Lilius

Fortumin Lilius on pelkkä RKP:läinen roisto. Ei mitään muuta. Se on ollut koko ajan mielisairas psykopaatti, todellinen myrkkykäärme. Siksi RKP oli Liliuksen vankkana tukena alusta loppuun, koska Liliuksen avulla jälleen kerran pääsivät paskantamaan koko Suomen päälle. RKP:llä ei politiikassa on muuta tarkoitusta. Ainoa tarkoitus on Suomen ryöstäminen.
3131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole huomannut RKP:n mitenkään ottaneen kantaa Fortum-soppaan. Se lieneekin ainoa puolue joka on koko Fortuymin olemasolon aikana ollut hallituksessa, mutta jonka ministerin pöydälle tämä pesti ei ole langennut.

RKP on hallituspuolueista suurin voittaja (eli pienin häviäjä) koko tässä vyyhdissä.

Ottaako pannuun?

Äänestä
  • muuhun sitten RKP ottanut kantaa? Ehkä johonkin kieliasiaan. Mutta muuten RKP:lle käy kaikki kunhan vaan saavat olla hallituksessa ja Suomi pysyy kaksikielisenä maana.

    Äänestä

Kokoomuksestahan ne fortumin opitio herrat löytyy.
Niinistöhän optioiden erikoispasialisti (sonerankoposen optiot oli Niinistön käsialaa.
Niinistö oli myös vastuuhenkilö kun suolaisten lainat myytiin tanskaan 25% arvosta, vaikka Suvi-Anne siimes olikin myyjänä(niinistö oli ensimmäinen valtiovarain ministeri joten vastuu on hänen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on pelkkä roisto kirjoitti:

Fortumin Lilius on pelkkä RKP:läinen roisto. Ei mitään muuta. Se on ollut koko ajan mielisairas psykopaatti, todellinen myrkkykäärme. Siksi RKP oli Liliuksen vankkana tukena alusta loppuun, koska Liliuksen avulla jälleen kerran pääsivät paskantamaan koko Suomen päälle. RKP:llä ei politiikassa on muuta tarkoitusta. Ainoa tarkoitus on Suomen ryöstäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu