jälleen Lutherin opetuksista

lukekaa ja -viimeinkin- USKOKAA jottya olisitte siinä AINOASSA OIKEASSA USKOSSA.

M Luther:

"
Syntien anteeksiantamuksen saarnaaminenhan ei ole mitään muuta kuin synnistä päästämistä eli synneistä vapaaksijulistamista; ja se tapahtuu myöskin kasteessa ja ehtoollisessa, jotka nekin on asetettu tuomaan meille ilmi syntien anteeksiantamusta ja tekemään meitä siitä vakuuttuneiksi.

Kastetuksi tuleminen ja ehtoollisen saaminen tietävät nekin synninpäästöä, koskapa silloin jokaiselle erikseen, Kristuksen nimessä ja käskystä, omaksi julistetaan anteeksiantamus. Sitä sinun on kuultava, missä ja kuinka usein tahansa tarvitset, ja se on yhtä hyvä ja pätevä kuin jos kuulisit sen hänen omasta suustansa.

"

-vielä ei sii ole myöhäistä KORJATA VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄNNE sakramenttien anteeksiantavasta ominaisuudesta!
1012067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

että vanhoilliset ovat sakramenttiasioissa eksyneet väärään oppiin kun väittävät että niissä ei ole syntein anteeksisaamista

Äänestä

Saada parannus ja vasta sen jälkeen kaikki on anteeksi antamusta. Anteeksi annon rukoilu siis rippirukous menee ehtoollisen edelle niin mitä sitä huutelmaan ulkoisia merkkejä sisäistä tärkeemmäksi.

Äänestä
  • väärästä opistasi sakramenttien suhteen

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    väärästä opistasi sakramenttien suhteen

    Sakramentti

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Sakramentti

    se on nimensä mukaisesti salaisuus, jonka Jeesus asetti.

    Sakramenttiin osallistumalla saa Lutherin käsityksen mukaan syntinsäkin anteeksi.

    Vanhoilliset opettavat jotain aivan muuta.

    Tehkää siis parannus väärästä opistanne, se ei ole Lutherin opin mukaista.

    Paitsi että teillä ylpeistä ylpeimmillä omahyväisillä sisäänpäinkääntyneillä poloisilla ei ylpeys anna myötä tunnustaa olevanne väärässä sitten missään.

    Siksi tämä asia onkin niin tärkeää tuoa esille, koska se on TÄYSIN SELVÄ ASIA.

    Väärä oppi mikä väärä.

    Vanhoillisten ehtoollisoppi on niin hankala selittää etten itse osaa selittää, niin luulet sitten tietäväsi.

    Se on kuin Apostoli Johanneksen puhe.
    Sama johannes puhuu kahdessa kohdassa näin ristiin

    -Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

    -Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä
    Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

    Samoin Vanhoilliset opettaa yhtä ristiin.

    Ehtoollisessa on syntien anteeksi antamus

    Ehtoollisesta ei saa syntejä anteeksi

    ---------
    Ymmärtäisköhän jos sanois näin

    Sisäiseen ehtoollisen sakramenttiin osallisuudesta saa, mutta ulkoinen osallistuminen muitten mukana ei hyödytä.
    -------

    Siksi on ehtoollinen annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.

    Mun oppi menee näin

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus:
    Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.

    on yleisesti tiedossa että vanhoilliset opettavat ehtoollisen olevan VAIN muistoateria uskon vahvistukseksi ja että siinä nimenomaan EI OLE syntein anteeksisaamista.

    Tämä opetuksenne on väärä koska Luther ja Lestadius opettivat että myös ehtoollisella saadaan synnit anteeksi.

    Eikä se siittä selittelyllä muuksi muutu.

    Väärä oppi on aina väärä oppi. Tehkää parannus väärästä opistanne.

    Älä vääristä se oli selittämäni.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Älä vääristä se oli selittämäni.

    ja yleensäkin sakramenttikäsitykset ml kaste ovat vääriä.

    Luther opettaa sakramenteista kalliisti ja oikein. teidänkin olisi hyvä uskoa mitä Luther aivan jo katekismuksessaan opettaa. Että siellä saadaan synnit anteeksi.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Vanhoillisten ehtoollisoppi on niin hankala selittää etten itse osaa selittää, niin luulet sitten tietäväsi.

    Se on kuin Apostoli Johanneksen puhe.
    Sama johannes puhuu kahdessa kohdassa näin ristiin

    -Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

    -Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä
    Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

    Samoin Vanhoilliset opettaa yhtä ristiin.

    Ehtoollisessa on syntien anteeksi antamus

    Ehtoollisesta ei saa syntejä anteeksi

    ---------
    Ymmärtäisköhän jos sanois näin

    Sisäiseen ehtoollisen sakramenttiin osallisuudesta saa, mutta ulkoinen osallistuminen muitten mukana ei hyödytä.
    -------

    Siksi on ehtoollinen annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.

    Mun oppi menee näin

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus:
    Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.

    ...on varsin hyvin selitetty ja pitää sisällään juuri sen, jonka uskon kautta myös näemme.

    Jukka yrittää kaikin keinoin kyllä tyrmätä tämän, mutta eihän tuo mitään uutta ole. Jukalla jää vain perustelut inttämisen tasolle.

    Tuo vähäkatekismuksen selitysosa evankeliumin saamisesta omalle kohdalle on juuri niin kuin vanhoillislestadiolaiset sen uskon kautta ymmärtävät. Järjellä sen vastaanottaminen on mahdotonta. On vain ikävää, että sana evankeliumi käsitetään niin monella tavalla ja sen pahin vääristymä on juuri se, että evankeliumiksi luetaan kaikki kuultu sana Jeesuskesta, olipa se mistä hyvänsä tullutta.

    Evankeliumi on syntien anteeksi julistamisen ja todistuksen saarna. Mikä voi olla suurempi ilosanoma kuin "sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annettu"

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    heh hehh hee

    no kerro nyt julkisesti kaikille että uskovatko vanhoilliset niin, että ehtoollisella tosiaankin saa synnit anteeksi?

    jos vastaat myöntävästi, valehtelet.

    uskon syntini anteeksi ehtoollisella käydessäni juuri niinkuin Luther opettaa...

    ...mennessä jo on annettu kaikkien ihmisten synnit anteeksi, mutta sen uskominen omakohtaisesti on Jeesuksen jättämän evankeliumin perussanoma jokaiselle sen uskovalle autuudeksi. Tämän evankeliumin sanoman ohittaminen ja ehtoolliselle meneminen ei autuuta ketään.

    Itse ehtoollinen ei pelasta yhtään ketään ja siksi uskovainen haluaa puhdistaa syntisaastaisen vaatteensa, enne juhla-aterialle menoa, koska niin puhdas ja viaton oli sen aterian asettajan sovitustyö jokaisen syntisen edestä tehty.

    Haluat asettaa hedot vastaukselleni, mutta saat sen tehdä ihan vapaasti. Johdatteleva kysymys on sinänsä hyvä, mutta siihen voi myös vastata johdattelevasti.

    Jos et ole uskovainen et niitä saa vaikka kuinka uskot uskovasi.

    liirumlaarumia taas silmät ja korvat täyteen

    ehtoolliselle mennään kuulemaan ne sanat: ....sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.

    - ne kun uskoo omalle kohdalleen niin se riittää.

    Ps siellähän on Jeesus läsnä.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Jos et ole uskovainen et niitä saa vaikka kuinka uskot uskovasi.

    uskon Jeesuksen sovittaneen syntini. Niinkai sinäkin?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    uskon syntini anteeksi ehtoollisella käydessäni juuri niinkuin Luther opettaa...

    ...ihan vapaasti niin ja et siinä tee yhtään mitään väärää.

    Jumalan valtakunnan portti on niin ahdas, että sen lävitse käymisessä ei mahdu mitään itsestään mukaan ja kaikki pitää riisua paljaaksi ja uskoa vain se puhdas evankeliumi omalle kohdalleen, jonka Jeesus jätti saarnattavaksi maan päälle.

    Spitaali on vanhassa testamentissa jo esiintynyt sairaus ja Raamatussa kuvataan spitaalia synnin kuvana.

    Lueppa Raamatusta tämä Mooseksen spitaalista puhdistautumisen kuvaus ja katso minä kirjoitansinulle sen hengellisen kuvauksen myös ja näe se, että ei vanha testamentti ja Mooseksen kaikki piirun tarkat säädökset ole olleet turhat missään vaiheessa, vaikka ne on yritetty tehdä turhaksi monet kerrat ja sanotaan niiden olevan vain perinnäissäädöksiä.

    2. Moos. 4

    6 Ja Herra sanoi vielä hänelle: pistä nyt kätes povees. Ja hän pisti sen poveensa. Ja koska hän veti sen ulos, katso, hänen kätensä oli spitalinen niinkuin lumi.
    7 Ja hän sanoi: pistä kätes jällensä povees, ja hän pisti kätensä jälleen poveensa, ja veti jällensä sen ulos povestansa, ja katso, se tuli niinkuin hänen ihonsa.

    Niin Moosekselle jo pensaan muodossa ilmestynyt Jumala antoi sptaalin tulla hänen käteensä ja näin syntisyys Mooseksen oman lihan ajatusten kautta näkyi hänen kädessään synti-spitaalina, mutta sydämmen uskolla se synti-spitaali tuli puhtaaksi uskon vanhurskaudesta ja Mooses halusi olla kuuliainen Jumalan sananlle, vaikka oma ajatus sanoikin toista.

    3. Moos. 13

    8 Jos siis pappi näkee, että ruvet ovat levinneet hänen ihossansa, niin pitää papin tuomitseman hänen saastaiseksi: se on spitali.
    9 Mutta koska spitalin haava tulee ihmiseen, niin hän pitää vietämän papin tykö.
    10 Ja koska pappi näke valkian ajoksen tulleeksi hänen ihoonsa, ja karvat vaalistuneeksi, ja elevän lihan olevan ajoksessa.
    11 Niin on vanha spitali hänen ihossansa, ja sentähden pitää papin tuomitseman häntä saastaiseksi, ja ei silleen sulkeman sisälle, sillä hän on jo saastainen.
    12 Ja jos spitali kovin leviää hänen ihossansa, ja täyttää koko ihonsa, päästä niin jalkoihin, kaiken sen jälkeen, mitä pappi näkee silmäinsä edessä.
    13 Koska pappi katsoo ja näkee spitalin peittäneeksi koko hänen ihona, niin pitää hän tuomitseman hänen puhtaaksi, sentähden että kaikki on hänessä muuttunut valkiaksi; sillä hän on puhdas.
    14 Mutta jona päivänä elävä liha hänessä näkyy, niin hän tuomitaan saastaiseksi,
    15 Ja pappi nähtyänsä elävän lihan, pitää hänen tuomitseman saastaiseksi; sillä elävä liha on saastainen, ja se on spitali.
    16 Mutta jos se elävä liha muuttuu jälleen valkiaksi, niin pitää hänen tuleman papin tykö,
    17 Ja koska pappi näkee haavat muuttuneen valkiaksi, niin papin pitää tuomitseman hänen puhtaaksi; sillä hän on puhdas.

    Jos jaksat lukea tämän niin tässä on aivan ihmeellinen asia kuvattuna ja sen tärkein sanoma on juuri se, että kun koko ihminen on spitaalin vaivaama niin hän on puhdas? Miksi näin?

    Siksi, koska niin kauan kuin synti-spitaalia on ja siellä seassa tervettä ihoa, niin se terve iho kuvaa sitä ihmisen lihan hyvyyttä, jota hän itsessään näkee hyväksi ja minkä hän haluaisi pitää itsellään, mutta niin kauan Mooses sanoo ihmisen olevan saastainen kuin tervettä lihaa näkyy.

    Kun koko iho on spitaalin täyttämä niin ihminen on puhdas? Tämä puhtaus on se, että ihminen näkee itsensä kokovikaisena ihan kaikkineen kohtineen ja mitään itsessään ei ole tervettä, vaan kaikki oma liha on riisuttu ja sen näkee syntisenä, synti-spitaalina ja niin ihminen on silloin puhdas kun kaikki hänen omastaan on riisuttu ja tunnustettu syntiseksi, jonka yksin armo voi puhdistaa.

    Siksi on turha mennä ehtoolliselle syntien anteeksi saamiseksi, jos ei tämä spitaali näy koko iholla ja siinä on tervettä lihaa seassa, joka on ihmisestä itsestään. Tällä koko spitaalisella iholla mahtuu siitä ahtaasta portista sisälle Jumalan valtakuntaa, mutta jos siinä näkyy vähääkään tervettä ihoa niin tuo portti on aivan liian ahdas lävitse käytäväksi.

    Tuo terve iho voi olla sitä juuri, että sen armoevankeliumin kuuleminen tuntuu aivan liian halvalta ja Raamatun vastaiselta, jonka Jeesus kuitenkin jätti nimen omaan saarnattavaksi ja puhdistavaksi tästä koko ihon peittämästä synti-spitaalista.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ja yleensäkin sakramenttikäsitykset ml kaste ovat vääriä.

    Luther opettaa sakramenteista kalliisti ja oikein. teidänkin olisi hyvä uskoa mitä Luther aivan jo katekismuksessaan opettaa. Että siellä saadaan synnit anteeksi.

    Vähäkatekismuksessa opetetaan.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    liirumlaarumia taas silmät ja korvat täyteen

    ehtoolliselle mennään kuulemaan ne sanat: ....sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.

    - ne kun uskoo omalle kohdalleen niin se riittää.

    Ps siellähän on Jeesus läsnä.

    ...on juuri se merkitys, että se on muistoateria ja siksi muistoateria, jotta kaikki sen kulevat, että se on todellakin kaikkien ihmisten edestä annettu, ei pelkästään uskovaisten vaan kaikkien ihmisten edestä.

    Se on jo annettu, mutta ehtoollinen ei vie läpi ahtaan portin Jumalan valtakuntaan.

    eikä kuulu edes asiaan

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    uskon Jeesuksen sovittaneen syntini. Niinkai sinäkin?

    ...sen todistuksen, evankeliumin saarnan syntien anteeksi antamisesta omalle kohdallesi ja uskoa sen?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    eikä kuulu edes asiaan

    ...asiaan.

    Tämä juuri kuuluu asiaan aivan oleellisesti ja en kyllä uskonutkaan, että sillä olisi sinulle mitään merkitystä.

    Uskotko tuohon edelliseen, vaikka se ei kuulu asiaankaan?

    noniin käsy kävi---sinä pidät sitä "vain muistoateriana" ---

    heh heh

    tiedätkö että Lestadius avoimesti vihasi sinunkaltaisiasi "maaliman viisaita" jotka sanovat ehtoolisen olevan "vain muistoateriana"

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Vähäkatekismuksessa opetetaan.

    ETTE usko niin.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    uskon Jeesuksen sovittaneen syntini. Niinkai sinäkin?

    2. Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.
    3. Ja siitä me ymmärrämme, että me hänen tunnemme, jos me hänen käskynsä pidämme.
    4. Joka sanoo: minä tunnen hänen, ja ei pidä hänen käskyjänsä, hän on valehtelia, ja ei hänessä ole totuus.

    7. Rakkaat veljet, en minä uutta käskyä teille kirjoita, vaan vanhan käskyn, joka teillä alusta oli. Vanha käsky on se sana, jonka te alusta kuulitte.
    8. Minä kirjoitan teille taas uuden käskyn, se mikä hänessä totinen on, ja teissä myös; sillä pimeys on mennyt pois ja totinen valkeus nyt paistaa.
    9. Joka sanoo valkeudessa olevansa ja vihaa veljeänsä, hän on vielä pimeydessä.
    10. Joka veljeänsä rakastaa, se pysyy valkeudessa ja ei hänessä ole pahennusta.
    11. Mutta joka veljeänsä vihaa, hän on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä tiedä, kuhunka hän menee; sillä pimeydet ovat hänen silmänsä soaisseet.
    12. Rakkaat poikaseni, minä kirjoitan teille, että teille synnit anteeksi annetaan hänen nimensä tähden.
    13. Minä kirjoitan teille, isät; sillä te tunsitte hänen, joka alusta on. Minä kirjoitan teille nuorukaiset, sillä te voititte pahan. Minä kirjoitan teille, lapsukaiseni; sillä te tunsitte Isän.
    14. Minä kirjoitin teille, isät; sillä te tunsitte sen, joka alusta on. Minä kirjoitin teille, nuorukaiset; sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette pahan voittaneet.
    15. Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
    16. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
    17. Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy ijankaikkisesti.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...sen todistuksen, evankeliumin saarnan syntien anteeksi antamisesta omalle kohdallesi ja uskoa sen?

    monesti olen kuullutkin muunmuassa ehtoollisella käydessäni missä Jeesuskin on aina ollut itse paikalla

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...asiaan.

    Tämä juuri kuuluu asiaan aivan oleellisesti ja en kyllä uskonutkaan, että sillä olisi sinulle mitään merkitystä.

    Uskotko tuohon edelliseen, vaikka se ei kuulu asiaankaan?

    uskon kaiken mitä Raamattu sanoo

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    noniin käsy kävi---sinä pidät sitä "vain muistoateriana" ---

    heh heh

    tiedätkö että Lestadius avoimesti vihasi sinunkaltaisiasi "maaliman viisaita" jotka sanovat ehtoolisen olevan "vain muistoateriana"

    ...mahdollista, että ymmärtäisimme sanan "muistoateria" samalla tavalla.

    Lestadiuksen viha ei pelasta, eikä kadota ketään, ainoastaan Jumalan viha kadottaa ihmispolon, jos ei ole kuuliainen Hänen kutsulleen.

    Jos huomasit mitä kijoitin ennen muistoateriallemenemistä niin se muuttaa kokonaan sen muistoaterian merkityksen, mutta sinä kun et hyväksy sitä evankeliumin saarnaa, jota halutaan priiskoittaa ympäri huonetta ja sen laitimmaisenkin kulkijan päälle, jok ahaluaa olla osallisena sen sovintotyön kautta autuudesta, jonka Jeesus suoritti meidän kaikkien tähden.

    Voisin taas kirjoittaa tässä pitkän pätkän Mooseksen ajan uhrieläimistä, veren riiskoituksesta ympäri huonetta, astioita ja kaikkia mitä huoneessa oli.

    Ei Mooseksenkaan aikana yhtään syntiä pyyhitty pois ilman veren priiskoitusta ja se laki, joka heillä oli, oli todella ankara, jota ei kukaan pystynyt täyttämään ja siksi oli niin monet uhrimenot, jotta synnistä puhdistettaisiin ja aina se priiskoitettiin viattoman eläimen verellä puhtaaksi.

    Niin priiskoitetaan uuden liiton aikanakin syntien ylle aina viattoman karitsan veri, joka voi yksin puhdistaa synnistä ja tämä priiskoitus on se evankeliumi, jota ei voi priiskoittaa koskaan liikaa ja vaikka koko huoneen sillä priiskoittaa niin se ei kulu, eikä vähene.

    Yhtään syntien anteeksi antamusta ei ilman veren priiskoitusta Raamatussa ole, eikä tule olemaankaan. Vanhan liiton aikaan oli uhrieläimen veri ja uuden liiton aikaan on Jeesuksen veri.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ETTE usko niin.

    Ihan niinkuin siellä lukee.

    sillä sana "teidän edestänne" ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    monesti olen kuullutkin muunmuassa ehtoollisella käydessäni missä Jeesuskin on aina ollut itse paikalla

    ...kuulla, jotta ei tarvitsisi itseään riisua kaikestaomastaan puhtaaksi, vaan jotain haluaa säilyttää ja silloin portti on ahdas, liian ahdas.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ETTE usko niin.

    ...intät vastaan vaikka Hynde ynnä minä molemmat sanotaan, että uskomme niin kuin vähäkatekismus sanoo?

    Tuntuu, että olet kuin konttaava lapsi, jota kielletään menemästä kukkapurkin multaa porkkaamaan ja vaikka kuinka sanotaan niin ei kuin kukkapurkille vain suuntaa tie.

    korulauseita pukkaa generaattori punaisena

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    uskon kaiken mitä Raamattu sanoo

    ...sen mitä se sanoo.

    Ymmärsitkö mitä tuo Mooseksen spitaalista puhdistautuminen merkitsee?

    Miksi ihminen on puhdas silloin kun on kauttaaltaan spitaalin peittämä ja niin kauan saastainen kuin yhtään tervettä ihoa on näkyvissä?

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...intät vastaan vaikka Hynde ynnä minä molemmat sanotaan, että uskomme niin kuin vähäkatekismus sanoo?

    Tuntuu, että olet kuin konttaava lapsi, jota kielletään menemästä kukkapurkin multaa porkkaamaan ja vaikka kuinka sanotaan niin ei kuin kukkapurkille vain suuntaa tie.

    tiedän sataprosenttisen varmasti että vanhoilliset opettavat toisin kuin te sanotte.

    vanhoilliset opettavat etä sakramentit EIVÄT OLE SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEN PAIKKA.

    jos uskotte toisin hyvä niin mutta vanhoilliset opettavat asiassa väärin

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    korulauseita pukkaa generaattori punaisena

    ...sinun mielestäsi, mutta yhdentekevää.

    Toki saat ajatella ihan kuten haluat ja se ei muuta sitä Raamatun totuutta mihinkään, joka on sanassa kirjoitettu.

    Ps. Kun luet Lutheria ja Lestadiusta niin lue heidän koko aikakaudeltaan, koska löydät heidän kirjoituksistaan kyllä itsellesi mieleisen keinon, mutta joka on ristiriidassa Raamatun kanssa. Kehotan lukemaan ennen kaikkea heidän viimeisimpiä kirjoituksia.

    sanotaan sinunlaisten olevan "maailman viisaita" koska sanot ehtoollisen olevan vain muistoateria

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    tiedän sataprosenttisen varmasti että vanhoilliset opettavat toisin kuin te sanotte.

    vanhoilliset opettavat etä sakramentit EIVÄT OLE SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEN PAIKKA.

    jos uskotte toisin hyvä niin mutta vanhoilliset opettavat asiassa väärin

    ...oikeassa, että ei se olekaan sitä mitä luulet sen olevan.

    Jeesus saarnasi syntejä anteeksi ainoastaan kaduilla, turuilla ja toreilla ja niin hän jätti opetuslapsetkin saarnaamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan. Jos Jeesus olisi tarkoittanut ehtoollisen autuuden välineeksi niin toki hän olisi sen sanonut selvästi ja ymmärrettävästi ja yhtä ymmärrettävästi kuin jätti lähetyskäskynsäkin.

    Vanhoilliset opettavat siksi mielestäsi väärin, koska parannukseen tarvitsee nöyryyttä ja joka ei itseänsä riisu täysin paljaaksi kaikesta omastaan ja ota vastaan omalta puolelta tyhjänä armoevankeliumia niin ei voi päästä Jumalan valtakuntaan sisälle.

    ...joka sinulla on ja joka minulla on on ihan eri viisautta ja minun viisauteni ei ole omasta järjestäni, vaan uskosta ja Pyhä Hengen kautta tullut viisaus eli yksinkertainen usko.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...oikeassa, että ei se olekaan sitä mitä luulet sen olevan.

    Jeesus saarnasi syntejä anteeksi ainoastaan kaduilla, turuilla ja toreilla ja niin hän jätti opetuslapsetkin saarnaamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan. Jos Jeesus olisi tarkoittanut ehtoollisen autuuden välineeksi niin toki hän olisi sen sanonut selvästi ja ymmärrettävästi ja yhtä ymmärrettävästi kuin jätti lähetyskäskynsäkin.

    Vanhoilliset opettavat siksi mielestäsi väärin, koska parannukseen tarvitsee nöyryyttä ja joka ei itseänsä riisu täysin paljaaksi kaikesta omastaan ja ota vastaan omalta puolelta tyhjänä armoevankeliumia niin ei voi päästä Jumalan valtakuntaan sisälle.

    korulausetta pukkaa ihan yhtenään

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    sanotaan sinunlaisten olevan "maailman viisaita" koska sanot ehtoollisen olevan vain muistoateria

    ...on sakramentaalinen merkitys muistoateriana, mutta sen ohessa ei ole Pyhä Hengen pappeutta tehty yhtään tyhjemmäksi kuin missään muuallakaan tilanteessa.

    Pelkkä ehtoollinen ei autuuta yhtään ketään, vaan Jumala asetti jo vanhassa testamentissa "virkapapin" ja "pyhän hengen papin" erilleen toisistaan. Vanha testamentti kertoo paljon virkapapeista kuten myös Pyhän Hengen papeista ja ellei virkapapilla ole näitä kahta pappeutta niin silloin ei Pyhä Henki voi vaikuttaa Jumalan tarkoittamalla tavalla. Jumalan tahto oli, että Papilla olisi nämä molemmat, jotta ähn olisi niin papin virkaa toimittava, että Pyhän Hengen virkaa toimittava.

    Vanha testamentti osoittaa kuitenkin molempien pappeuksien olevan pyhiä ja tärkeitä virkatehtäviä, joten kumpaakaan ei pidä missän määrin vähätellä.

    Aaronin pojat, jotka tuli kulutti ja he kuolivat olivat näitä virkapappeja, joista kannattaa käydä lukemassa Mooseksen kirjoista lisääkin. He veivät vierasta tulta herran eteen.

    3. Moos. 10

    1 Ja Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin suitsutusastiansa, ja panivat tulta niihin, ja panivat suitsutusta sen päälle: ja kantoivat vierasta tulta Herran eteen, jota ei hän heille ollut käskenyt.
    2 Silloin läksi tuli Herralta, ja kulutti heidät; niin että he kuolivat Herran edessä.
    3 Niin sanoi Moses Aaronille: tämä on se kuin Herra puhunut on, sanoen: Minä pyhitetään niissä, jotka minua lähestyvät, ja kaiken kansan edessä minä kunnioitetaan. Ja Aaron oli ääneti.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    korulausetta pukkaa ihan yhtenään

    ...ihan turha puhua yhtään mitään, koska se on aivan turhaa, joten en siten tästä sen enempää.

    en voi olla nauramatta heh hehe hhee

    sori vaan vlm mutta et tiedä mistä puhut ja sekoitat käsitteet ihan miten sattuu

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    en voi olla nauramatta heh hehe hhee

    sori vaan vlm mutta et tiedä mistä puhut ja sekoitat käsitteet ihan miten sattuu

    ...mistä puhin ja Pyhä Henki on opettajanani.

    "Virkapappeus" ja "Hengen pappeus"

    Vanha testamentti kertoo hyvin paljon tästä, jos viitsit lukea vain.

    Ei millään pahalla Jukka, mutta oletko lukenut ja jos et ole niin et tiedä mistä puhut.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ja yleensäkin sakramenttikäsitykset ml kaste ovat vääriä.

    Luther opettaa sakramenteista kalliisti ja oikein. teidänkin olisi hyvä uskoa mitä Luther aivan jo katekismuksessaan opettaa. Että siellä saadaan synnit anteeksi.

    Kasteessa ei uudesti synnytä,ei lapsi ole vihollisen lapsi vaan Jumalan lapsi ja sen tähden kastetaan uskovaisena.Ehtoollisessa ei saa syntiä anteeksi vaan ehtoollinen on uskovaiselle tarkoitettu Jeesuksen kuoleman "muistoateria" Jeesus oli omien opetuslastensa eli he olivat uskovaisia viimeisellä aterialla joka nimitettiin Ehtoolliseksi,ja Jeesus sanoi siitä:"tehkää se minun muistotkeni," ei niin että siinä te saatte syntinne anteeksi! Swebiliuksen katekismuksessa sanotaan" Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista sakramentillinen syöminen ja juominen,joka ehtoollisessa tapahtuu,ei mitään auta: vaan se tulee ottavalle enemmin tuomioksi kuin autuudeksi" edelleen Swebiliusta lainaten "Mitä hyvää meillä Herran ehtoollisesta on? 1.Tulee meidän uskomme siinä vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntein anteeksi saamisesta, 2. Tulemme Kristuksen kanssa yhdistetyksi,niinettä Hän on meissä, ja me Hänessä, 3. Tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousemisesta iankaikkiseen elämään. Ausburgin tunnustuksen mukaisesti,että "sakramentit ovat tehoisat,vaikka niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita,niinkuin Kristus itse todistaa: Mooseksen istuimella istuvat Fariseukset"
    Näin on myös kristillisyydessä opetettu.Sen sijaan evankeliumin virka on Pyhän Hengen virka.Julistajan tulee olla osallinen Pyhästä Hengestä uskon kautta! Vanhassa suomalaisessa katekismuksessa käsiteltiin ehtoollista kysymysten ja vastausten muodossa.
    Mitä hyvää meille Herran ehtoollisessa on?
    Tulee meidän uskomme siinä vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntein anteeksi saamisesta.

    Kuinka meidän tulee itseämme käyttää,koska astumme edes Herran pöytään?
    Sitten kun me saarnaviralta olemme saaneet synnin päästön niin tulee meidän
    1. astua edes totisessa parannuksessa,pois pannen kaikki vieraat ja maailmalliset ajatukset.

    Pitääkö siis kääntymättömän nautitsemisen Herran ehtoollista?
    Ei,sillä ei siitä ole yhtään hyödytystä;vaan he vetävät sen kautta päällensä suuremman kadotuksen.( 1,Kor,11:27, 29)

    Pitääkö heidän siis pysymän siinä kääntymättömässä tilassa?
    Ei,sillä on heille sekä suuri synti,että sielun vaara.( Matt.18:8 Ps.7:13,14, 95:7

    Eikö kääntymättömät taida tulla kääntymykseen ja saada syntejänsä anteeksi paljaalla Herran ehtoollisen nauttimisella? EI
    Kutka ovat oikeat ja mahdolliset Herran ehtoollisen vieraat?
    Ei muut kuin uskovaiset;heidän uskonsa olkoon heikko eli vahva,ainoastaan se on oikea ja elävä.

    Kutka ovat mahdottomat Herran ehtoollisen vieraat?
    Kaikki, joilla ei ole elävää uskoa heidän Vapahtajansa Jeesuksen päälle.

    Edellä olevat lainaukset,jotka ovat Swebiliuksen katekismuksesta,opettavat ehtoollisesta,että se on ennenkaikkea uskon vahvistamiseksi asetettu muistoateria.

    Herran ehtoollinen on kallis muistoateria.Se otetaan vastaan uskolla,sillä sana,"teidän edestänne vuodatettu" vaatii aivan uskovaista sydäntä.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    tiedän sataprosenttisen varmasti että vanhoilliset opettavat toisin kuin te sanotte.

    vanhoilliset opettavat etä sakramentit EIVÄT OLE SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEN PAIKKA.

    jos uskotte toisin hyvä niin mutta vanhoilliset opettavat asiassa väärin

    Jos sinua uskoisimme niin Raamattu valehtelisi entiset Pyhät valehtelisivat,Luther valehtelisi ja sinä yrität meille tuputtaa sellaista "valhetta" Totisesti me uskomme mitä Raamattu opettaa,uskosta vanhurkkauttamisesta Jumalan valtakunnasta,sakramenteista;johon kuuluu kaste ja ehtoollinen,ja sen uskon "voimalla" me pääsemme kerran taivaaseen.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    korulausetta pukkaa ihan yhtenään

    Alkoi Jukalta "eväät" loppua.Nöyrry vain sinäkin
    etsimään "ensin Jumalan valtakunta,niin sen ohessa sinulle annetaan kaikki"

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    uskon syntini anteeksi ehtoollisella käydessäni juuri niinkuin Luther opettaa...

    Sinä Jukka olet kuin se rikas nuorukainen joka meni Jeesukselta kysymään mitä hänen pitäisi tehdä että "autuaaksi"tulisi,Jeesus sanoi"Mene ja myy kaikki mitä sinulla on ,ja seuraa minua. Se oli vertauskuva siitä että se rikkaus tarkoittaa omaa vanhurskautta,kuten siinä keskustelussa kaävi ilmi,tämä nuorukainen oli kaikki lait täyttänyt ja elänyt nuhteettomasti,ja se tarkoitti sitä "omaa tekemistä" nuorukainen ei halunnut luopua siitä ja meni murheellisena pois.
    Sinäkin yrität "omilla hyvillä teoillasi ja omavanhurskaudella" tulla autuaaksi mutta se kaikki "on kuin saastainen vaate"josta sinun pitää luopua että voisit Jeesusta"seurata"
    Etsikää ensin Jumalanvaltakunta.Se on löydettävissä tänäkin päivänä.Sieltä saarnatussa evankeliumin saarnassa uskoa synnit ja sen "omavanhurskauden" anteeksi,Jeesuksen sovitus työn tähden,silloin Jumala vastaa rauhalla ja silloin saa Pyhän Hengen ja toivon iankaikkisesta elämästä taivaassa.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    sanotaan sinunlaisten olevan "maailman viisaita" koska sanot ehtoollisen olevan vain muistoateria

    Jeesus itse sanoi"tehkää se minun muistokseni" eikö se silloin ole "muistoateria" vai kumoatko Jeesuksen puheet?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    eikä kuulu edes asiaan

    Vai sanot sinä Raamatun sanaa liirum laarumiksi,sinähän pilkkaat Jumalan sanaa ja samalla Jumalaa,olet rohkea mies.

    Äänestä

voisitte miettiä itse asiaa.

Uskotteko te edes että kyse on todellakin Herran Jeesuksen ruumiista ja verestä

---vai pidättekö te niitäkin tässä "vain vertauskuvina"?

Äänestä
  • Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin "syntien anteeksiannon".

    sillä sana "teidän edestänne" ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin "syntien anteeksiannon".

    sillä sana "teidän edestänne" ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä.

    siitä sitten vaan ehtoolliselle syntejä anteeksi uskomaan

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    siitä sitten vaan ehtoolliselle syntejä anteeksi uskomaan

    Tuolla mielellä pitää mennä ripille.

    Ehtoolliselle on mentävä ilman vilppiä.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Tuolla mielellä pitää mennä ripille.

    Ehtoolliselle on mentävä ilman vilppiä.

    toki tulee ripittäytyä mutta vain silloin kun siihen on omasta mielestä aihetta

    ei automaattisesti

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    toki tulee ripittäytyä mutta vain silloin kun siihen on omasta mielestä aihetta

    ei automaattisesti

    ...rippi on nähdä itsensä siinä koko spitaalisen paikalla, jotta voisi ottaa vastaan sen armon, joka edestämme on annettu.

    Pyritään menee puhtaalla sydämellä ilman vilppiä.
    Sinne ei mennä tekemään parannusta.
    Parannusta tehdään ennen ehtoollista, jos tarve on. Siksi on rippisaarna ennen ehtoollista ja synnintunnustus.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...rippi on nähdä itsensä siinä koko spitaalisen paikalla, jotta voisi ottaa vastaan sen armon, joka edestämme on annettu.

    ihminen on aina syntinen kurja ja pelkän armon varassa

    mitä SINÄ luulet asiassa oikein viisastelevasi?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ihminen on aina syntinen kurja ja pelkän armon varassa

    mitä SINÄ luulet asiassa oikein viisastelevasi?

    ...mitään, vaan sanon kuin Raamattu sen opettaa.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Pyritään menee puhtaalla sydämellä ilman vilppiä.
    Sinne ei mennä tekemään parannusta.
    Parannusta tehdään ennen ehtoollista, jos tarve on. Siksi on rippisaarna ennen ehtoollista ja synnintunnustus.

    tietysti ehtoolliselle pitää huolella valmistautua pitää tutkiskella itseään, pitää tarvittaessa ripittäytyä, ja ENNEN KAIKKEA pitää olla valmis uskomaan sanat ---teidän edestänne annettu ja vuodatettu jotta ne syntinsä anteeksi saa

    piste

    Äänestä

!!!

Äänestä

palstan vanhoilliset ymmärtävät asian oikein

no menkäähän sitten sanomaan niille pääpampuillekin, että EHTOOLLISELLA TODELLAKIN SAA SYNNIT ANTEEKSI

...että lopettavat pojat sen väärän opetuksensa

Äänestä
  • ...että Jukka tekee johtopäätöksensä.

    Jukka kulta, usko avaa silmät ja ei siinä tarvitse kenellekään selitellä yhtään mitään.

    Äänestä

Syntisi saat anteeksi silloin kun ne tunnustat omiksesi, niitä kadut ja Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi pyydät.
Jos tuon teet ehtoollisella saat myös syntisi anteeksi ehtoollisella.

Ehtoollinen ei ole mikään maaginen hokkuspokkustemppu jolla yritettäisiin ikäänkuin vetää Jumalaa nenästä ja saada anteeksiantamus ilman katumusta.

Oikeastaan Jumala on jo antanut kaikkien synnit anteeksi. Jeesushan sanoi "se on täytetty".
Mutta käytännön totta tästä tulee itse kullekin vasta kun luovuttaa syntinsä Jeesukselle.

Äänestä
  • en ole väittänyt sitä hokkuspokkustempuksi vaan yhdeksi - erittäin juhlalliseksi - syntien anteeksiantamuksen julistamisen paikaksi

    Äänestä

  • Huomaa tämä: Nyt puhutaan Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Kaikki nämä kolme sanaa alkavat isoilla kirjaimilla ihan tietystä syystä.

    Voisitko pidätää kuitenkin lihallisen mielesi sanomasta maaginen hokkuspokkus, vaikka et Herran Ehtoollisen merkitystä vielä itse käsittäisikään.

    Nimittäin:

    Tuossa Ehtoollisessa on ravintona KRISTUS ITSE. Sinun PUOLESTASI annettu Kristuksen ruumis ja sinun PUOLESTASI vuodatettu Kristuksen veri.

    Herran Pyhässä Ehtoollisessa on aineellisessa muodossa läsnä HÄN Sana, joka sinut voi pelastaa helvetistä. Kukaan muu ei voi sanua pelastaa.

    Siksi älä koskaan enää ystäväni sano maaginen hokkuspokkus, kun Jeesuksen lunastustyöstä on puhe. Se on raskas Kristuksen pilkka ja häväistys.

    MUTTA ilman uskoa nautittuna ei ehtoollisessa ole nauttijalleen tietenkään mitään hyötyä.

    Samoin on hänen, joka juo ja syö Herran Pyhän Ehtoollisen erottamatta Kristuksen ruumista ja verta, (hokkuspokkus), hän syö ja juo Ehtoollisen omaksi tuomiokseen.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Huomaa tämä: Nyt puhutaan Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Kaikki nämä kolme sanaa alkavat isoilla kirjaimilla ihan tietystä syystä.

    "Voisitko pidätää kuitenkin lihallisen mielesi sanomasta maaginen hokkuspokkus, vaikka et Herran Ehtoollisen merkitystä vielä itse käsittäisikään."

    Sanoin viestissäni että Ehtoollinen EI ole juuri tuota, maagista hokkuspokkusta. Magia ja Pyhyys ovat aivan eri asioita. Sen sijaan uskon kyllä että ja olen itsekin kokenut että Ehtoollisessa tapahtuu jotakin mikä on meille yliluonnollista. Jukalle taas yritin selvittää/painottaa sitä että Jeesus otetaan vastaan sydämen kautta eikä jotenkin mekaanisesti jolloin tapahtuisi syntien anteeksiantaminen. Syntimme on jo anteeksiannettu ja sen faktan kokee käytännön totena silloin kun synneistä luopuu.

    Uskon että Jeesus antoi meille Ehtoollisen siksi että voisimme silloin erityisesti kokea yhteyttä Hänen kanssaan hengellisellä tasolla.

    Hyvä huomautus tuo muuten että Ehtoollinen pitää kirjoittaa isolla. Alan kirjoittamaan sen isolla tästä lähtien kuten yleensäkin pidän tapanani kirjoittaa kaikki Pyhyttä kuvaavat asiat isolla.

    En mielelläni käyttäisi myöskään sanaa juhlallinen, mitä näkee usein, koska se viittaa minusta maallisiin asioihin. Esim. linnan juhlat ym. Tämä tapahtuma on Pyhä ja juhlallisimmankin juhlallisuuden yläpuolella.

    Kuule, me olemme asiasta samaa mieltä, sinä ja minä. Käsitit minut vähän väärin.

    ...yhtä pätevä sanoa näin

    herran pyhä ehtoollinen

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...yhtä pätevä sanoa näin

    herran pyhä ehtoollinen

    No asia tulee selväksi mutta minusta ei ole sopivaa kirjoittaa Pyhiä Asioita pienellä.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    ...ne isolla pyrin kirjoittamaan, mutta virheitä tulee ja se Nuinin "Pyhät Isot Alkukirjaimet" on ulkonaisissa asioissa rypemistä.

    jumala=Jumala vaikka sen pienellä kirjoittaakin ja ei ulkonaista Jumalaa rakenneta millään keinotekoisella kirjaimella, vaan sydämmellä sen tuntee vaikka kädet tekeekin joskus ajatusten vastaisesti.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    "Voisitko pidätää kuitenkin lihallisen mielesi sanomasta maaginen hokkuspokkus, vaikka et Herran Ehtoollisen merkitystä vielä itse käsittäisikään."

    Sanoin viestissäni että Ehtoollinen EI ole juuri tuota, maagista hokkuspokkusta. Magia ja Pyhyys ovat aivan eri asioita. Sen sijaan uskon kyllä että ja olen itsekin kokenut että Ehtoollisessa tapahtuu jotakin mikä on meille yliluonnollista. Jukalle taas yritin selvittää/painottaa sitä että Jeesus otetaan vastaan sydämen kautta eikä jotenkin mekaanisesti jolloin tapahtuisi syntien anteeksiantaminen. Syntimme on jo anteeksiannettu ja sen faktan kokee käytännön totena silloin kun synneistä luopuu.

    Uskon että Jeesus antoi meille Ehtoollisen siksi että voisimme silloin erityisesti kokea yhteyttä Hänen kanssaan hengellisellä tasolla.

    Hyvä huomautus tuo muuten että Ehtoollinen pitää kirjoittaa isolla. Alan kirjoittamaan sen isolla tästä lähtien kuten yleensäkin pidän tapanani kirjoittaa kaikki Pyhyttä kuvaavat asiat isolla.

    En mielelläni käyttäisi myöskään sanaa juhlallinen, mitä näkee usein, koska se viittaa minusta maallisiin asioihin. Esim. linnan juhlat ym. Tämä tapahtuma on Pyhä ja juhlallisimmankin juhlallisuuden yläpuolella.

    Kuule, me olemme asiasta samaa mieltä, sinä ja minä. Käsitit minut vähän väärin.

    Matt. 26:26   Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ ON minun ruumiini."

    Matt. 26:27   Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
    Matt. 26:28   sillä TÄMÄ ON minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI.

    Ehtoollisessa syödään Kristuksen ruumista ja juodaan hänen vertansa. Juutalaiset hänen opetuslapsensa jo aikanaan pahenivat hänen ruumiinsa syömisestä ja verensä juomisesta.

    Niimpä tänäkin päivänä monet puhuvatkin että viini kuvaa Kristuksen verta ja öylätti kuvaa
    Kristuksen ruumista. Näin ei ole, vaan elevaation, asetussanojen ka kohottamisen jälkeen nämä aineet OVAT KRISTUKSEN RUUMIS JA VERI. Mutta tämä vaatii aivan uskovaisen sydämen.

    Muutoinhan ihminen syö ja juo tuomiokseen, erottamatta Ehtoollisen viiniä ja leipää tavallisesta ruuasta.

    ...ja muistoksi se tehdään Jeesuksen ristinkuolemasta ja sovintoveren vuodattamisesta, mutta autuus tulee vain ja ainoastaan elävästä uskosta ja sen evankeliumin vastaanottamisesta, jonka Jeesus jätti tänne maan päälle saarnattavaksi.

    Näinhän se on, mutta nuo sakramentit pitää nauttia aivan uskovaisella sydämellä.

    Äänestä

Aiemmin tämä ei ole "sytyttänyt". Hienoa, että otit tämän uudelleen esille. Me lestadiolaiset
olemme...(?)... tunnustuksellisia luterilaisia.

Tätä tosiasiaa on yritetty vallanhaluisten, Lutherin mukaan kiihkohenkien, toimesta nakertaa monella tavalla tämän reilun sadan vuoden aikana.
Tämä on menella tapaa syrkinyt menemään -Sana-
johteisesta -tunne- johteiseksi.

Tunteitahan onkin helppo manipuloida omiin tarpeisiin sopiviksi, Sanaa ei voi muuttaa miksikään. Hallitsemisen himon ja halun omaava manipuloi toiset alaisikseen tekeytymällä Jumalan valtakunnaksi ja seurakunnaksi. Hän manipuloi ensin tekojen oppia julistamalla joukon kannattajia ympärilleen, ja kun valtaa saa, hän käy toteuttamaan tarpeitaan seurakunnan kustannuksella.

Juuri tämän vuoksi profetiat on Raamatun tutkittava koko seurakunnan toimesta. Lestadiolaisuuteen on pesiytynyt väärä ja vaarallinen oppi "ymmärtäväisistä", jotka
pitävät ohjat käsissään diktatoorisesti.

(Eri joukoissa tämä ryhmä on vähän eri nimillä, mutta ajatus on aina sama, eli valta seurakunnassa kuuluu tälle pikku- eliitille, jolle muut kristityt ovat alamaisia.)

Tämähän on suora malli siitä, miten liha toimii.
Saddam Hussein on ehkä nyt tuorein esimerkki lihan valtapelistä.
_____________________________________________________________
Jumalan valtakunnassa kaikki on toisinpäin. Suurin on pienin ja toisten palvelija, ja jokainen on alamainen toinen toisilleen. Profetiat tutkitaan yhdessä, ovatko ne Jumalasta, vai ehkä ihmisistä. Jumalan valtakunnan Johtaja on Jeesus Kristus ja muut hänen alaisiaan, pienimmästä suurimpaan. Ja toinen toistensa palvelijoita, niin ajallisisssa kun hengellisissäkin asioissa. Kristityt ovat toinen toistensa tukijoita ja rohkaisijoita, uskomaan yksin Kristukseen ja toivomaan. Olkaa toivossa iloiset, ja kärsivälliset murheessa.

Olemme tulleet aikaan, jossa kukin kilpailee yksin ja kokoaa vain itselleen. On kilpailu.
On aina kiire ja monellä on paljon tavaraa.
Seurakunta ei ole tällainen, vaan Kristuksen ruumis, jossa jokainen jäsen on omalla paikallaan. Mikään jäsen ei sano toiselle jäsenelle, sinua ei tässä ruumiissa tarvita.
Ruma ja ruhjottu on Kristuksen ruumis tänäänkin ja lestadiolaisuus, 18 toisiaan vihaavan pikkujoukon kanssa, on todella ruma mustelma Kristuksen ruumiissa. Kaiken huippuna on se, että HE EIVÄT TUNNE OIKEIN ITSEÄÄN. Heidän kayttäytymismallinsa on suora perintö juutalaisilta fariseuksilta. Silti he kuvittelevat olevansa kaikista parhaat ja ainoat kristityt maan päällä. Tämä on häpeä.

Sanon suoraan, että kun avoin tiedotus ja avoimuus lisääntyy, ei heillä kohta ole millä tämän häpeänsä peittäisivät. Siksi olisi vihdoin aika tehdä koko lestadiolais- liikkeessä tästä vihan ja valtataistelun mukanaan tuomasta raskaasta synnistä parannus ja palata herätysliikeinä Kristuksen luo, joka on rakkaus.

Muutoin tästä ei hyvä seuraa. Olemme menettämässä kohta tulevia sukupolvia suurelta osin viholliselle. Siitä huolimatta vieläkin vaan sotketaan lakia, isäin perinnäissäädöksiä ja evankeliumia yhdeksi sotkuksi. Ja eletään vaatimuksen "munkki ja nunna" hengessä, kun parhaat katoliset ikään.

Jotakin tarttis tehdä koko seurakuntana, tämän vihan ja valtapyrkimysten ajanjakson lopettamiseksi koko lestadiolais- liikkeessä!
Pitäisi ruveta kokoamaan laumaa YHDESSÄ hengessä, mielessä ja rukouksessa HERRALLE JEESUKSELLE, eikä inhimillisille valtapelureille.

Äänestä
  • ...viisaampi päättämään VL:n luterilaisesta uskosta kuin kansankirkkomme korkein päättävä elin eli kirkolliskokous. Jos kirkolliskokouksessa on ihan väärä kuva meistä VL:stä???

    Älä viitsi naurattaa, vaan luota niihin maallisen korkon teologian tutkijoihin ja Raamattuopin tohtoreihin, joilla on näkemys niin VL:uskosta kuin luterilaisuudestakin ja anan se päätäntävaltaheille, joille se kuuluukin.

    Sinun tuomarointisi ei muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että korkolliskokous tunnustaa vanhoillislestadiolaisuuden luterilaiseksi uskoksi.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...viisaampi päättämään VL:n luterilaisesta uskosta kuin kansankirkkomme korkein päättävä elin eli kirkolliskokous. Jos kirkolliskokouksessa on ihan väärä kuva meistä VL:stä???

    Älä viitsi naurattaa, vaan luota niihin maallisen korkon teologian tutkijoihin ja Raamattuopin tohtoreihin, joilla on näkemys niin VL:uskosta kuin luterilaisuudestakin ja anan se päätäntävaltaheille, joille se kuuluukin.

    Sinun tuomarointisi ei muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että korkolliskokous tunnustaa vanhoillislestadiolaisuuden luterilaiseksi uskoksi.

    Tämä ei todellakaan kyllä naurata. Tämä on suuri lestadiolaisuuden häpeäpilkku. Mikä pahinta, siinä hämärtyy ja sotkeentuu sotkuksi kaikki se hyvä ja oikea Jumalan Sana ja neuvo, mitä lestadiolaisuudessa on.

    On erittäin valitettavaa, että sinun laisiasi vastuuttomia nurkkakuntaisi turpasoppisia, eli ihmisoppien orjia ja puolustajia, on edelleen bunkkereissaan hyvin paljon.

    ...oman seurakuntasi kirkkovaltuustoon, jonka kautta aloite menee sitten byrokratian kautta kirkolliskokoukseen, jos sitä ennen ei todeta sen olevan perätön väite.

    Vaadi siinä aloitteessa vanhoillislestadiolaisuuden erottamista luterilaisesta kirkosta esittämin perustein.

    Tämä on sinun oikeutesi ja velvollisuutesi, jos huomaat epäkohtia luterilaisessa kirkossa ja tulet saamaan myös vastauksen viralliselta taholta mieltäsi askarruttavaan asiaan.

    Tästä asiasta on turha täällä tehdä yhtään mitään päätöksiä, vaikka mielipiteitä olisikin suuntaan tai toiseen, koska näillä palstan päätöksillä ei mikään muutu, joten ole itse aktiivinen ja toimi.

    Tämä oli sinun mielipiteesi.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Tämä oli sinun mielipiteesi.

    ne väistää vaikeat kysymykset sillä että alkavat generoida yhdentekeviä korulaiseita nopeassa putkessa toisensa perään tarkoituksena tietysti vaihtaa keskustalunaihetta

    naurettava keskustelukulttuuri

    Minä puhuin lestadiolaisten puuttuvasta keskinäisestä rakkaudesta ja sen tuomasta häpeästä. Eli että tuo häpeä ja keskinäinen viha tulisi kohda ja viedä Kristuksen ristin juurelle.
    Tulisi asetaa Kristus johtajaksi. Ja valtaa hamuavat, isiksi kristillisyydessä paisuneet, tulisi asetaa omaan arvoonsa, syntisinä ja erehtyneinä armoa tarvitsevina ihmisinä.

    Mitä tekemistä sillä sitten on kirkolliskokouksen kanssa?

    Ei todellakaan mitään.

    Meillä on keskinäinen rakkaus liikkeen sisällä.
    Ei ole vihaa vaan eri henki joka taistelee erillä opetuksella. Eri ääntä ei kuunnella mikä tulee ulkoapäin.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Tämä oli sinun mielipiteesi.

    ...sitten tarkoittaa?

    "Me lestadiolaiset
    olemme...(?)... tunnustuksellisia luterilaisia."

    Kai sitten ymmärsin aivan väärin sinut.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Tämä oli sinun mielipiteesi.

    Ja mitäs tähän sanot? Ensi vuoden alusta on vanhoillislestadiolainen Suomen Kirkon ulkomaan avun puheenjohtaja,nim,Antti Pentikäinen. ja Sanoma oy:n johtoon tulee myös vl-uskovainen,hän on toiminut tähän asti STT:n "piälysmiehenä" että sellaista "kelvotonta "rupusakkia" me vaan ollaan.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...sitten tarkoittaa?

    "Me lestadiolaiset
    olemme...(?)... tunnustuksellisia luterilaisia."

    Kai sitten ymmärsin aivan väärin sinut.

    ...vastata tähän.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Minä puhuin lestadiolaisten puuttuvasta keskinäisestä rakkaudesta ja sen tuomasta häpeästä. Eli että tuo häpeä ja keskinäinen viha tulisi kohda ja viedä Kristuksen ristin juurelle.
    Tulisi asetaa Kristus johtajaksi. Ja valtaa hamuavat, isiksi kristillisyydessä paisuneet, tulisi asetaa omaan arvoonsa, syntisinä ja erehtyneinä armoa tarvitsevina ihmisinä.

    Mitä tekemistä sillä sitten on kirkolliskokouksen kanssa?

    Ei todellakaan mitään.

    Ei sinne tyhjälle ristille kannata mitään viedä,Jeesus on noussut ylös Taivaaseen.On se kumma kun ihmisiä kehoitetaan menemään ristin juurelle,ei sieltä mitään löydä,Jumalan valtakunnasta löytää,se on täällä maan päällä,Siksi Isämeidän rukouksessa pyydetään "tulkoon Sinun valtakuntasi" Se on täällä ja koostuu uskovaisista,niistä joilla on yhdenkaltainen usko,eli Jeesuksen opetuslapsista.
    Lue uskontunnustus. Minä uskon Jumalaan,Isään kaikki valtiaaseen,Taivaan ja maan luojaan.....
    Ja Pyhään Henkeen pyhän yhteisen seurakunnan pyhäin yhteyden,syntien anteeksiantamisen,ruumiin ylös nousemisen ja iankaikkisen elämän.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    Ja mitäs tähän sanot? Ensi vuoden alusta on vanhoillislestadiolainen Suomen Kirkon ulkomaan avun puheenjohtaja,nim,Antti Pentikäinen. ja Sanoma oy:n johtoon tulee myös vl-uskovainen,hän on toiminut tähän asti STT:n "piälysmiehenä" että sellaista "kelvotonta "rupusakkia" me vaan ollaan.

    Jus joo! Puheenjohtajat ja muut piällysmiehet ovat pelastuksensa ansainneet. Presidentin kun vielä saatte porukaanne, niin on ylpeydellesi vastinettakin.

    Minä tiedän lestadiolaisena, että näitä maallisia asioita rahaa oppineisuutta ja vaikutusvaltaa lestadiolaisuudessa kovasti kunnioitetaan ja arvostetaan.

    Kristus ei hallitsekaan ollenkaan tätä (ylä)kautta, ellet sattunut tietämään. Hän tuomitseekin aivan sen mukaan, mitä sinä teit
    yhdelle näistä kaikkien vähäisimmistä.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...sitten tarkoittaa?

    "Me lestadiolaiset
    olemme...(?)... tunnustuksellisia luterilaisia."

    Kai sitten ymmärsin aivan väärin sinut.

    Sitähän se tarkoittaa. Ollut jo yli 53 vuotta.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    Ei sinne tyhjälle ristille kannata mitään viedä,Jeesus on noussut ylös Taivaaseen.On se kumma kun ihmisiä kehoitetaan menemään ristin juurelle,ei sieltä mitään löydä,Jumalan valtakunnasta löytää,se on täällä maan päällä,Siksi Isämeidän rukouksessa pyydetään "tulkoon Sinun valtakuntasi" Se on täällä ja koostuu uskovaisista,niistä joilla on yhdenkaltainen usko,eli Jeesuksen opetuslapsista.
    Lue uskontunnustus. Minä uskon Jumalaan,Isään kaikki valtiaaseen,Taivaan ja maan luojaan.....
    Ja Pyhään Henkeen pyhän yhteisen seurakunnan pyhäin yhteyden,syntien anteeksiantamisen,ruumiin ylös nousemisen ja iankaikkisen elämän.

    Rististä, sen paremmin kun Jumalan valtakunnastakaan näköjään mitään.

    1. Kor. 1:17   Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

    1. Kor. 1:18   Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

    1. Kor. 1:19   Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."

    Kyllä minä Raamattua lukeneena tiedän mitä ristillä aikoinaan tapahtui.Mutta Jeesus otettiin ristiltä alas ja haudattiin nousi kolmantena päivänä YLÖS KUOLLEISTA.Miksi siis ristin juurelle mennä? Meitä käsketään etsiä ensin Jumalanvaltakunta ja Hänen vanhurskautensa sen ohessa saadaan KAIKKI! Eli otahan koko totuus ja älä puoli totuutta.Jeesus antoi Pyhän Hengen omille opetuslapsilleen ja he lähtivät sitä Jumalanvaltakunnan evankeliumia viemään kaikkeen maailmaanKertomaan mitä siellä ristillä sovitettiin.Ei jäämään ristin juurelle.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Jus joo! Puheenjohtajat ja muut piällysmiehet ovat pelastuksensa ansainneet. Presidentin kun vielä saatte porukaanne, niin on ylpeydellesi vastinettakin.

    Minä tiedän lestadiolaisena, että näitä maallisia asioita rahaa oppineisuutta ja vaikutusvaltaa lestadiolaisuudessa kovasti kunnioitetaan ja arvostetaan.

    Kristus ei hallitsekaan ollenkaan tätä (ylä)kautta, ellet sattunut tietämään. Hän tuomitseekin aivan sen mukaan, mitä sinä teit
    yhdelle näistä kaikkien vähäisimmistä.

    Minkäs sorttinen "letatiolainen"se sinä mahdat olla? joo joo.
    Mutta oletko "Saara äidin" helmassa? Jumalanvaltakunnan osallisuudessa?
    Lammashuoneessa?
    Eli oletko Jumalan lapsi?

    Äänestä

that was it

eipä voineet vanhoilliset muuta kuin kilvan tunnustaa Lutherin opit oikeiksi

ottakaahan nyt sitten pääpomovanhoilliset lusikka kauniiseen käteenne ja muuttakaa oma VÄÄRÄ opetuksenne sakramenteista OIKEAKSI

Äänestä
  • ...keu keuta vaan ja keu keu taas.

    Äänestä

  • Nuo jutut mitkä minä luin, osoittivat sen, että vanhoillisista hyvin monet eivät tunne jeesusta vielä laikaan. Kristuksen puhdas oppi on heille kovin vierasta.

    Heidänkin hengellinen rakennuksensa, (monen muun rakennuksen lailla), on niin rakennustellinkien peitossa, ettei sieltä tellinkien välistä perustuksia juurikaan näy.

    Mutta uskon että totuus kulkee sielläkin kuitenkin valheen rinnalla, eli on aina niitä joukossa, joille Pyhä Henki on kirkastanut puhtaan evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Nuo jutut mitkä minä luin, osoittivat sen, että vanhoillisista hyvin monet eivät tunne jeesusta vielä laikaan. Kristuksen puhdas oppi on heille kovin vierasta.

    Heidänkin hengellinen rakennuksensa, (monen muun rakennuksen lailla), on niin rakennustellinkien peitossa, ettei sieltä tellinkien välistä perustuksia juurikaan näy.

    Mutta uskon että totuus kulkee sielläkin kuitenkin valheen rinnalla, eli on aina niitä joukossa, joille Pyhä Henki on kirkastanut puhtaan evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta.

    ...itsesi kaikesta omasta alastomaksi niin se portti on helpompi käydä armon alle ja näe itsesi kokospitaalisena ja jos yhdenkin kohdan tervettä ihoa itsessäsi näet niin olet vielä saastainen. Puhdas on se, joka on kauttaaltaan spitaalin peittämä.

    Puhdas on se, jonka kristus on apitaalista puhdistanut ja joka myös palaa kiittämään Häntä siitä.

    Kiitos Jeesus, että olet minut puhdistanut puhtaaksi verelläsi.

    parantanut.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    parantanut.

    ...paranee, kun ensin näkee itsensä kokospitaalisena ja ei mitään omastaan yritä viedä mukanaan sisälle Jumalan valtakuntaan, koska silloin täysin mahdotonta mahtua sisälle.

    Kaikki om hyvä työ ja kaikki omat opit ja kaikki omat ihmeelliset ehtoollistulkinnat ja kaikki omat yksinrukoilujen kautta luulot syntien anteeksi saamiseksi kaikki oma pitää riisua pois tai muuten se portti on aivan liian ahdas.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Puhdas on se, jonka kristus on apitaalista puhdistanut ja joka myös palaa kiittämään Häntä siitä.

    Kiitos Jeesus, että olet minut puhdistanut puhtaaksi verelläsi.

    Riisu vain se omavanhurkauden puku,etsi Jumalanvantakunta niin sinut puetaan uudestaan uuteen vanhurkauden pukuun,siinä sinä olet vasta kelvollinen Karitsan häihin.

    Sinä et näköjään tiedä lainkaan mitä omavanhurskaus perkele sinulla teettää.

    Kristuksen vanhurskaus on minulla. Ihan lahjaksi sain. Kiitos Jeesus rakkaudestasi!

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    Riisu vain se omavanhurkauden puku,etsi Jumalanvantakunta niin sinut puetaan uudestaan uuteen vanhurkauden pukuun,siinä sinä olet vasta kelvollinen Karitsan häihin.

    Minä Kiitän Jeesusta puhtaudestani. Se on kuule mahtava lahja. Kannattaisi varmaan sinunkin vihdoin otta vastaan Kristuksen vanhurskaus. Se vanhurskaus on uskomattoman ihana asia ja vapauttaa myös ihmisten orjuudesta. Tulee sijaan hanana rauha ilo ja vapaus.

    Vai yrität sinä riistää Kristuksen minusta pois? Onneksi sinäkään et omista niitä valtuuksia.
    Yrittäjiä on ollut kiitettävän paljon muitakin.

    Paremmin sinun viesteistäsi kuuluu "omavanhurskauden haju" Ei Hyvän paimenen ääni. Onko oppilas tullut Opettajaansa suuremmaksi? En ole aikaisemmin "tunnistanut" Jumalanlapsen puheeksi ja nytkin on "outoa" vaikka lestadiolainen sanot olevasi.Hmm Oletko perustanut eriseuran? Vai oletko niin kutsuttu "armonvaras" Jumalanvaltakuntaan mennään sisälle Jeesus ovesta ja ovi avataan sisäpuolelta.
    Omistatko tämän vuoden Suviseura julkaisun? kannattaisi lukea se läpi,palataan sitten asiaan.
    Ja vielä, seuroissa olen usein kuullut puhuttavan että sinne ristin juurelle ei ihmisiä käsketä menemään,vaan Oven kautta sisälle Jumalanvaltakuntaan. Sinun puheesi on jo siinä kohden "ristiriidassa" Saara äidin neuvoille.
    Että kehoitan sinua tekemään parannusksen ja uskomaan evankeliumin saarna mitä Jumalan valtakunnan sanan saarnaajat julistavat,Köyhille julistetaan evankeliumi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jukka kirjoitti:

lukekaa ja -viimeinkin- USKOKAA jottya olisitte siinä AINOASSA OIKEASSA USKOSSA.

M Luther:

"
Syntien anteeksiantamuksen saarnaaminenhan ei ole mitään muuta kuin synnistä päästämistä eli synneistä vapaaksijulistamista; ja se tapahtuu myöskin kasteessa ja ehtoollisessa, jotka nekin on asetettu tuomaan meille ilmi syntien anteeksiantamusta ja tekemään meitä siitä vakuuttuneiksi.

Kastetuksi tuleminen ja ehtoollisen saaminen tietävät nekin synninpäästöä, koskapa silloin jokaiselle erikseen, Kristuksen nimessä ja käskystä, omaksi julistetaan anteeksiantamus. Sitä sinun on kuultava, missä ja kuinka usein tahansa tarvitset, ja se on yhtä hyvä ja pätevä kuin jos kuulisit sen hänen omasta suustansa.

"

-vielä ei sii ole myöhäistä KORJATA VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄNNE sakramenttien anteeksiantavasta ominaisuudesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu