Olen Suhosen kanssa samaa mieltä, että SK ei kirjoittanut kovinkaan fiksusti pudotuspelisarjan aikana.
Urheilumedian tulee olla kotiinpäin vetävää ja puolueellista. Näin ei näköjään ajatella Porissa. Kaiken karvaiset Toivolat ja Lindholmit huutelevat rannalta kun merellä on hätä. Ei SK:n pidä antaa palstatilaa tällaiselle repivälle kritiikille silloin kun tilanne on päällä.
Kriittisen analyysin paikka on sitten myöhemmin. Nyt nähty kirjoittelu vaikeutti Äsien tilannetta. Onneksi joukkue ja valmennusjohto onistui tavoitteessaan.
SK:n kirjoittelu
3
352
Vastaukset 3
- eri mieltä
ole oppinut 40 vuoden aikana, että jääkiekkoon kuuluu kritiikki, jos pelit ei kulje. Ässät ja Suhonen aiheuttivat itse kritiikin pelaamalla niin huonosti ja aiheuttamalla Porissa levottomuutta. Olisivat pelanneet kunnon asenteella alusta lähtien, niin ei olisi tarvinnut itkeä eikä kokea noin vastenmielistä.
- se Suhonen
oppinut, mutta joku raja se on loanheittoonkin vedettävä. Hankalaksi se olo menisi keneltä tahansa kun tarpeeksi tulee lokaa niskaan, siitäkin huolimatta että on aikoinaan tiennyt mihin soppaan on mukaan lähtenyt kun valmentajaksi alkoi.
- pata kattilaa
Suhonen nimeää henkilöt, jotka olivat kampeamassa häntä ulos.
Sanoisin, että onneksi hän kuitenkin päätti jatkaa Ässien valmentajana. Täällä on jo monesti todettu, että kauden loppua lukuunottamatta lopputulema on positiivinen.
Tuo SK:n Laiho minua ihmetyttää. Äijä käyttää median puhevaltaa toimimalla kuin pahainen juoruämmä. Hän antaa jutuissaan ymmärtää olevansa jonkin sortin sisäpiirin sanansaattaja. Ei eettisesti kestävää työtä tekevä journalisti toimi tuolla tavalla.
Annan Laiholle ilmaisen ohjeen. Pyri kehittämään kokonaisnäkemystäsi lajista, josta kirjoitat. Punnitut ja perustellut näkökulmat saavat aina osakseen huomiota. Siten voit saavuttaa aitoa ammatillista kunnioitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7082045Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss3491111- 69936
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö151855Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65626- 46614
- 31609
- 88577
- 32570
- 37530