Mitä ajatuksia tai varsinkin kokemuksia teillä ehkä olisi sellaisesta, kun yrittää nousta todella paskasta itsetunnosta itsehyväksyntään...? Toisten ihmisten apuun luottamista opetellen se voi tapahtua, tietty. Ja sitten toisilta saakin kaiken yrittämisensä keskellä rakkauden ja tuen sijaan juuri sen tuomitsemisen ja torjunnan, kun ei osaa olla "hyvä ihminen", hyvinvoiva ja miellyttävä muille. Näinhän se menee, usein, valitettavasti. Tolpilleen nousua yrittäessä saa kokea paheksuntaa, moralisointia ja "hyviä neuvoja" (=täysin ymmärtämättömiä kommentteja). Hienovaraisia tai suorempia - molemmat sattuvat ihan helvetisti. Eikä itse voi puolustautua mitenkään, ei voi antaa takaisin, kun on niin heikko ja rikkinäinen. Se synnyttää syviä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia ja raivoa, jota ei saa puretuksi aiheuttajiin. Kun ei ehkä itsekään vielä osaa hyväksyä itseään ja olla oma itsensä, jollaisena voisi sitten seistä kaikkea paskaa vastassa. Millä helvetillä sellaista tuskaa voi jaksaa? Mitä mieltä sellaisessa elämässä yleensä edes on? Jne.
Kokemuksia?
Kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
No näyttää kivaa "naamaa",näytellä hyvää elämää, niellä kaikki paska jota päälle kaadetaan, ja taas hymyillä, käännä toinen poski ja ota opiksi ja koeta olla se parempi ihminen, kunnes taas kerran tunnet itsesi paskaksi ja sorrut johonkin tyhmyyteen ,ja sorrut viinaan jolla yrität pönkittää itsetuntoasi jotta uskallat olla oma itsesi ja kertoa tunteistasi, ja sitten tyhmyyden jälkeen kun sinut on lytätty ja murrettu...... ALAT JÄLLEEN NÄYTELLÄ että olet se mikä sinusta on luotu.
Mieti miksi sinä olet täällä, mikä sinun virkasi on.....? Minut jotenkin pitää vielä koossa perheeni ja rakkauteni, eritoten lapseni joiden en tahdo jäävän.....!!!
Mutta kuinka pitkään
Sekava, mutta kuvaa minun tuntemuksiani NYT
ap:lle esitit todella hienon kysymyksen
Kiitos kun vastailit.
Niin, minähän en jaksa näytellä enää yhtään...ja sitten kuitenkin tiedän kaiken jatkuvan pienin muutoksin samanlaisena kuin ennenkin. Se juuri on niin syvältä. Itse sitä pelleilyä jatkaa myös, kun ei muuta osaa ja uskalla.
Lytätyksi tulemisen kokemuksia seuraa tyypillisesti itsetuhoilu, vihan kääntyminen itseen, kun ei muuta voi. Toisinaan sitten tuntee suurta pelkoa siitä, että oikeasti voisi aiheuttaa jotain tuhoisaa itselleen vihoissaan...
Varmasti on hyvä ajatus miettiä omakohtaisista asioista lähtien elämää, ja oikeastaan niin on tottunut tekemäänkin. Masennus vaikeuttaa kaikkea omaa toimintaa, mutta ei sentään estä sitä. Aina on hyvä yrittää kuunnella itseä tarkemmin ja ehkä löytää siten jotain kantavaa. Epäselviä nuo jutut kai itselle paljolti ovat, jotain suuntia ehkä on olemassa.
Jossain sisällä olen kuitenkin vielä niin syvästi yksinäinen, että sitä tuntee tarvitsevansa todella kipeästi toisia ihmisiä kaiken omakohtaisen lisäksi. Ajatus työläästä vahvistumisesta ensin yksinäisyydessä, jotta voisi sitten tulla aidosti näkyväksi toisille, on hyvin masentava; siihen vaadittava aika, elämän tavoittamattomuus tässä ja nyt jne. Ehkä tällä kohtaa on itsessä myös jotain sokeutta, kyvyttömyyttä hyväksyä tms.
...tuskailua siis. Mutta koitetaan taas hetken löytää jotain ja jonnekin.
Varmaan armollisuutta itseä (ja toisiakin) kohtaan olisi hienoa löytää enemmän, se olisi epäilemättä tärkeä juttu iskuja vastaanottaessa ja niistä nousemisessa.