Aamuerektio(kin) kateissa

Elämä mulle?

Alkuvuodesta alkaneet erektio ongelmat vaan jatkuvat.

Peniksestä alkoi valumaan "jotain" sperman/virtsan tms.kaltaista eritettä ja erektiot alkoivat heikkenemään sekä myöskin peniksen pää on koko ajan ns.märkä ja limainen.

Kävin urologilla ja tutkivat eturauhasen joka ei ollu silloin ainakaan tulehtunut tms eikä myöskään verenkiertohäiriöitä pitäisi olla.
Sain Cialis reseptin joka toisinaan auttoikin KOKONAISEN 20mg tabletin avulla.

Sukupuolitautitestitkin tuli kaikki negatiivisina lukuunottamatta kondyloomaa.Tuollainen pikku syylä on peniksen varressa jota olen nyt hoitanut Wartec nimisellä aineella ja se on jo häviämässä.Se tuskin aiheuttaa näitä probleemia.

Veriarvot otettiin työterveyden puolella eikä siellä ollu mitään poikkeavaa.Lääkäri laittoi uudestaan urologille kun oli myös nivus/kiveskipuja ja kirvelyä virtsatessa.Lääkäri teki ultraäänitähystyksen eturauhasesta ja löysi jotain tulehdusta.Määräsi 10 pv kuurin Tavanic nimistä lääkettä sekä Xatral cr kuurin eturauhastulehduksen hoitoon.Erite vähenikin ton Tavanicin avulla vaikkakin sitä vielä on.Sellaista liimamaista eritettä,kiusallista.
En kuitenkaan jaksa uskoa että tuo tulehdus voisi vaikuttaa näin lamauttavasti sitä kuitenkaan vähättelemättä...?Kipuja tuntuu vieläkin välillä.

En saa enää erektiota aamullakaan ja tuntuu kyllä siltä että haluttomuuttakin on ollut jo pidemmän aikaa.Mielialat heittelee sekunnissa toiseen.Voin olla hyin iloinen ja hetkessä pohjattoman surun pohjalla enkä tunnista kuitenkaan olevani masentunut.Myös yleinen kiinnostus on hiipunut ja olo tuntuu toisinaan voimattomalta vaikka olen hyvässä kunnossa muuten.Pinna on myös todella kireällä melkein kokoajan(osittain työstressiäkin,mutta mutta..)ja raivoan kotona naurettavista asioista.
Joitain vuosia sitten oli selittämättömiä yöhikoiluja todella paljon eikä löytynyt silloin mitään syytä vaikka on testattu kilpirauhastoimintakin.Nyt on myös tuota hikoilua vähän ollut mutta ei öisin..

Torstaina taas aika lääkärille ja testosteronin mittaus voisi olla aika hyödyllinen asia.

Alkoholia on tullut juotua ja huumeita(lähinnä pilveä) käytettyä runsaasti useiden vuosien ajan.
Nyt olen ollut niistä pois parisen kuukautta täysin enkä palaakaan enää siihen suuntaan.Vieroitusoireet olen uskoakseni kärsinyt niistä jo...Tupakkaa poltan kyllä.Kasvissyöjäkin,toisinaan kalaakin mutta harvemmin.

Äh!Sekavaa selitystä.Toiv. joku saa jotain tolkkua ja tunnistaa oireita.Tarkennan kyllä asioita kun kysytte.Kiitos

26

4016

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvot.

      Testosteroniarvot matalalla. Mielialan vaihtelut, voimattomuus, mikään ei kiinnosta...aika selvä juttu. Jos poltat paljon tupakkaa, siis 20kpl/päivä niin suosittelen lopettamaan. Siitä ei ole ollut kenellekään koskaan mitään hyötyä, päinvastoin.

    • ---

      Kireys ja ailahtelu voi johtua vielä alkon ym. vaikutuksista, kestää muutama kuukausi-kuukausia että elimistö/pää toipuu jos oot kauan juonut ym. Työstressi pois ja kireys voi vähentyä silläki osin, ethän yritä liikaa. Kofeiinia ei välttämättä kannata nauttia, sitä on monessa juomassa, suklaassa ym. Voi ahdistusta lisätä kofeiini osalla myös ym.

      Meniköhän se tulehdusjuttu pois vaikuttaa että ei jos on oireita ja oliko oikeaan paikkaan/ tulehdukseen lääke ylipäätään.

    • pidät

      huolta proteiinin saannista?

    • ...................

      • Elämä mulle?

        Alkoholia olen nauttinut perinteisesti 1-2 krt/vk eli aika perus.Perskännit sitten toki silloin.
        Täytyy mittauttaa verenpaineet ja muut myös.
        Ikää mulla siis 33v.
        Tupakasta luopuminen alkoi tänään eli nyt!

        Liikun koiran kanssa 3 kertaa päivässä ulkona ja lisäksi teen fyysistä työtä ja soitan myös rumpuja,joten en usko että yleiskuntoni on kovinkaan huono.Voimaton vaan..

        Ruokailutottumukset voisivat olla toki säännöllisemmätkin ja monipuolisemmat.Proteiinia soijasta tulee lähinnä saatua.


      • perusjutut
        Elämä mulle? kirjoitti:

        Alkoholia olen nauttinut perinteisesti 1-2 krt/vk eli aika perus.Perskännit sitten toki silloin.
        Täytyy mittauttaa verenpaineet ja muut myös.
        Ikää mulla siis 33v.
        Tupakasta luopuminen alkoi tänään eli nyt!

        Liikun koiran kanssa 3 kertaa päivässä ulkona ja lisäksi teen fyysistä työtä ja soitan myös rumpuja,joten en usko että yleiskuntoni on kovinkaan huono.Voimaton vaan..

        Ruokailutottumukset voisivat olla toki säännöllisemmätkin ja monipuolisemmat.Proteiinia soijasta tulee lähinnä saatua.

        Mutta tosiaan - toi verenpaine ja kolesterolit kannattaa mitata. Sukurasituksistakin tulee niin paljon, eli perimää, eli vaikka viettäisikin normaalikunnollista elämää (kasvisruoka, liikuntaa) niin silti voi olla kohonneet.

        Olen ymmärtänyt, että sydänsairaudet saattaa vaikuttaa myös erektioon, eli just toi, että virtaa ei riitä oikein sitten kaikkeen. Kannattaa tosiaan tsekata.


    • Välskärisi

      Pitkälle edennyt. Kuullostaa sille. Sinuna menisin lääkäriin ja kertoisin erittyvästä visvasta ja mädäntyneestä kullinpäästä.

      • Elämä mulle?

        Et taida olla tosissasi?


      • oikein kaksin käsin
        Elämä mulle? kirjoitti:

        Et taida olla tosissasi?

        ja sitten kiireesti tänne uikuttamaan vaikeuksita ja ihmettelemään mistähän kaikki vaivat on peräisin ?

        he hee...

        Mitähän jos ottaisit aikuisten oikeasti itsestäsi vastuun ?


    • outzasa

      sikäli kunnossa, että olet hakeutunut hoitoon ja näin ollen välität oikeesti ihtestäs. Tulehuksien paraneminen vie aikaa ja kannattaisi pyytää että niitä vielä tsekataan jotta ovatko parantuneet. Lyhyt ab.kuuri ei välttämättä ehdi parantaa vaan tarvitaan pidempää kuuria. Kerrot vain lääkärille reilusti, mikä mieltäsi painaa ja näin saat oikeaa hoitoa ja tutkimuksia. Kyllä sie tervehyt ja kaikki palautuu ennalleen. Se vie vaan toisinaan aikaa ja turhauttaa, mutta yritähän jaksaa taistella! Nautitaan keväästä ja tulevasta kesästä :)

      • Elämä mulle?

        Imusolmukkeet ollut tulehtunut kaulalta ja nivusista koko alkuvuoden,niin että melkein sattuu.Hiki haisee kuselta.


    • ketetet

      Ettei olisi aikuisiän diabetes? Siihen liittyy voimattomuus ja erektion katoaminen.

      • kaltaiset oireet

        Mene sp-klikalle.


    • pahitteeksi

      otattaa testit HIV:ä varten. Imusolmukkeet...

      • Elämä mulle?

        Kuten ekassa viestissä lukee niin kaikki sp testit negatiivisiä myös Hiv.Järki lähtee kohta.


      • Elämä mulle?
        Elämä mulle? kirjoitti:

        Kuten ekassa viestissä lukee niin kaikki sp testit negatiivisiä myös Hiv.Järki lähtee kohta.

        Nyt otettiin kymmenen putkea verta josta tutkitaan virukset,maksa,haima,munuais,testo arvot.Viikon päästä toivottavasti viisaampi löytyi mitä löytyi.
        Huomen aamulla virtsakoe välivirtsasta jota taas syynätään.Ei auta kuin odotella että mitä nämäm tuo tullessaan.
        Verenpaine normaali oli myös,että että..


    • pornooo

      Kannabiksen poltosta sen verran.

      "Alkoholia on tullut juotua ja huumeita(lähinnä pilveä) käytettyä runsaasti useiden vuosien ajan."

      Kannattaa se pilven poltto lopettaa ja myös tupakointi jos haluat pitää mieskuntostasi huolta.

      Suosittelisin siirtymään pelkkään kannabiksen kukinnon syömiseen koska sillä on tapana lisätä seksihaluja ja uskon että sillä on positiivinen vaikutus testosteroidin määrään veressä. Ja tietenkin luonnon mukaisesti tuotettua laatua:)

    • toivotaan3422222

      Sitten kun saat selvyyden tautiisi, niin monituhatpäinen lukijakunta varmasti haluaa kuulla sen loppuselvityksen siitä mikä oli vialla. Toivotaan, että se ei ollut mitään sen kummempaa ollenkaan.

    • Kaks-suuntanen mielialahäiriö,

      noi kuvaukset liitty siihen aikalailla mielialan vaihtelut,kilpirauhasen vajaatoiminta... Lueppa aiheesta. Ja sun muna ongelmas,tiedätkö mitä se valuva lima oikeen on?Se on sun mälliä,kassis valuu tyhjiks..,ja sulle alkaa kasvaan rinnat.:B(vitsi)

    • ja heti..

      kannattaa takuulla, usko pois.

      • Nebido

        Mä joudun tuikkaan nebidoa 12-14 välein johtuen alhaisista testoista.. Tais olla viimeks arvot 7-8 kun suositus on 10-38.


    • Elämä mulle?

      Kaikki mahd.testit tehty eikä mitään PAITSI että ei ole sokeriarvoja otettu ollenkaan!!!! Muuten olin kaikinpuolin ERITTÄIN TERVE MIES.Ei verenpaine,sydän,maksa,haima,munuais ei mitään poikkeavuuksia.Sukupuolitaudit siis myös poissuljettu.Testosteroniarvotkin kohdillaan.Halua on,mitään vaan ei tapahdu! Janottaa,kolottaa,hikoiluttaa,ei erektiota kuin vaisusti aamulla.Virtsallakin täytyy käydä useammin kuin ennen.Toisinaan tuoksuu myös imelälle ja terska näyttää "sokerihuurretulta",heh!Virtsassa ei ollut sokeria mutta sulkeeko se kokonaan muka ton diabetes mahdollisuuden pois.Verestä sitä ei siis ole otettu! Psykiatrille tarjosi jo aikaa mutta kun en voi uskoa sitä että syy olisi pään sisällä.Onhan tuo aikaisemminkin toiminut tuo penis ja olen sentään ollut joskus oikeastikin ahdistunut.En ole masentunut eikä mieltäni vaivaa mitkään suuremmat asiat.Tietysti voi nuo rankat elämäntapamuutokset(pilven polton/alkoholin lopettaminen.kohta 3 kuukautta ilman kumpaakin..siis täysin ilman) olla osasyyllisenä,mutta.. Löytyisikö kokemusta moisista asioista kenties joltain???

      • sienikäs

        No onko siitä psykiatrilla käynnistä haittaa? Jospa pelko, että erektiota ei tule, estää sen? (Laiha lohdutus: mulla on luulotauti isossa varpaassa. Näyttää sieneltä, mutta ei kuulemma ole... on tutkittu ja tutkittu. Ei ole sientä. Vaikka ihan näyttää siltä. Päättelin, että olen luulotautinen.... )


      • Elämä mulle?
        sienikäs kirjoitti:

        No onko siitä psykiatrilla käynnistä haittaa? Jospa pelko, että erektiota ei tule, estää sen? (Laiha lohdutus: mulla on luulotauti isossa varpaassa. Näyttää sieneltä, mutta ei kuulemma ole... on tutkittu ja tutkittu. Ei ole sientä. Vaikka ihan näyttää siltä. Päättelin, että olen luulotautinen.... )

        Ei ole myöskään diabetes.Vuoto virtsaputkesta jatkuu ja peniksessä koko ajan märkyyttä.Erektiota ei synny tai se ei pysy.En taida jaksaa enää.


    • Eturauhaton joskus
    • Kokenut tietää tavat

      Kerro vielä miten sait tuon vaivan tai "tartunnan"? Muista hoidattaa "molemmat puoliskot" samalla kertaa. Muutenhan tauti palaa aina toiselta toiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11836
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7986
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3173
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2268
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2229
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1113
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe