Hei!
Löytyykö täältä ketään kulttuuriantropologian opiskelijoita tai peräti ihan kulttuuriantropologia? Minulla olisi esitettävänä muutama kysymys heille. Ihan ensimmäiseksi haluaisin kuitenkin tietää, että jos olen kiinnostunut esim. Etelä-Amerikan intiaanien kulttuurista ja siihen liittyvistä asioista ja haluan päästä tutkimaan tätä kulttuuria ja yhteisöä, onko kulttuuriantropologia oikea ala?
Kiitos!
Kulttuuriantropologian opiskelijoita tms?
3
490
Vastaukset
- cultures..
Olen opiskellut kulttuuriantropologiaa..Itselleni ainakin oli pieni pettymys se, että opinnoissa keskityttiin hyvin vahvasti eri teorioihin, paradigmoihin ja tutkijoihin. Mikset voisi kokeilla alaa jos se sinua kiinnostaa? Itse vaihdoin alaa sellaiseen, jossa on paremmat työllisyysnäkymät.
- juurikin oikea ala
Joo, käytännön painotus riippuu varmaan yliopistosta ja muusta, mutta kyllä antropologian opiskelija yleensä pääsee sinne kentälle intiaaneja tutkimaan, varsinkin jos on itse valmis panostamaan siihen taloudellisesti ja muutenkin paljon. Itse olen opiskellut antropologiaa eikä se minun mielestäni niin teoreettista ole.
- Anthropology
Antropologian opinnoissa sivuaineet ovat tärkeitä. Itse antropologia on koulutuksena oikeastaan aika yleissivistävää. Toki metodiopinnot antavat jonkinlaista "käytännön" opastusta. Sivuaineiden valinnalla sitten voit vaikuttaa tuleviin tehtäviisi. Esim. espanjan ja arkeologian, ehkä myös historian ja museologian opiskelu sivuaineina olisi tapauksessasi suotavaa, kiinnostuksen mukaan.
Itse työskentelen sivuainevalintojeni ansioista/vuoksi alalla, jonka voisi hyvällä tahdolla sijoittaa soveltavan antropologian kategoriaan eikä ammattinimikkeenä todellakaan ole antropologi vaikka ko. koulutuksen olen saanut:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701388- 921242
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 47972