppiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piti olla luokaton kirjoitti:

Pjongjangissa asuvat etuoikeutetut, puolueelle uskolliset kansalaiset. Politiikantutkijoiden mukaan kansa jaettiin 1960-luvun puolivälissä kolmeen pääluokkaan ja niiden alaryhmiin. Luokka ratkaisee, saako tiettyjä hyödykkeitä, pääseekö tiettyihin ammatteihin, opiskelupaikkoihin tai jopa väestönsuojiin.

Korkeimpaan pääryhmään kuuluvat vallankumoukselliset kaaderit, toiseen ryhmään työläiset ja talonpojat ja alimpaan entinen porvaristo, toisinajattelijat ja ne, joiden perheet muuttivat Korean sodan aikana etelään. Heiltä on evätty pääsy korkeampaan koulutukseen ja hyville työpaikoille. Pääkaupungista on lähetetty pois sekä ideologisesti epäluotettavat että fyysisesti raihnaiset.


http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2004-02-15,104:12:205190,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu