Olisinpa normaali nuori. Minulla olisi paljon kavereita, joiden kanssa me käytäisiin baareissa, keikoilla, festareilla, yms. Me voitaisiin viettää railakkaita kotibileitä ja rauhallisia leffailtoja.
Puhuttaisiin yhdessä kaikesta ja kannustettaisiin toisiamme erilaisissa tilanteissa. Voisin jopa laittaa IRC-galleriaan hienoja kuvia, ja saisin satoja kommentteja!
Mutta kun ei... Olen vain tälläinen yksinäinen ja tylsä. Ei ketään kiinnosta olla minun kanssa. Olen kohta jo 19v, enkä ole kertaakaan edes seurustellut! Galtsussakin olen vain se kyylä jota kukaan ei koskaan kommentoi.
Olen varmasti suomen ainoa yksinäinen tyttö, tuntuu että kaikilla muilla on edes joku kaveri.
Minun kaverit hylkäsivät mut jo yläasteella (siirtyivät pissisten porukoihin) lukiossa mulla ei ollut yhtään ystävää. Toki välillä puhuin parille tyypille, mutta se jäikin siihen "sästä ja koulusta keskusteluun".
huoh, toivottavasti edes joku tuntee samoin :
Puhuttaisiin yhdessä kaikesta ja kannustettaisiin toisiamme erilaisissa tilanteissa. Voisin jopa laittaa IRC-galleriaan hienoja kuvia, ja saisin satoja kommentteja!
Mutta kun ei... Olen vain tälläinen yksinäinen ja tylsä. Ei ketään kiinnosta olla minun kanssa. Olen kohta jo 19v, enkä ole kertaakaan edes seurustellut! Galtsussakin olen vain se kyylä jota kukaan ei koskaan kommentoi.
Olen varmasti suomen ainoa yksinäinen tyttö, tuntuu että kaikilla muilla on edes joku kaveri.
Minun kaverit hylkäsivät mut jo yläasteella (siirtyivät pissisten porukoihin) lukiossa mulla ei ollut yhtään ystävää. Toki välillä puhuin parille tyypille, mutta se jäikin siihen "sästä ja koulusta keskusteluun".
huoh, toivottavasti edes joku tuntee samoin :
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minustakin tuntui vielä joku aika sitten että olen ainut yksinäinen koko Suomessa, mutta näitä keskustelupalstoja lukiessa kyllä huomaa ettei ole yksin... Olen kai luonteeltani sellainen että viihdynkin välillä yksin, mutta ei sitä aina jaksaisi yksin olla.
Itse jäin ilman kavereita yläasteelle siirryttäessä. Olin kai liian lapsellinen kun muita lähinnä kiinnostivat pojat. Pienessä kaupungissa kuin asuin tämän oudon yksinäisen maine seurasi koulusta toiseen... Yläasteella ja lukiossa sain joitakin tuttuja, mutta kuten sinulla yhteisiä puheenaiheita ei juuri ollut. On minulla sentään yksi kaveri ollut aina, samanikäinen serkkuni, mutta me olemme kyllä monessa asiassa melko erilaisia.
Lukiosta valmistuin viime vuonna ja nyt pitäis olla jo jossakin opiskelemassa. Ei vaan huvita taas viettää vuosikausia yksin kun muut viettävät hauskaa opiskelijaelämää...
Missä päin Suomea asustelet jos saan kysyä?
Aina samat lorut. Miksei ihminen vain voi olla? Miksi pitää aina murehtia siitä että välittäjäaineet ei päässä virtaa ja tuota onnentunnetta? Miksi aina murehditaan siitä että emme sovi muottiin? Mitä vitun väliä sillä on?
Säälittävää sakkia olemme.
vain vähän kavereita. Ala-asteella niitä oli kolme, yläasteella enää kaksi, lukiossa tutustuin yhteen uuteen mutta lukion jälkeen yhteydenpito lakkasi kokonaan kaikkiin kavereihin. Olin kai saanut tarpeekseni, että ne olivat vain kavereita eivätkä todellisia ystäviä (jotka esim. tukisivat).
Kyllä tää on hyvin yleistä, ettei ole yhtikäs ketään, jonka kanssa menisi jonnekin. Ehkä parasta on sanoa itsellensä: "vika ei ole minussa". Niinkuin ei olekaan. Ihmiset ovat vain liian erilaisia, ettei niiden kanssa tule toimeen. Monilla on niin mieletön kiire ja pätemisentarve.
:))
Kuulostaa jossain määrin tutulta... itte olen nuori kundi ja laittakaa vaan meiliä osoitteeseen:
[email protected]
Musta sais mukavaa ja LUOTETTAVAA baariseuraa varmasti. =)
Itsekkin oon uusia ja mielellään pysyviä ystäviä vailla. Saa laittaa meiliä ja jos ajatukset mätsää, niin olis kiva tutustua oikeestikkin:)
Pidän kaikesta vauhdikkaasta menosta ja rennoista, avarakatseisista immeisistä:)).
[email protected] ja oon muuten Mansesta,ikää 19v.
Ala-asteella oli yksi "kaveri" joka tykkäsi kiusata minua. Kaveruus päättyikin siihen että haistatti vitut minulle ja hylkäsi lopulta kokonaan.
Yläasteella oli yksi "kaveri" jonka kanssa tein diilin että ollaan yhdessä yläasteen ajan jotta selvitään siellä helpommin ja on sitten joku pari tehtäviä varten jne. Kun koulu loppui, kaveri suhteemmekin loppui.
Siinä ne kaverit sitten olikin koko elämäni ajalta. Kummankaan "kaverin" kanssa en ollut ikinä tekemisissä koulun ulkopuolella.
Tällä hetkellä olen 23v, kavereita ei ole yhtäkään. Seurustellut en ole ikinä. Seksiä en ole harrastanut. En ole ikinä edes suudellut.
Että tällänen luuseri äijä vaan. Mitäs synnyin niin kiltiksi...
Et ole yksin tunteitesi kanssa.
Mä oon kohta 20 enkä koskaan seurustellut. Eikä mulla ole paljon ketään kavereita.. Mun paras ystävä on mun sisko. Oon tosi ujo enkä uskolla mennä vaan tosta puhumaan ihmisille :(
Hei! Itse olen 18-vuotias tyttönen ja myös tunnen olevani yksinäinen. Niin kuin joku myös tässä keskustelussa aijemmin sanoi, olen mielestäni ihan nätti tyttö ja pukeudun muodikkaasti, enkä koe että välttämättä olisin edes niin kovin ujokaan. Tottakai sitä nyt on vaikea aloittaa kellekkään aivan vieraalle ihmiselle puhumaan?? Ja useimmiten sitä vain huomaa ettei kaikkien ihmisten kanssa löydy puheenaiheita, jotka kiinnostaisivat molempia osapuolia.
ylä-asteella minulla oli 2 kaveria, joiden kanssa en viettänyt juurikaan aikaa muualla, kuin koulussa. Ylä-aste kaverit jäivät heti lukioon mennessäni (mentiin eri kouluihin eikä paljoon hengailtu koulun ulkopuolella). Lukiossa tutustuin 3:meen tyttö kaveriin, ja nytten kun kaikki valmistumme lukiosta ulos, tuntuu että taas vain ystävyytemme hienovaraisesti kariutuu.
Itse todella jopa tiedostan sen, etten ole tavannut viellä tarpeeksi samanlaisia ihmisiä, joiden kanssa synkkaisi niin hyvin, että todella tulisi pysyviä ystävyyssuhteita. Se on melko harmi, vaikka toisinaan viihdyn todella hyvin yksin. Sekin jopa ärsyttää, kun monet pitävät sitä jotenkin "friikkinä", jos jopa haluaa olla toisinaan yksinkin. No, joka tapauksessa olisi hienoa, jos olisi oikeita tosi ystäviä. Edes yksi...
Ehkäpä, kun menen jatko opiskelemaan omaa alaani, niin löydän enemmän samanhenkisiä ihmisiä. Suinkin mahdollista, että tämäkin on toiveajattelua...
Kaikki täsmäsi niin hyvin - yläasteella kaverit löysivät parempaa seuraa ja lukiosta en sitten kavereita saanut ollenkaan. Kohta täytän 19 enkä ole koskaan seurustellut enkä edes harrastanut seksiä. IRC-Galleriassakin roikuin vain tarkkailemassa muiden elämää kunnes minut heitettiin sieltä ulos. :D En näe tilanteeseeni tulevan muutosta, mutta on se aina lohdullista tietää ettei ole ainoa. Jaksan kuitenkni vielä toivoa että opiskelun tai töiden kautta saisin kavereita myös vapaa-ajalle. Tsemppiä sullekin, ei saa katkeroitua!
Ei minullakaan ole kuin yksi kaveri.. Olen tyttö ja suurin määrä kavereita koskaan kerralla on ollut kaksi kappaletta tai sinnepäin. Toisaalta en kovinkaan monen räkänokkateinin seuraa edes haluaisi.
Tuntuu siltä,että pitäisi asettua vain yhteen lokeroon. Ole *normaali*, ja hanki normaaleja ystäviä. Tai sitten ns.massanuori,ja hekin hakeutuvat toistensa seuraan. Sitten on näitä *vaihtoehtoisihisiä*,jotka hankkivat rastat ja pstavat vain reilunkaupan tuotteita. Ja sitten on näitä väliipuntoajia..Sellasisia kuin minä. Liian outo-muttei tarpeeksi outo-ei mitään *muotiharrastusta*jonka piiristä löytyisi kavereita,liian ujo etsiäkseen muita samanlaisia..miten tästä pääsee ulos?ala-astella kaverita oli ihan kivasti-yläasteelle,räks.kaverusuhteet poikki. Ptkän tuskailun jälkeen onnistuin läytämään pari tyyppiä,joiden kanssa jossain määrin tulin toimeen.Mutta aina oli tunne jotenkin häiritsemisestä, voinko edes yrittää kaveeraata,ehkä he kokevat minut vain ärsyttäväksi iilimadoksi?nyt,lukiossa,ei yhtäkään kaveria. koulussa ohimennen saattaa ehkä jutella jonkun puolitutun kanssa,mutta siihen se jää. äiti kyselee, miksen ikinä mene kenelläkään tai kukaan ei tule kylään. ahdistaa. pitääkö vielä erikseen muistuttaa,olen epäonnistunut?mesessä,kännykässä riippuu jokunen tuttava.mutta siihe se jääkin-etätasolle.milloin viimeksi olisin puuhannut jotain kavereiden kanssa,puoli vuotta sitten? niin, et ole tosiaankin yksin. miksi me väliinputoajat emme ikinä tapaa toisiamme?