Naapurissa kaatopaikka

Nyt riittää!!!

Mitä tehdä kun kauniilla asuinalueellamme (kaava-alue) on naapuri, joka pitää tonttiaan lähes kaatopaikkana. Koko piha on täynnä roskia ja muuta jätettä. Haaskalinnut ovat jo kerääntyneet tontille. Kenelle asiasta voisi ilmoittaa ja onko meillä muilla naapureilla mitään toivoa asian korjaamiseksi?

20

5704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pistä youtubeen

      ... meidän kaikkien iloksi. Yllättäen hän pääseekin 22 uutisiin ja sirkukseen kaatopaikkansa kanssa vetonaulaksi.

    • vaikkapa

      Ilmoita vaikkapa kunnan ympäristöpuolelle. Kunnalla on velvollisuus ja oikeus huolehtia että asuinalueet ovat siistit ja yleensäkin alueet pysyvät käyttötarkoituksensa rajoissa.

      Me ilmoitimme vastaavasta vaaraa ja haittaa aiheuttavasta naapuritontista ja kunnasta vastattiin että menkää itse siivoamaan ja pitäkää jatkossakin siistinä kun naapurilla ei riitä aikaa eikä tahtoa eikä voimia.

      Valita, mutta älä odota liikoja.

      • joukkokanteesta apua?

        Rajanaapureita on sen verran useita sekä muita asukkaita että mieteimme olisiko hyötyä jos me kaikki ottaisimme osaa siihen valitukseen?

        Näin talven jälkeen ei vielä ole mitään hajuja tullut mutta mieteimme että kun tulee kesä niin jätteethän alkavat pian haisemaan.

        Miten jotkut ihmiset voivat ylipäätään elää kuin mitkäkin possut:(

      • Yx naapuri
        joukkokanteesta apua? kirjoitti:

        Rajanaapureita on sen verran useita sekä muita asukkaita että mieteimme olisiko hyötyä jos me kaikki ottaisimme osaa siihen valitukseen?

        Näin talven jälkeen ei vielä ole mitään hajuja tullut mutta mieteimme että kun tulee kesä niin jätteethän alkavat pian haisemaan.

        Miten jotkut ihmiset voivat ylipäätään elää kuin mitkäkin possut:(

        toisten pihat ja tontit? Mitäs jos keskittyisit omiin asioihisi ja omaan pihaasi. Ihmisillä on yleensä oma piha sen vuoksi, että saavat elää oman mallinsa mukaan, eivät naapurin. Ja täytyy todeta, että ei minua naapurn piha häiritse vaan naapurin marina akka...jolle kuuluu kaikki ja heti. Sääliksi käy lapsia!

      • mielluummin
        Yx naapuri kirjoitti:

        Jos itse joutuisit katselemaan ja siivoamaan omasta pihastasi tuulen ja lintujen levittämiä paperitolloja ja kaikenlaisia muuta roskaa niin kyllä sinuakin häiritsisi. Onneksi en itse ihan rajanaapurina ole mutta joudun kuulemaan asiasta koko ajan.

        Koulussakin jo opetetaan kotitaloutta ja on jo opetettu kymmeniä vuosia... Lisäksi kierrätystä ja luonnon suojelua sekä hygieniaa. Tietysti jos itse kuulut siihen "sikailuporukkaan" niin enpä kovin paljoa arvosta mielipiteitäsi...

      • mariseva akka
        mielluummin kirjoitti:

        ja jos elelet samalla tavalla kuin meidänkin naapurimme niin todellakin on siinä marisemisen aihetta. Jos et osaa elää ihmismäisesti muuta metsään ja touhua siellä kuin tykkäät...

      • Siisti!!
        Yx naapuri kirjoitti:

        toisten pihat ja tontit? Mitäs jos keskittyisit omiin asioihisi ja omaan pihaasi. Ihmisillä on yleensä oma piha sen vuoksi, että saavat elää oman mallinsa mukaan, eivät naapurin. Ja täytyy todeta, että ei minua naapurn piha häiritse vaan naapurin marina akka...jolle kuuluu kaikki ja heti. Sääliksi käy lapsia!

        Johan minäkin keskityn ihan omaan asiaan kuten pitämiseen pihan siistinä jotta sitä kestää katsella ohikulkijat sekä naapurit. Minulla ei lapsia niin ettei niitä sääliksi käyminen. Vaikka olisi kuinka oma piha ja talo niin aina pitää ottaa naapurit huomioon. Kukaan ei halua tontiltaan katsella kaatopaikkaa! Jossain korvessa jossa ei ole näjöetäisyydellä yhtään naapuria niin voit tehdä mitä tahansa. Jos itse pitää tonttinsa katseen kelpoisena niin onko oikein jos naapurissa on romuläjät??? Tontti on katsekortti joka taloon ja jos on oikein romuläjä heti vastassa niin tietää ettei talon asukkaalla ole kaikki päässä kohdallaan! Minullakin oma piha mutta en tee romuista näköhaittoja naapuriin Miksi käy sääliksi kakaroita? Minua ei yhtään sillä ne ovat opettajien riesa nykyään kun vanhemmat eivät viitsi kasdvattaa!

      • Siist?++++
        Yx naapuri kirjoitti:

        toisten pihat ja tontit? Mitäs jos keskittyisit omiin asioihisi ja omaan pihaasi. Ihmisillä on yleensä oma piha sen vuoksi, että saavat elää oman mallinsa mukaan, eivät naapurin. Ja täytyy todeta, että ei minua naapurn piha häiritse vaan naapurin marina akka...jolle kuuluu kaikki ja heti. Sääliksi käy lapsia!

        Johan minäkin keskityn ihan omaan asiaan kuten pitämiseen pihan siistinä jotta sitä kestää katsella ohikulkijat sekä naapurit. Minulla ei lapsia niin ettei niitä sääliksi käyminen. Vaikka olisi kuinka oma piha ja talo niin aina pitää ottaa naapurit huomioon. Kukaan ei halua tontiltaan katsella kaatopaikkaa! Jossain korvessa jossa ei ole näjöetäisyydellä yhtään naapuria niin voit tehdä mitä tahansa. Jos itse pitää tonttinsa katseen kelpoisena niin onko oikein jos naapurissa on romuläjät??? ihan hyväää Tontti on katsekortti joka taloon ja jos on oikein romuläjä heti vastassa niin tietää ettei talon asukkaalla ole kaikki päässä kohdallaan! Minullakin oma piha mutta en tee romuista näköhaittoja naapuriin Miksi käy sääliksi kakaroita? Minua ei yhtään sillä ne ovat opettajien riesa nykyään kun vanhemmat eivät viitsi kasdvattaa!

    • kunnes siivoovat jätteet pois

      Kaava- alueiden tonteista voi kai valittaa johonkin ympäristölautakunnalle. Itse en sietäisi kaatopaikkaa naapurissani enkä katselisi pihastani kenenkään romuautojakaan jos joku haluaa romuja ja jätteitä keräillä niin niille pitää olla liiteri tai kerää asuntoonsa, naapuriin ne eivät saa näkyä. Varikset ja haratkat ovat kauhea riesa jos alkavat jätteitä levitteleen ja paskovat joka paikan. Naapurisi on jo aika paha ympäristöhaitta ja oletteko heille siitä jo valituksen antaneet? Vaikka olisi kuinka oma piha ja talo niin ei voi sielläkään elää niin ettei ota muita ihmisiä huomioon ainoastaan siinä tapauksessa ymmärrän jos tontti on niin korvessa ettei näköetäisyydellä ole yhtään naapuria silloin se ympäristöhaitta ei ole kuin oma haitta. Jos kaatopaikan pitäjä on joku sairas vanha ihminen niin tarjotkaa talkoo apua mutta jos se on joku päästään sairas niin ehkä parempi kääntyä viranomaisten puoleen.

    • myös,

      nähnyt pari tällaista omakotitaloa joitten piha on jatkuvasti kuin kaatopaikka! Ei voi kun ihmetellä millaisia ihmisiä siellä oikein asuu! Mutta meitähän on joka lähtöön, valitettavasti.

    • sovinnolla

      Eikö yksinkertaisinta olisi kävellä naapurin juttusille ja reilusti ottaa asia puheeksi? Itse tekisin niin jos häiritsisi.

      • Anonyymi

        Meillä ei käy, että menisi naapurin juttusille ja käskisi siistiä pihansa niin kuin muidenkin pitää kaava-alueella tehdä, kaupunki ei ota mitään kantaa vaikka on ilmoitettu rotista ja kompostista jota sekoitetaan käymättömänä maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei käy, että menisi naapurin juttusille ja käskisi siistiä pihansa niin kuin muidenkin pitää kaava-alueella tehdä, kaupunki ei ota mitään kantaa vaikka on ilmoitettu rotista ja kompostista jota sekoitetaan käymättömänä maahan.

        Meidän mökkitien varrella Hankasalmella on talonpiha joka on täynnä rojua ja vanhoja autoja ja hirveä määrä mustia jätesäkkejä . Pelottaa onko niissä jätesäkeissä jotain joka tuhoaa luontoa. Talossa asuu vanha äijä. Roju on lisääntynyt vuosi vuodelta. Ennen hyvään aikaan tehtiin katselemuksia jolloin pihoja tarkastettiin.

    • Saunakivi

      Meillä on mökki ihanan järven rannalla,muuten kaikki hyvin mutta Naapuri on alkanut tekemään kaatopaikkaa 2metrin päähän pihastamme---roinaa ja metsäjätettä on jo monen neliön alueella,korkeuttakin on jo että näkyisi oikein hyvin meidän pihalle---Jos Teillä on kokemusta tälläisesta niin kertokaa mitä pitäis tehdäTämä mies on aiheuttanut monen laista -äänisaasteesta lähtien--mutta tuo kaatopaikka on vastemielisen näköinen -on yritetty puhumalla-mutta on yhtä tyhjän kanssa Terveiset Kukkiajärveltä

      • Anna olla:.

        .

        Ellei se jätekasa lähde itsekseen liikkeelle teidän piha-aluetta päin

        .

      • istuta aita.

        Onk teillä mökki.
        Yks keino peittää se naapuri touhuineen on istuttaa jonkinlainen aita näkösuojaksi.

      • Metsänistutus:.
        istuta aita. kirjoitti:

        Onk teillä mökki.
        Yks keino peittää se naapuri touhuineen on istuttaa jonkinlainen aita näkösuojaksi.

        .

        "Saako asuntoalueelle istuttaa metsää????????"

        .

      • minä olen.
        Metsänistutus:. kirjoitti:

        .

        "Saako asuntoalueelle istuttaa metsää????????"

        .

        ??????????????????????

        ai sä haluut asuu mettän keskellä.
        Kyl mun tietääksein ihmisillä on kaikenlaisia aitoja, sellaisia pensasaitoja, jotkut laittavat jopa lauta-aitoja... jotkut pystyttävät tiilimuurin.

        Mökki... Asuks sä mökilläs ympäri vuoden, saak mökillä asuu ympäri vuoden.
        Vai kaatopaikka.

        Vittu, mitä porukkaa...

    • Väsyttää

      Minulle on ihan sama mitä naapurissa, omalla tontillaan ja kodeissaan, ihmiset touhuavat, omassa elämässä ihan tarpeeksi mietittävää. Kunhan ei kukaan ammu tai lyö kirveellä päähän.

    • erkinerkkinä

      rottapopulaation hävittäminen vie puoli vuotta -ilmoitus terveystarkastajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe