soseisiin, edes niinistön veronkorotukset eivät pelasta.
Sopankeittäjähallitus
kompastui kataisen
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minne katosi Katainen, Isänmaan Toivo.
Toivo muuttui toivottomuudeksi, kun
työttömiä on yli 250.000
pienituloisia on yli 750.000
leipäjonot kasvavat
asunnottomuus lisääntyy
perusturva 500 euroa kuukaudessa
takuueläke 500 euroa kuukaudessa
Suomalaisten ostovoima on vanhojen EU-maiden matalimpia eikä se ole ainakaan kohentunut.
Eriarvoisuus ja tuloerot kasvaneet räjähdysmäisesti muun muassa hallituksen ökyrikkaiden 0-verojen vuoksi. Kun veroja vaaditaan veronmaksukyvyttömiltä (vähäiset sosiaalietuudet verotettuja) eikä veronmaksukykyisiltä.
Verohallinnon tilastojen mukan yli 300.000 vuodessa hankkivan vero-% on pienempi kuin 55.000 vuodessa ansaitsevan. Mitä enemmän tienaa, sitä enemmän phystyy hankkimaan pienellä veroprosentilla pääomatuloina.
Varallisuusvero on kokonaan ökyrikkailta poistettu. Hallitusohjelmaan kuuluu myös omistajasukujen perillisten perintö- ja lahjaveron poisto.
Työnantajien kela-maksujen poistaminen ja mahtavat maataloustukiaiset (1.9 miljardia euroa vuodessa, josta kansallinen osuus 60 %) aiheuttavat suomalaisen ahdingon, mikä näkyy leipäjonoina ja asuntopulana sekä surkean pienenä perusturvana = 500 euroa kuukaudessa. Takuueläke on myös 500 euroa kuukaudessa, mikä ei riitä siedettävään eläkeläisten elämään.
Perusturvaa paikataan Isänmaan Toivon maassa leipäjonoilla.