onko muilla joilla on masennusta sairastavilla äkillisesti ja usein vahteleva mieliala? minulla on, saatan olla aamulla iloinen ja oma itseni, duuni menee kun siivellä ja tunnen itseni tärkeäksi... ja yksikin pieni vastoinkäyminen niin olen ihan maassa etten saa edes hymyä aikaseksi...
tässä ei ole mitään järkeä, joinakin päivinä en jaksa nousta sängystä koska masentaa niin paljon ja toisinaan olen hyperaktiivinen pakkaus :)
mielialani näkyy liiankin selkeästi ulospäin, kun on "parempi" hetki kaikki tulevat juttelemaan ja kertomaan kuulumisia ja kun olen ihan maassa kierretään kaukaa ja saatetaan kysyä:onko joku hätänä?
auttaisikohan tähän joku lääkitys? minulla ei ole mitään lääkitystä ollut koska en ole uskaltanut lääkäriin mennä...vanhemmat on yrittäneet patistaa hoitoon, jatkuvien 14-vuotiaasta asti jatkuvan itsetuhoisuudentakia(viiltelyä, itsemurhaajatuksia yms)
tuntuu että elämä on jo ohi ennen kun on ehtinyt kunnolla alkaakkaan(olen 18-vuotias), vaikka yritän pitää asenteen parhaani mukaan positiivisena liian usein tulee tunne että haluaa vaan kuolla...
eksyinpä taas aiheesta aika etevästi, mutta kertokaa ihmeessä kokemuksianne ja neuvoja :)
tässä ei ole mitään järkeä, joinakin päivinä en jaksa nousta sängystä koska masentaa niin paljon ja toisinaan olen hyperaktiivinen pakkaus :)
mielialani näkyy liiankin selkeästi ulospäin, kun on "parempi" hetki kaikki tulevat juttelemaan ja kertomaan kuulumisia ja kun olen ihan maassa kierretään kaukaa ja saatetaan kysyä:onko joku hätänä?
auttaisikohan tähän joku lääkitys? minulla ei ole mitään lääkitystä ollut koska en ole uskaltanut lääkäriin mennä...vanhemmat on yrittäneet patistaa hoitoon, jatkuvien 14-vuotiaasta asti jatkuvan itsetuhoisuudentakia(viiltelyä, itsemurhaajatuksia yms)
tuntuu että elämä on jo ohi ennen kun on ehtinyt kunnolla alkaakkaan(olen 18-vuotias), vaikka yritän pitää asenteen parhaani mukaan positiivisena liian usein tulee tunne että haluaa vaan kuolla...
eksyinpä taas aiheesta aika etevästi, mutta kertokaa ihmeessä kokemuksianne ja neuvoja :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Et ole ainoa tämän ongelman kanssa... Tekstisi kuvaa minuakin aika hyvin. Itsekään en lääkäriin ole uskaltanut mennä koska en ole varma mistään.
En ole tosin itsetuhoinen ollut, mutta hyvin usein tuntuu siltä että olisi parempi olla olematta...
Silloin kun en ole masentunut on kaasu täysillä. Tuntuu kuin pitäis hyppiä seinille ja heitellä voltteja. Silloin kun masentaa niin moinen ei tulisi mieleenkään.
Silti silloinkin kun käyn ylikierroksilla eivät toivottomuuden ja itsetuhoisuuden tunteet lakkaa. Ahdistuskin on läsnä usein.
Sisällä kiehuu kokoajan.
Onko sinullakin nämä mielialan vaihtelut tällaisia ääripäästä ääripäähän laatua?
sinulle 19v, tuo kertomasi oli kuin kopio omasta elämästäni, kun on hyvä olo voisi oikeasti juosta vaikka maailman ympäri, mutta kun on masentunut ei jaksa nähdä edes kavereita...
mielialan vaihteluni on ääripäästä ääripäähän vaihtelevaa, ja se vaihtelee usien ja se on omasta mielestäni se on tosi energiaa vievää...
voiko mielenterveydelliset sairaudet olla periytyviä, koska meillä on suvussa paljon tapauksia! esim. yhdellä perheenjäsenistäni on vakava pakko-oireinen häiriö...
tsemppiä kaikille masentuneille! ;)
Mielenterveydelliset sairaudet ovat hyvinkin periytyviä... Jos päätät mennä lääkäriin niin kertoisitko tänne miten kävi?
23v täysin sama ongelma.
katsokaapas netistä kaksisuuntainen mieliala häiriö
samaa..samaa..ja menee viellä paskemmin, nyt onneks nousukausi:).
...Bipolääriseltä mielialahäiriöltä, eli kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä, eli maanis-depressiivisyydeltä.
Minullekin on todennäköisesti varmistumassa, että kärsin siitä. Olotilat menee ihan ääripäästä ääripäähän. Masentuneena on aivan loppu kaikkeen ja silloin yrittää hakea apua esim. kirjoittelemalla täällä, koska tuntee olevansa jatkuvasti masentunut. Sitten kun taas alkaa se hyvä vaihe, unohtaa kaikki vaikeudet ja elää vähän liiankin täyttä.
Menkää hyvät ihmiset kertomaan tästä vaivasta jollekin terveydenhoitajalle, psykologille, psykiatrille...Voin taata, että tämä vaiva ei katoa ajan kuluessa. Olen nimittäin 26 v ja kärsinyt tästä yli kymmenen vuotta hammasta purren ja elämäni on mitä on. Nyt vasta haen apua.
Minulle on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kuvauksesi olostasi on hyvinkin tuttua minulle.
Lääkärille menoa ei kannata lykätä,ensin rerveyskeskukseen josta saat toivon mukaan lähetteen psykologille.
Minä syön sairauteeni Seroguelprolong 300mg lääkettä ja tarvittaessa ketipinoria 25mg.
Alussa lääkkeestä tuli minulle aivan kamala olo,väsymys päänsärky ja todella kuvottava olo.
Mutta kun kaksi viikkoa jaksaa sinnitellä olo ainakin minulla hieman paranee.
Eihän lääkkeet yksin auta,on käytävä juttelemassa sairaanhoitajan kanssa ja nautittava niistä hyvistä hetkistä.
Mutta ajan kanssa uskon että minunkin elämä alkaa mennä parempaan suuntaan.
Minun ongelma on myös hetkessä vaihtuvat mielialat,vieläkin vaikka lääkettä olen jo kuukausia syönyt.
Aamulla saatan olla virtaa täynnä töissä ja elämä hymyilee,sit vaikka töistä lähtiessä olo hiipuu konkun mitättömän asian takia.
Mutta koetan ajatella et tämä oli tämmöinen päivä ja uusi huomenna.
Yksin harvoin tämän sairauden kanssa pärjää,ilman lääkitystä ja psykologilla käyntiä.
Rohkaisen sinua hakemaan apua,minä odotin liian kauan ja menin aika pohjalle elämässä.
Nyt menee vähän paremmin ja odotan kesää ja lomaa perheen kanssa.
Yksi asia pitää muistaa alkoholi on pahin mahdollinen lääke masennukseen ja myös kannataa olla varovainen kun lääkityksen aloittaa.
Mutta näistä kaikista saat parempaa tietoa kun menent lääkärille.
Tsemppiä.
Hae tosiaan sitä apua heti. Silloin kun tulee se "hyvä kausi" et todellakaan hae mitään apuja ja sitten palaat jatkuvasti sinne pohjalle. Kokemusta on niin paljon, että en soisi muille tätä.
"Olet mikä olet. Jos vaadit saada uskoa olevasi kamalan sairauden avuton uhri, jonka pelastuminen on muutaman mega-yhtiön käsissä, niin näin tulet lopulta kokemaan lopun ikääsi. Mitä haluat?
”He valehtelivat sinulle, myivät sinulle ajatuksia hyvästä & pahasta, antoivat sinulle epäluottamuksen kehoasi kohtaan & häpeän kyvystäsi profetoida kaaosta, keksivät inhotuksen sanoja molekyylitason rakkaudellesi, hypnotisoivat sinut jättäessään sinut vaille huomiota, tylsistyttivät sinut sivilisaatiolla & kaikilla sen nyljetyillä tunteilla. Ei tarvita miksikään muuttumista, ei vallankumousta, ei kamppailua, ei polkua; olet jo oman ihosi yksinvaltias – loukkaamaton vapautesi odottaa vain täyttymistään toisten monarkkien lemmessä: unelmien politiikkaa, kiihkeää kuin taivaan sini.”
– Hakim Bey
Riippuen siitä kuinka monta vuotta on tuhlattu mielenterveysteollisuudelle (tai yhteiskunnan tuomittavana), tämän uskomuksen muuttaminen voi olla vaikeaa, mutta se on mahdollista! Kiinnitä huomiota uskomuksiisi arkielämässä, leikittele erilaisilla uskomusjärjestelmillä päivän ajan, viikon ajan, kuukauden ajan. Murra auki todellisuus-tunnelisi ja hyväksy ajatus että et ole vähempiarvoinen vaan yksinkertaisesti erilainen, että itse asiassa me kaikki olemme erilaisia. Jos kaipaat innoitusta tai jos et ole aivan vakuuttunut siitä että uskomuksilla on oma merkityksensä, lue joitain kognitiivista terapiaa, neurolingvististä ohjelmointia tai kaaos-magiikkaa käsitteleviä kirjoja. Se muuttaa käsityksesi ”todellisuudesta” lopullisesti!"
http://takku.net/article.php/20061213011915321
Olen psykiatrilla käynyt vuoden verran masennuksesta. Nämä mielenvaihtelut kyllä tekevät suhteestakin hankalan :/ kun ei tiedä aina että välittääkö toisesta vai ei, ja sitten alkaa ahdistaa se kun ei tiedä välittääkö toisesta vai ei. Ja ei tiedä onko jossain parempi vai ei. Nämä huomasi masennuksen tullessa. Ja tottakai seurustelukumppanikaan aina jaksa katsella jos toinen on maassa tai muuttaa mieltäsä viisi kertaa päivässä...
Minulla ei ole diagnosoitu mitään bipoa, ainoastaan aikaisemmin vakava masennustila. Kuitenkin mielialat vaihtelevat välillä todella rajusti: aamulla olen pirteä ja jaksan vaikka mitä, puolenpäivän jälkeen en jaksakaan enää mitään, vaikken olisi tehnyt mitään tai olisin tehnyt, ei ole siitä kiinni. Voi käydä niin, että juuri 15 minuuttia sitten olin onnen kukkuloilla ja yhtäkkiä se kaikki romahtaa ja menen sänkyyn itkemään, enkä edes tiedä miksi. Aikaisemmin oli lääkkeenä Cipralex, jonka lopetin kesällä. Tämä siksi, että olo oli liian sumea, enkä kokenut siitä olevan apua. Mieluummin menen vähän vuoristorataa (vaikkakin välillä tosi kuluttavaa), kuin en tunne yhtikäs mitään, en iloa enkä surua. Se pohjaton alakulo tuntuu todella pahalta sen puoli tuntia -puoli päivää kestävän ajan. Kuitenkin mielialaani vaikuttaa paljolti se, onko koti siisti vai ei. Jos on epäjärjestystä, ajaudun enemmän itsetuhoisuuteen ja jopa itsemurha-ajatuksiin. Jotenkin ajattelisin, että järjestyksenhalu johtuisi lapsuudesta, jolloin ensimmäiset elinvuodet jouduin elämään rehellisesti sanottuna kaatopaikan keskellä. En enää siedä sitä ja sotku muistuttaa minua siitä. Toisaalta on varmaan ihan normaalia että ihmiset haluavat kodin olevan siisti ja järjestyksessä.
itsellä sama ongelma ihmissuhteissa. Mieli muuttuu ees sun taas. Nyt ollut 9v. kutakuinkin yksin, kun usein käytökseni on tulkittu lähestulkoon tahalliseksi kiusanteoksi. mitä se ei todellakaan ole. olen tullut siihen lopputulokseen, että parempi elellä omineen, niin ei tarvitse ainakaan kenenkään muun tästä viellä kärsiä. vaikka ei tää yksinolokaan aina niin harkkua ole, mut eipähän tarvi kenenkään kummastella mun käytöstä.
Oireet kuulostavat myös epävakaan persoonallisuuden oireilta, joka myös minulla on diagnosoitu. Googlettamalla löydät lisää tietoa.
Minulla on saman tapaista. Stressi vaikuttaa ainakin vahvasti. Jos on yhtään stressiä, alkaa heti tulemaan itsemurha-ajatuksia. Normaali päivä meneekin suurinpiirtein näin
Aamulla herätessä väsyttää ja masentaa. Välillä jopa mietin itseni tappamista.
Päivällä olo ihan ok välillä parempi tai huonompi.
Koulun jälkeen oikein hyvä.
Illalla taas huono ja tilanne sama kuin aamulla.
En tiedä mistä johtuu.
Epävakaan ennuste on paljon parempi kuin kaksisuuntaisen. Kuten mainittiin niin kirjallisuus auttaa, jos on vain keskittymiskykyä eikä itsetuhoajatuksissa rämpimistä. Kun taas kaksisuuntaisessa loppuelämän mielialaatasaavalääkitys nousee esiin keskusteluissa lääkärin ehdottamana.
Olen psykiatrilla käynyt vuoden verran masennuksesta. Nämä mielenvaihtelut kyllä tekevät suhteestakin hankalan :/ kun ei tiedä aina että välittääkö toisesta vai ei, ja sitten alkaa ahdistaa se kun ei tiedä välittääkö toisesta vai ei. Ja ei tiedä onko jossain parempi vai ei. Nämä huomasi masennuksen tullessa. Ja tottakai seurustelukumppanikaan aina jaksa katsella jos toinen on maassa tai muuttaa mieltäsä viisi kertaa päivässä... <<< lainaus aikasemmasta.
Itselläni samoja tunnetiloja kumppania kohtaan. Onko muilla samoja kokemuksia?