Ei saa karsia

Nyt ollaan tinkimässä kouluruuasta, salaatteja pois, halvempaa leipää yms. Syytetään raaka-aineitten kalleutta. Tosiasia on, että ruuan raaka-aineen osuus ei ole kallistunut eikä ole ruuassa edes kovin merkittävä.

Suurin syy kouluruuan ja kaiken muunkin ruuan kallistumiseen on se, että elintarviketyöläisten palkat ovat nousseet kahden vuoden aikana yli 10%, tänäkin vuonna nousua 5%. tuottavuus sensijaan ei ole noussut lainkaan.
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kepuhallitus vie koululaisilta ruoat, aikuisilta työt ja vanhuksilta eläkkeet.

Äänestä
  • on helpompaa viedä köyhältä työ, vanhukselta eläke ja lapsilta kunnon ruoka (joka kyllä jo ennenkin maksoi noin euron per annos. liian kallista sanoi kepulainen).
    teollisuutta ei uskalleta verottaa, rahatalouden kihoja ei uskalleta pistää liekaan ja ennen kaikkea omia etuisuuksia, joita on kymmenien tonnien arvosta per kuukausi, ei kavenneta. mutta se, että lapsesi saa euron ruokaannoksen, vie tämän maan lamaan.

    Äänestä

  • Haloselle tuleva eläke suuremmaksi kuin 20000 € vastaa verollisena 40 000 €

    hassille myös lisää kulukorvausta. Ei ole nyt kuin 10 0000 € kuussa, josta jää omaan taskuun 7000 €.

    Näille ja Seppäselle myös lisää.

    Sillä se suomi nousee.
    Näitä älykköjä vielä paljon lisää, joille lisää liksaa.

    Halonen / Seppänen / Hassi
    Siinä tulevaisuutemme. Teniilä ei ole tätä sarjaa ainakaan palkallisesti.

    Äänestä

Elintarvikkeiden kuluttajahintojen vuosimuutos
(Tilastokeskus)
lokakuu 2008
-------------------------
Vehnäjauhot 53,9 %
Spagetti 44,5 %
Naudan file 29,5 %
Rasvaton maito 27,0 %
Voi 27,8 %
Jogurttitölkki 21,2 %
Edamjuusto 21,0 %
Jäätelöpuikko 20,4 %
Ruokaleipä 8,2 %
Naudanliha 14,1 %
Sianliha 7,1 %
Broilerinliha 5,3 %
Kalatuotteet 6,9 %
Pastatuotteet 37,4 %
Ruokaperuna 18,3 %
Riisi 8,1 %

Että kyllä ovat elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousseet erittäin tuntuvasti.

Elintarviketyöläisen peruspalkka on 1600 - 2000 euroa kuukaudessa miinus verot. Samaa suuruusluokkaa kuin kansanedustajien veroton kulukorvaus.

Elintarviketyöläisten palkkojen vuoksi ei ruuan laadusta tarvitse tinkiä, niin pieni on palkka ja niin pienet ovat palkankorotukset.

Elintarviketyöläiset kuten muutkin palkansaajat maksavat 60 % kansallista tukea 1.9 miljardista eurosta vuosittain maataloustuottajille.

Näin suomalaiset maksavat ruuan hinnan kahteen kertaan: 1) kallis ruuan hinta, joka kallistuu koko ajan ja 2) EU:n suurimmat maataloustukiaiset.

Eiköhän vaadita ministeri Anttilaa julkaisemaan teetättämänsä tutkimus kuka Suomessa vetää välistä, kun ruuan hinta on niin korkea. Nyt tuo tärkeä selvitys lepää ministerin kassakaapissa - eikä sitä voida mitenkään hyödyntää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kouluruoka kirjoitti:

Nyt ollaan tinkimässä kouluruuasta, salaatteja pois, halvempaa leipää yms. Syytetään raaka-aineitten kalleutta. Tosiasia on, että ruuan raaka-aineen osuus ei ole kallistunut eikä ole ruuassa edes kovin merkittävä.

Suurin syy kouluruuan ja kaiken muunkin ruuan kallistumiseen on se, että elintarviketyöläisten palkat ovat nousseet kahden vuoden aikana yli 10%, tänäkin vuonna nousua 5%. tuottavuus sensijaan ei ole noussut lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu