Arvatkaa horoskooppi

salainen nainen

Pienenä leikkisin usein poikien kanssa, mutta pukeuduin mielelläni rimpsu hameisiin ja kaikkeen pitsiin.
Kun koulu alkoi, olin ujo ja arka, enkä oikein kuulunut joukkoon. Aistin jo heti, ettei opettaja tykännyt minusta ja totuuden kuulinkin sitten aikuisena -oikeassa olin.
murrosiässä olinkin sitten hankala!!! Karkailin kotoa. vedin humalat jo ala-asteella. Himoitsin muutaman vuoden vanhempia poikia ja pian minulla olikin oma haaremini; viisi komeaa ja "pahaa" pitkätukkaa, joiden kanssa sitten kasvoin läpi kipeän murkkuiän.
Mutta aikansa kutakin, kuin salama kirkkaalta taivaalta sain haaremistani tarpeeksi ja vaihdoin maisemaa.
Pian kainalossani olikin ihan söpö mies, mutta jo alussa tiesin, että tämä ei ole elämäni mies. seurustelimme kuitenkin kaksi mukavaa vuotta, kunnes levottomat tuulet vei mukanaan.
Niihin aikoihin sain valkolakin ja menin (pakosta) hetkeksi töihin. Minulla oli tyrkyllä miehiä, useampikin, ei varmaankaan ulkonäköni vaan "villeyteni" vuoksi, joka pysyi kyllä kohtuuden rajoissa. mautonta irstailua halveksin.
mutta oli eräs mies... etäinen, saavuttamaton ja niin mielettömän itsevarman oloinen, että minun oli pakko saada hänet... ja minä sain!
Nyt olen pian 40v. sairaanhoitaja ja sen jälkeen lähtenyt puutarha-alalle (aikansa kutakin) Minulla on kolme lasta. Leijona-tyttö, rapu ja härkä pojat ja mieheni on neitsyt.
Avioliittomme on mutkaton.ehkä liikaakin. Kaipaan enemmän erotiikkaa, mitä mieheltäni saan ja ehkä toivoisin joskus puhdistavaa riitaakin, mitä taas mieheni välttää. mutta meillä on omat puuhamme ja vapaus elää myös omaa elämää. Se on hyvä.

Lapset ovat minulle rakkaita. Tulen kaikkien kanssa hyvin toimeen. Lapset ovat sanoneet minusta, että olen ollut äiti, joka on opettanut heitä käyttämään mielikuvitusta; näkemään peikkoja metsässä ja keijuja järven pinnalla.

Ystäviä on vähän. En oikein osaa olla heti kaikkien kaveri. Mutta olkapäänä olen ollut vieraillekkin ihmisille. Osaan siis kuunella ja tukea.

En ole kovin tehokas äiti kuitenkaan. Laiskuus iskee aika ajoin ja järjestelmällinen en ole pätkääkään.

Nuorempana suuttuessani löin. Nykyään osaan pitää hermoni kurissa. Narskuttelen vain hampaitani kun ottaa päähän.

Monta rautaa tulessa samaan aikaan ja jos nyt järjestäisin taas naistenillan, pientä leikkiä pitää keksiä siihen mukaan. Missikisat isoäiti tyyliin :-)

16

930

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oinas.

      oinas

    • arvaan

      kalat?

    • t. kalamiäs

      Tosi on;)

    • tai vaikkapa

      vaaka

    • rapu

      mun äiti on just tollanen !

    • salainen nainen

      Kivaa, että tuli monta vaihtoehtoa. Tästä todellakin huomaa, ettei voi kenestäkään sanoa että on tyypillinen oinas, härkä, kalat...

      jokaisella on jotain omaan merkkiinsä kuuluvaa, mutta myös nouseva merkki vaikuttaa, geenit, suku, ympäristö, ikä, kokemukset ym.

      Kirjoitin totta itsestäni. En mitään keksittyä. Toki syvemmänkin luonnekuvauksen olisin voinut tehdä, mutta tarkoitus oli vaan saada monta vaihtoehtoa ja onnistuin :-)

      Olen siis OINAS ja nouseva merkkini on LEIJONA. Kuitenkin koen itseni vastoin oinaan merkkiä olevani hieman arka, sulkeutunut ja rauhallinen luonne, vaikka miehet ovatkin aina kiehtoneet ja etenkin seksi. Minusta monien seksi leikit ovat kuin eskikouluikäisten askartelua siinä, missä itse jo käyn yläastetta -vertauksena vaan.

      No, minä olen minä huonoineen ja hyvine puolineen. Mutta oppivainen olen ja jos 20 v. raivosin muurahaiselle, nykyään en suutu edes norsulle.

      Hauskaa kesää kaikille merkeille ja pitäkää huolta myös omasta navasta, kun vertailette muiden napoja. Hi hi.

      • ihan rohkeasti

        että miten perustelet sen että sinun seksileikkisi ovat yläastelaisten tasolla kun muiden seksileikit ovat apukoulun tasolla?

        Kerro ihan käytännössä ja kerro ihan rohkeasti vaikka oletkin ujohko. Jos sanot että "no en uskalla kertoa kun muuten pitäisi hävetä" niin pidän sinua silloin apukoulutasoisena, joten osoita ettet ole sellainen ja kerro ihan puhdas totuus pahimpine ja rivoimpine aspekteineen. Voithan tuon tehdä ihan täysin nimettömänä täällä, joten ei sen pitäisi hävettää.

        Asia kiinnostaa kovasti nimenomaan tuon horoskoopin perusteella.


      • salainen nainen
        ihan rohkeasti kirjoitti:

        että miten perustelet sen että sinun seksileikkisi ovat yläastelaisten tasolla kun muiden seksileikit ovat apukoulun tasolla?

        Kerro ihan käytännössä ja kerro ihan rohkeasti vaikka oletkin ujohko. Jos sanot että "no en uskalla kertoa kun muuten pitäisi hävetä" niin pidän sinua silloin apukoulutasoisena, joten osoita ettet ole sellainen ja kerro ihan puhdas totuus pahimpine ja rivoimpine aspekteineen. Voithan tuon tehdä ihan täysin nimettömänä täällä, joten ei sen pitäisi hävettää.

        Asia kiinnostaa kovasti nimenomaan tuon horoskoopin perusteella.

        Sinun pitää luottaa omaan likaiseen mielikuvitukseen.


      • :))

        Heti tuli mieleen oinas. Tulimerkiksi päättelin alussa ja sitten mietin tuntemiani ihmisiä ja tuo kuvauksesi osui parhaiten oinaaseen.


      • vähän epäilinkin
        salainen nainen kirjoitti:

        Sinun pitää luottaa omaan likaiseen mielikuvitukseen.

        paljon puhetta mutta niin vähän villoja.


      • minä häntä
        :)) kirjoitti:

        Heti tuli mieleen oinas. Tulimerkiksi päättelin alussa ja sitten mietin tuntemiani ihmisiä ja tuo kuvauksesi osui parhaiten oinaaseen.

        luulin. Kuvaus sopii nimittäin yks-yhteen erääseen vaakaniseen jopa ammattia ja sen vaihtoa myöten.


    • en kerro

      Kertomuksesi perusteella olet selvästi kaksonen:) olenkohan oikeassa?

    • itsekin oinas

      oinas

    • Tulen

      merkiksi veikkasin heti: sitten olisi vain pitänyt osata päättää oletko Leijona vai Oinas, sillä Jousimieheksi en sinua mieltänyt. Tässä vaiheessa tunnustan, että lueskelin kirjoituksia, ja paljastuit Oinaaksi, joten lopullinen arvaukseni, Leijona, oli siis väärä.

    • helskuttii

      Olisin voinu vaikka tunnistaa itseni...muttakun olen kaksonen..nousuleijona ja kiinalaisessa tulivuohi. Et sillee..

      • minä itse olen

        WoWissa 64 lvl tulipaladiini, nouseva crafteri. Tunnistin kyllä hyvin itseni tuosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      129
      2099
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      999
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      887
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      77
      720
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      616
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      612
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      134
      572
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      513
    13. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      509
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      504
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      480
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe