Minä olen suhteellisen fiksu, ihan kaunis, ihan mukava nainen. Kaikki edellytykset menestyksekkääseen elämään olen saanut synnyinlahjana ja erinomaisen kasvatuksen kautta. Vanhempani soivat minulle paljon aitoa rakkautta. Lapsuuttani ajatellen minusta olisi voinut tulla melkein mitä vain. Rakastin esiintymistä, elämää.
Jotain kuitenkin tapahtui kun olin lapsi. Jotain erittäin pahaa, joka vei uskoni hyvyyteen. Toinen vanhemmistani murhattiin. Sen jälkeen valokuvissa ei ollut enää lapsen silmät, ne olivat liian tietoisen aikuisen silmät. Niistä puuttui lapsen sinisilmäisyys. Minusta tuli vetäytyvä, epävarma, kokeista aloin saada huonoja numeroita, aloin pelkäämään läheisyyttä. Jossakin vaiheessa alkoi koulukiusaaminen. Kyllä kiusaajat bongaavat hauraan yksilön.
Nykyään elämä tuntuu usein vaikealta. Trauman kokeneet tietävät, mitä se on. Vaikka tietää, että osaisi, niin toisinaan iskee tyhjyys. Kun sydän joskus särkyy oikein kunnolla, sen korjaaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Kun luottamus ihmisen hyvyyteen viedään, sitä on vaikea saavuttaa uudelleen.
Usein jostakin asiasta suoriutuminen on vaikeaa. Toisinaan viha antaa voimia, mutta voimaa pitäisi saada jostain muusta kuin kostosta tai vihasta. Sitä pitäisi saada rakkaudesta. Silloin elämäkin voisi olla mielekkäämpää. Nyt se on pystyynkuollutta.
En ikinä toivoisi mitään tällaista kenellekään. Elämä on ihanaa, en haluaisi täältä pois, mutta koska en ole ehjä, en osaa elää täysillä. Osaan nauttia pienistä asioista, mutta liian usein joudun hakkaamaan päätäni seinään. Liian usein iskee epävarmuus. Toisinaan myös kateus. Miksi toisille ei käynyt kuten minulle. Tiedän kuitenkin, ettei se ole heidän syynsä, enkä minä heille sellaista haluaisikaan.
Silti ottaa päähän muiden ja omasta puolestani se, kuinka ihan fiksuiltakin ihmisiltä katkaistaan menestymisen tie. Tunnen erään pahasti kiusatun pojan, joka on yksi fiksuimmista ihmisistä, jonka tiedän. Hän ei pysty ahdistukseltaan käymään työssä. Älykkyytensä puolesta hänen pitäisi olla jossakin johtoportaan tehtävissä.
Ihmisen mieli on niin hauras, niin helposti poljettavissa. Silti uskon ja toivon, että ehkä mekin joskus saamme jotain, mistä uneksimme Ehkä saamme sen, minkä ansaitsimme. Jos ei ole toivoa, mitä me enää täällä tekisimme?
Jotain kuitenkin tapahtui kun olin lapsi. Jotain erittäin pahaa, joka vei uskoni hyvyyteen. Toinen vanhemmistani murhattiin. Sen jälkeen valokuvissa ei ollut enää lapsen silmät, ne olivat liian tietoisen aikuisen silmät. Niistä puuttui lapsen sinisilmäisyys. Minusta tuli vetäytyvä, epävarma, kokeista aloin saada huonoja numeroita, aloin pelkäämään läheisyyttä. Jossakin vaiheessa alkoi koulukiusaaminen. Kyllä kiusaajat bongaavat hauraan yksilön.
Nykyään elämä tuntuu usein vaikealta. Trauman kokeneet tietävät, mitä se on. Vaikka tietää, että osaisi, niin toisinaan iskee tyhjyys. Kun sydän joskus särkyy oikein kunnolla, sen korjaaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Kun luottamus ihmisen hyvyyteen viedään, sitä on vaikea saavuttaa uudelleen.
Usein jostakin asiasta suoriutuminen on vaikeaa. Toisinaan viha antaa voimia, mutta voimaa pitäisi saada jostain muusta kuin kostosta tai vihasta. Sitä pitäisi saada rakkaudesta. Silloin elämäkin voisi olla mielekkäämpää. Nyt se on pystyynkuollutta.
En ikinä toivoisi mitään tällaista kenellekään. Elämä on ihanaa, en haluaisi täältä pois, mutta koska en ole ehjä, en osaa elää täysillä. Osaan nauttia pienistä asioista, mutta liian usein joudun hakkaamaan päätäni seinään. Liian usein iskee epävarmuus. Toisinaan myös kateus. Miksi toisille ei käynyt kuten minulle. Tiedän kuitenkin, ettei se ole heidän syynsä, enkä minä heille sellaista haluaisikaan.
Silti ottaa päähän muiden ja omasta puolestani se, kuinka ihan fiksuiltakin ihmisiltä katkaistaan menestymisen tie. Tunnen erään pahasti kiusatun pojan, joka on yksi fiksuimmista ihmisistä, jonka tiedän. Hän ei pysty ahdistukseltaan käymään työssä. Älykkyytensä puolesta hänen pitäisi olla jossakin johtoportaan tehtävissä.
Ihmisen mieli on niin hauras, niin helposti poljettavissa. Silti uskon ja toivon, että ehkä mekin joskus saamme jotain, mistä uneksimme Ehkä saamme sen, minkä ansaitsimme. Jos ei ole toivoa, mitä me enää täällä tekisimme?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet kokenut paljon, mutta luota kuitenkin elämään ja usko eheytymiseen. Minäkin koen olevani rikkinäinen ihminen ja näen toiset ihmiset onnellisina ja eheinä. Usein minun on vaikea olla ihmisten joukossa, koska tunnen olevani erilainen ja hyljeksitty. Jos en tuntisi, olisi helpompaa. Tunnen liikaa ja mietin liikaa, siksikin on vaikea hyväksyä itseä.
Eräs psykiatrikin sanoi minulle, että kun on elämää, on toivoa. Välillä menetin toivon, mutta taas minullakin on joitakin unelmia.
Toivotan Sinulle uskallusta ja menestystä!
miten sitä toivoa saa?
Joka suunnalta saa vain sitä itseään päähän. Terapeutit yms. eivät puhu mistään muusta kuin työnteosta ja vielä kaiken lisäksi niistä 8:n euron päiväduuneista(saavatkohan provikkaa).
Kun yritän mieleni ongelmia ratkoa, niin kääntävät vain selkänsä ja sanovat sen surullisen kuuluisan, että "kyllä se siitä".
Liikutuin, kun luin sun tarinasi. Samalla tavoin kuin sinulla, paitsi että olen vain miespuolinen, mitää esteitä menestyksekkääseen elämään ei synnyinlahjojen puolesta ole. Kiusaaminen ala- ja yläasteella on aiheuttanut kuitenkin sen, että olen epävarma ja pelkään aina pahinta kaikissa asioissa. Toivoisin itseltäni sellaista luottavaisempaa asennetta elämään, sillä olen kuitenkin suurimmaksi osaksi vain onnistunut, vaikka aina pelkään epäonnistumista. Yksi asia, jossa en ole onnistunut, on kumppanin hankinta. Tämä iskee pahoin, koska olen kovin läheisyyttä kaipaava ihminen. Mutta vaikka olisi kuinka ulkonäöltään hyvältä näyttävä mies, niin naisten mieleen olisi kuitenkin eniten se itsevarmuus, joka minulta on noiden mainitsemieni tapahtumien johdosta hyvin vähissä. Suhtaudun kuitenkin elämään pääosin positiivisesti, nautin arjen pienistä asioista ja odototan, että lopulta kaikki kääntyy paremmaksi. En halua muuttua kyyniseksi ja myrkylliseksi, se pilaa kaikki nämä onnellisen elämän rippeetkin. m23