ensi kauden

TPS aloitti kesäharjoitukset tänään tiistaina
TPS aloitti tänään valmistautumisen tulevaan kauteen kesäharjoitusten muodossa. Osa pelaajista on edustanut Suomea eri ikäryhmien maajoukkueissa, joten vielä tällä viikolla ollaan liikkeellä vähän pienemmällä ryhmällä.

- Pirteää porukkaa oli tänään harjoituksissa mukana. Muutaman viikon loma on taas nostanut motivaatiota treenauksen aloittamiseen ja joukkueella on hyvin intoa ja virtaa, kehuu valmentaja Riku-Petteri Lehtonen.

TPS:n valmennus on tehnyt yhteistuumin päätöksen, ettei se tee jääharjoituksia kuin vasta heinäkuun loppupuolella.

- Pyrimme varmistamaan parhaan mahdollisen fyysisen kunnon ensi kautta varten.

Mikään ei puoltanut sitä, että kevään jäätreeneistä olisi apua ensi kautta ajatellen, joten päädyimme tähän ratkaisuun, kertoo Lehtonen

Kevät ja kesä kuluvatkin pitkälti voima- ja juoksuharjoitteiden parissa. Joukkue harjoittelee kahdesti päivässä ja viikonloput ovat vapaat. Kaksi kertaa viikossa on ns. pelipäivä, jolloin pelataan sulkapalloa, salibandyä, jalkapalloa tms.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

epätoivoisesti todistella, että ensikausi tulee. Pieni epäusko ja epätoivo paistaa läpi, kun pitää kesätreenitkin selostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valmistelut alkoivat kirjoitti:

TPS aloitti kesäharjoitukset tänään tiistaina
TPS aloitti tänään valmistautumisen tulevaan kauteen kesäharjoitusten muodossa. Osa pelaajista on edustanut Suomea eri ikäryhmien maajoukkueissa, joten vielä tällä viikolla ollaan liikkeellä vähän pienemmällä ryhmällä.

- Pirteää porukkaa oli tänään harjoituksissa mukana. Muutaman viikon loma on taas nostanut motivaatiota treenauksen aloittamiseen ja joukkueella on hyvin intoa ja virtaa, kehuu valmentaja Riku-Petteri Lehtonen.

TPS:n valmennus on tehnyt yhteistuumin päätöksen, ettei se tee jääharjoituksia kuin vasta heinäkuun loppupuolella.

- Pyrimme varmistamaan parhaan mahdollisen fyysisen kunnon ensi kautta varten.

Mikään ei puoltanut sitä, että kevään jäätreeneistä olisi apua ensi kautta ajatellen, joten päädyimme tähän ratkaisuun, kertoo Lehtonen

Kevät ja kesä kuluvatkin pitkälti voima- ja juoksuharjoitteiden parissa. Joukkue harjoittelee kahdesti päivässä ja viikonloput ovat vapaat. Kaksi kertaa viikossa on ns. pelipäivä, jolloin pelataan sulkapalloa, salibandyä, jalkapalloa tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu