Astrologia on ihmisen tiede. Olemme menneet vesimiheen, jolloin toimimme itse. Emme ole enää välttämättä pärjääjien kastissa. Toki voimme ripustella ristille viattomat, mikäli siihen suostuvat.Rakkaudessa kasvavat kauneimmat kukat.
Tietoa astrologiasta eli pieni tiede ihmisestä.
19
735
Vastaukset
- ole menneet
mihinkään vesimiehen aikaan vai väitätkö että astrologialla on jotakin tekemistä oikean tähtitaivaan kanssa?
Kevättasauspiste on minun tietojeni mukaan astrologisen eläinradan merkkien oinaan ja kalojen rajalla ja noilla merkeillä ei ole mitään yhteistä tähtitaivaan kanssa.
Astrologia ei ole myöskään mikään tiede. Ei ole ikinä ollut, eikä tule ikinä olemaan.- ihan 100 varmana
Astrologia on ollut tiede vielä keskiajalla - siinä kuin muutkin senaikaiset tieteet. Tieteellisyyden rima ei ehkä silloin ollut ihan samalla tasolla kuin nykyisin. Esimerkiksi keskiaikainen fysiikka on paikoin melkoisen hupaisaa tutkiskeltavaa.
Viimeisenä merkittävänä tieteellisenä astrologina mainitaan Johannes Kepler, jonka nykypäivä paremmin muistanee tähtitieteilijänä.
http://de.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kepler
- vesimiehiäkö?
"...Kristallilapsia alkoi ilmestyä planeetalle noin vuodesta 2000 alkaen, vaikka jotkut saattavat ajoittaa heidät hiukan aikaisempaankin ajankohtaan. He ovat äärimmäisen voimakkaita lapsia, joiden päätarkoituksena on johdattaa meidät kehityksen seuraavalle tasolle ja paljastaa meille meidän sisäinen voimamme ja jumaluutemme. He toimivat paremminkin ryhmätietoisuutena kuin yksilöinä, ja he elävät ”Yhden Lain” tai Yhtenäisen Tietoisuuden mukaan. He ovat vahva rakkauden ja rauhan voima planeetalla...."
Niin, ollaanko nyt sitten siirrytty/siirtymäsä tuohon vesimiehenaikaan? Vai onko kyseessä siirtymisvaihe kalojen ajasta pois? Siis onko kristalli- ja indigolapsilla uhteys astrologiaan?- kuuluvat
pelkkään ufouskontoon, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa.
Astrologiassa ei ole olemassa sellaista kuin vesimiehen aika. - kysyjä:::::
kuuluvat kirjoitti:
pelkkään ufouskontoon, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa.
Astrologiassa ei ole olemassa sellaista kuin vesimiehen aika.Vai niin.
- kun astrologian
kysyjä::::: kirjoitti:
Vai niin.
eläinrata alkaa kevättasauspisteestä ja siinä pisteen kohdalla on oinaan ja kalojen raja.
Koska astrologialla ei ole mitään yhteyttä oikeaan tähtitaivaaseen, sellaista aikaa kuin vesimiehen aika ei voi olla olemassakaan. Astrologian eläinrata kulkee samaa tahtia kevättasauspisteen kanssa. Tähtitaivas ei sitä tee, joten vesimiehen aikaa ei voida määrittää mitenkään astrologian avulla.
Nuo kristallilapset ja muut "valitut" kuuluvat taas ufouskontoihin, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa. - kysyjä::::
kun astrologian kirjoitti:
eläinrata alkaa kevättasauspisteestä ja siinä pisteen kohdalla on oinaan ja kalojen raja.
Koska astrologialla ei ole mitään yhteyttä oikeaan tähtitaivaaseen, sellaista aikaa kuin vesimiehen aika ei voi olla olemassakaan. Astrologian eläinrata kulkee samaa tahtia kevättasauspisteen kanssa. Tähtitaivas ei sitä tee, joten vesimiehen aikaa ei voida määrittää mitenkään astrologian avulla.
Nuo kristallilapset ja muut "valitut" kuuluvat taas ufouskontoihin, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa.Niin.
- kysyjä::::
kun astrologian kirjoitti:
eläinrata alkaa kevättasauspisteestä ja siinä pisteen kohdalla on oinaan ja kalojen raja.
Koska astrologialla ei ole mitään yhteyttä oikeaan tähtitaivaaseen, sellaista aikaa kuin vesimiehen aika ei voi olla olemassakaan. Astrologian eläinrata kulkee samaa tahtia kevättasauspisteen kanssa. Tähtitaivas ei sitä tee, joten vesimiehen aikaa ei voida määrittää mitenkään astrologian avulla.
Nuo kristallilapset ja muut "valitut" kuuluvat taas ufouskontoihin, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa.Onko astrologia uskonto ja miksi ufoilu on uskonto. Häh.
- astroilia
kun astrologian kirjoitti:
eläinrata alkaa kevättasauspisteestä ja siinä pisteen kohdalla on oinaan ja kalojen raja.
Koska astrologialla ei ole mitään yhteyttä oikeaan tähtitaivaaseen, sellaista aikaa kuin vesimiehen aika ei voi olla olemassakaan. Astrologian eläinrata kulkee samaa tahtia kevättasauspisteen kanssa. Tähtitaivas ei sitä tee, joten vesimiehen aikaa ei voida määrittää mitenkään astrologian avulla.
Nuo kristallilapset ja muut "valitut" kuuluvat taas ufouskontoihin, eikä niillä ole mitään tekemistä astrologian kanssa.http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesimiehen_aika
Tässä se sanotaan selvästi ja kyllä astrologiassa puhutaan myös oinaan ajasta, puhumattakaan meneillään olevasta kalojen ajasta. Nämä liittyvät Vanhaan ja Uuteen Testamenttiinkin. Mitä höpötät? - jotakin epäselvää?
astroilia kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesimiehen_aika
Tässä se sanotaan selvästi ja kyllä astrologiassa puhutaan myös oinaan ajasta, puhumattakaan meneillään olevasta kalojen ajasta. Nämä liittyvät Vanhaan ja Uuteen Testamenttiinkin. Mitä höpötät?"Koska ei voida täysin yksiselitteisesti määrittää, missä eläinradan eri tähdistöjen rajat menevät, on vesimiehen ajan alkamiskohdasta esitetty erilaisia mielipiteitä. Varhaisin ehdotus on vuosi 1880 [1] (Johannes Trithemius), ja myöhäisin 2654 (Max Heindel). Professori Hermann Haupt on päätynyt vuoteen 2595, ja Pekka Ervast vuoteen 1898[2] Astrologien mukaan mitään tarkkaa rajaa ei kuitenkaan käytännössä ole, vaan siirtyminen merkistä toiseen tapahtuu huomaamatta. Esimerkiksi viiden asteen siirtymä eläinradalla vastaa jo noin 360 vuotta." -Wikipedia
Vesimiehen aika ei ole mitään muuta kuin astronominen ilmiö. Astrologiassa sitä ei voi määrittää mitenkään koska astrologia ei ole missään yhteydessä tähtitaivaaseen joka meidän pään päälle kaartuu.
Astrologian eläinrata ei ole sama kuin se rata jota pitkin aurinko kulkee suhteessa tähtitaivaaseen. Tämän ovat astrologit ihan itse todenneet, koska muuten he jäävät astronomien ja skeptikkojen kanssa käydyssä väittelyssä välittömästi alakynteen ja joutuvat naurunalaiseksi.
Vai mitä itse olet mieltä, onko astrologia jossakin yhteydessä tähtitaivaalla oleviin tähdistöihin?
Astrologian "eläinradan merkkien" rajoja ei ole määritetty tarkkaan koskaan. Sen sijaan astronomian tähtitaivaan tähdistöjen rajat on määritelty erittäin tarkasti, joten se tiedetään astronomiassa tarkkaan milloin aurinko siirtyy kevätpäiväntasauksen aikana vesimiehen tähdistöön. Ongelma on kuitenkin nyt se että tähtitaivaan tähdistöjen ja tähtikuvioiden leveys taivaalla vaihtelee todella paljon, kun taas eläinradan merkkien rajat ovat kaikki 30 astetta. Esimerkiksi Neitsyen tähdistö, ei eläinradan "neitsyt", on valtavan laaja verrattuna hyvin kapeaan Skorpionin tähdistöön.
Saahan tuollaisista mystillisistä höpinöistä, kuten oinaan ajasta ja muusta sellaisesta puhua ihan vapaasti, en ole sitä kieltämässäkään, mutta kun sitä aletaan tarkemmin tutkimaan niin aika äkkiä sen huomaa että kyseessä onkin vain pelkkä mystinen höpinä jolla ei ole mitään realistista pohjaa. Tottakai se kuulostaa minustakin hienolta että "nyt on vesimiehen aika", kun siitä on kerran Raamatussakin pari vuosituhatta sitten puhuttu. Mutta se vain ei ole niin tarkka kuin jos joku sanoisi: "nyt on keskiyö", tai: "nyt on sunnuntai".
Katsos kun tämä nykyinen länsimainen astrologia on vielä sellainen että kevätpäiväntasauksen hetki merkkaa sen kohdan missä kalojen ja oinaan merkin raja on. Siitä lähtöpisteestä sitten väkerretään ne 30 asteen viipaleet joita kutsutaan eri eläinradanmerkkien nimillä. Siinä ei ole mitään muuta yhteyttä tähtitaivaaseen tai avaruuteen kuin se milloin on hetki jolloin maapallon akseli on suorassa kulmassa aurinkoon nähden. Jos tuon nyt välttämättä haluaa yhdistää tähtitaivaalle, niin tuo kevättasauspiste, eli tuo oinaan ja kalojen raja vaihtaa tähtitaivaaseen nähden kyllä paikkaansa, mutta itse eläinrataan nähden mitään muutosta ei tapahdu. Ja koska "vesimiehen aika" liitetään nimenomaan eläinrataan, niin sitä "vesimiehen aikaa" ei saavuteta länsimaisessa astrologiassa, eli trooppisessa astrologiassa.
Trooppisessa, eli länsimaissa yleisesti käytössä olevassa astrologiassa kyse ei ole tähtitaivaasta, vaan kyse on pelkistä vuodenajoista. - koska ekliptika yhteinen
jotakin epäselvää? kirjoitti:
"Koska ei voida täysin yksiselitteisesti määrittää, missä eläinradan eri tähdistöjen rajat menevät, on vesimiehen ajan alkamiskohdasta esitetty erilaisia mielipiteitä. Varhaisin ehdotus on vuosi 1880 [1] (Johannes Trithemius), ja myöhäisin 2654 (Max Heindel). Professori Hermann Haupt on päätynyt vuoteen 2595, ja Pekka Ervast vuoteen 1898[2] Astrologien mukaan mitään tarkkaa rajaa ei kuitenkaan käytännössä ole, vaan siirtyminen merkistä toiseen tapahtuu huomaamatta. Esimerkiksi viiden asteen siirtymä eläinradalla vastaa jo noin 360 vuotta." -Wikipedia

Trooppisessa, eli länsimaissa yleisesti käytössä olevassa astrologiassa kyse ei ole tähtitaivaasta, vaan kyse on pelkistä vuodenajoista."Astrologian eläinrata ei ole sama kuin se rata jota pitkin aurinko kulkee suhteessa tähtitaivaaseen."
Kylläpä se vaan on ihan sama eläinrata kummassakin. Eläinradaksi nimittäin nimitetään ekliptikan kummallakin puolella olevaa muutaman asteen levyistä vyöhykettä ja ekliptika (maapallon ratataso jos niin haluaa) on ihan sama sekä astronomiassa että astrologiassa.
Eläinradan merkit ovat sitten astrologian ikioma juttu. Tähtitieteen eläinradan tähdistöt eivät ole sama asia. Mutta eläinradassa sinänsä ei ole eroa näiden tyylisuuntien (;-) välillä. - (kyökki)astroilia
jotakin epäselvää? kirjoitti:
"Koska ei voida täysin yksiselitteisesti määrittää, missä eläinradan eri tähdistöjen rajat menevät, on vesimiehen ajan alkamiskohdasta esitetty erilaisia mielipiteitä. Varhaisin ehdotus on vuosi 1880 [1] (Johannes Trithemius), ja myöhäisin 2654 (Max Heindel). Professori Hermann Haupt on päätynyt vuoteen 2595, ja Pekka Ervast vuoteen 1898[2] Astrologien mukaan mitään tarkkaa rajaa ei kuitenkaan käytännössä ole, vaan siirtyminen merkistä toiseen tapahtuu huomaamatta. Esimerkiksi viiden asteen siirtymä eläinradalla vastaa jo noin 360 vuotta." -Wikipedia
Vesimiehen aika ei ole mitään muuta kuin astronominen ilmiö. Astrologiassa sitä ei voi määrittää mitenkään koska astrologia ei ole missään yhteydessä tähtitaivaaseen joka meidän pään päälle kaartuu.
Astrologian eläinrata ei ole sama kuin se rata jota pitkin aurinko kulkee suhteessa tähtitaivaaseen. Tämän ovat astrologit ihan itse todenneet, koska muuten he jäävät astronomien ja skeptikkojen kanssa käydyssä väittelyssä välittömästi alakynteen ja joutuvat naurunalaiseksi.
Vai mitä itse olet mieltä, onko astrologia jossakin yhteydessä tähtitaivaalla oleviin tähdistöihin?
Astrologian "eläinradan merkkien" rajoja ei ole määritetty tarkkaan koskaan. Sen sijaan astronomian tähtitaivaan tähdistöjen rajat on määritelty erittäin tarkasti, joten se tiedetään astronomiassa tarkkaan milloin aurinko siirtyy kevätpäiväntasauksen aikana vesimiehen tähdistöön. Ongelma on kuitenkin nyt se että tähtitaivaan tähdistöjen ja tähtikuvioiden leveys taivaalla vaihtelee todella paljon, kun taas eläinradan merkkien rajat ovat kaikki 30 astetta. Esimerkiksi Neitsyen tähdistö, ei eläinradan "neitsyt", on valtavan laaja verrattuna hyvin kapeaan Skorpionin tähdistöön.
Saahan tuollaisista mystillisistä höpinöistä, kuten oinaan ajasta ja muusta sellaisesta puhua ihan vapaasti, en ole sitä kieltämässäkään, mutta kun sitä aletaan tarkemmin tutkimaan niin aika äkkiä sen huomaa että kyseessä onkin vain pelkkä mystinen höpinä jolla ei ole mitään realistista pohjaa. Tottakai se kuulostaa minustakin hienolta että "nyt on vesimiehen aika", kun siitä on kerran Raamatussakin pari vuosituhatta sitten puhuttu. Mutta se vain ei ole niin tarkka kuin jos joku sanoisi: "nyt on keskiyö", tai: "nyt on sunnuntai".
Katsos kun tämä nykyinen länsimainen astrologia on vielä sellainen että kevätpäiväntasauksen hetki merkkaa sen kohdan missä kalojen ja oinaan merkin raja on. Siitä lähtöpisteestä sitten väkerretään ne 30 asteen viipaleet joita kutsutaan eri eläinradanmerkkien nimillä. Siinä ei ole mitään muuta yhteyttä tähtitaivaaseen tai avaruuteen kuin se milloin on hetki jolloin maapallon akseli on suorassa kulmassa aurinkoon nähden. Jos tuon nyt välttämättä haluaa yhdistää tähtitaivaalle, niin tuo kevättasauspiste, eli tuo oinaan ja kalojen raja vaihtaa tähtitaivaaseen nähden kyllä paikkaansa, mutta itse eläinrataan nähden mitään muutosta ei tapahdu. Ja koska "vesimiehen aika" liitetään nimenomaan eläinrataan, niin sitä "vesimiehen aikaa" ei saavuteta länsimaisessa astrologiassa, eli trooppisessa astrologiassa.
Trooppisessa, eli länsimaissa yleisesti käytössä olevassa astrologiassa kyse ei ole tähtitaivaasta, vaan kyse on pelkistä vuodenajoista.Lainaan erästä tunnetus astrologian astrologian opusta s. 81.
" Aika jaetaan myös parin tuhannen vuoden jaksoihin." " ...tämä vuosisata kuvaa hyvinmyös Kalojen ajan loppua. Kalojen aika alkoi Jeesuksen syntymän tienoilla..... Vanhan testamentin aikana elettiin Oinas-aikaa. Niihin aikoihin oinas, pässi, oli tavallisin uhrieläin....
No, mitäs sanot tästä? Eikö tässä ole kuvattu juuri aikakausia näin kuten sanoin?
Astrologiassa on tehty korjaus/korjauksia. On prekessiota, paluuta jne. Mutta yhtä kaikki silloin aikoinaan tähdistöt ja tähtimerkit olivat yhtä.
- on nyt
IN, siirrytään siihen!
- poralokia
Transtech sai VR:n makuuvaunutilauksen. Kiskot lie entiset.
- niin, mutta
jollain toisella palstalla. tämä palsta käsittelee astrologiaa...
- neljällä sanalla
"Astrologia on ihmisen tiede." Pötyä neljällä sanalla, ei yhtään hullumpaa. Parantamisen varaa on toki vielä, jos jättää "ihmisen" -sanan pois, tulee vielä vähän ytimekkäämpi ilmaus.
- Nykyaikaan?
Elämme tietoyhteiskunnassa. Tänään olemme Iranin sisällissodan alkupäivillä. Toivon, että myös astrologia kirjoittaa kirjansa uudelleen. Tämän päivän sanoilla. Tämän päivän ihmiselle. Selkeillä sanoilla. Ei mutu tuntumilla. LP.
- voisi siirtyä
Nykyaikaan? kirjoitti:
Elämme tietoyhteiskunnassa. Tänään olemme Iranin sisällissodan alkupäivillä. Toivon, että myös astrologia kirjoittaa kirjansa uudelleen. Tämän päivän sanoilla. Tämän päivän ihmiselle. Selkeillä sanoilla. Ei mutu tuntumilla. LP.
nykyaikaan kun se perustuu pelkälle uskomukselle ja valheelle?
Pitäisikö tulevaisuudessa perustaa kaikki pelkälle hölynpölylle vain sen vuoksi että "mystiikka", eli se mitä ihminen ei tiedä tai tunnista, tuntuu niin kiehtovalta?
Jos yhtään olet seurannut tätä keskustelua, kuten oletkin, niin olet varmasti huomannut että suurin osa kommentoijista ja kyselijöistä ja kaikenmaailmaan gallupien ja listojen tekijöistä ei tiedä astrologiasta yhtään mitään. Siitä eivät tiedä edes jotkut skeptisesti astrologiaan suhtautuvat.
Sen lisäksi jotkut astrologiasta jotain tietävät esittävät keskenään ristiriitaisia, eli pelkille omille tulkinnoilleen perustuvia väitteitä.
Mikä siis astrologiasta voisi tehdä sen että se astuisi nykyaikaan? Minun mielestäni ei yhtään mikään. Astrologian loiston päivät ovat kuolleet ja kuopatut.
Erään, jonkun päivälehden tekemän kyselyn mukaan (kaivan sen esille jos jaksan) astrologiaan uskoi ainoastaan noin joka kuudes ihmisistä, horoskooppeihin ei sitäkään vähää. Vastaajia oli useita tuhansia, joten aika heikolta näyttää varsinkin kun ottaa huomioon että astrologiaa tai tieteellistä maailmaa ei kovinkaan moni tunne.
Mitäs muuten luulet neiti Puustinen, että tuleeko Iraniin sisällissota?
Entä mitä toivot uuteen astrologian kirjaan jos joku sellaisen joskus kirjoittaa? Tuolle toivon erityisesti perusteellista ja pitkää vastausta. Onko systeemi sama ja kieli vain tämän päivän kieltä, vai pitääkö systeemikin vaihtaa? - 60 vuotias.
voisi siirtyä kirjoitti:
nykyaikaan kun se perustuu pelkälle uskomukselle ja valheelle?
Pitäisikö tulevaisuudessa perustaa kaikki pelkälle hölynpölylle vain sen vuoksi että "mystiikka", eli se mitä ihminen ei tiedä tai tunnista, tuntuu niin kiehtovalta?
Jos yhtään olet seurannut tätä keskustelua, kuten oletkin, niin olet varmasti huomannut että suurin osa kommentoijista ja kyselijöistä ja kaikenmaailmaan gallupien ja listojen tekijöistä ei tiedä astrologiasta yhtään mitään. Siitä eivät tiedä edes jotkut skeptisesti astrologiaan suhtautuvat.
Sen lisäksi jotkut astrologiasta jotain tietävät esittävät keskenään ristiriitaisia, eli pelkille omille tulkinnoilleen perustuvia väitteitä.
Mikä siis astrologiasta voisi tehdä sen että se astuisi nykyaikaan? Minun mielestäni ei yhtään mikään. Astrologian loiston päivät ovat kuolleet ja kuopatut.
Erään, jonkun päivälehden tekemän kyselyn mukaan (kaivan sen esille jos jaksan) astrologiaan uskoi ainoastaan noin joka kuudes ihmisistä, horoskooppeihin ei sitäkään vähää. Vastaajia oli useita tuhansia, joten aika heikolta näyttää varsinkin kun ottaa huomioon että astrologiaa tai tieteellistä maailmaa ei kovinkaan moni tunne.
Mitäs muuten luulet neiti Puustinen, että tuleeko Iraniin sisällissota?
Entä mitä toivot uuteen astrologian kirjaan jos joku sellaisen joskus kirjoittaa? Tuolle toivon erityisesti perusteellista ja pitkää vastausta. Onko systeemi sama ja kieli vain tämän päivän kieltä, vai pitääkö systeemikin vaihtaa?Tarkoitan astrologian kieltä. Astrologiassa tykätään käyttää paljon sanoja. Käytetään kieltä, joka on vanhaa. Ote on ylhäältä alaspäin tuleva : Minä psykologinen astrologi, sinä mitätön, tietämätön. Tahdon tuoda esille Juhani Nummelan, hän on sitä, mitä tahdon astrologiaan. Syvää ihmisen ymmärtämistä. Miksi Juhani Nummela on piilossa? Tämän päivän ihminen ei tarvitse niin paljon laatusanoja. Ihminen ymmärtää vähemmällä. Eniten minua nyt suututtaa se syyttelevä sävy, jolla ammattiastrologi tekee tulkintaa. Ovatko he valmistuneet yliopistosta? Lopetein juuri psykoterapian. Se kesti 12 vuotta. Astrologit määräävät ihmisen muuttumaan. Ei ihminen muutu, eikä tarvitse muuttua. Olen syntynyt 27.4.1949 klo 17.09 Helsinki. Kun ei ole mitään salattavaa, ei salaa mitään. Minulla on taipumus nähdä asioita ennakkoon. Olen perinyt sen äidiltäni. Se on myös kartallani. Kirjat ovat jaossa, ei ole tullut ketään ottajaa. Pidän ulkomaalaisten naisten kirjat. Juhani Nummelaa kaipaan enemmän. Mitä Sinä jäit nyt kaipaamaan tästä kirjoituksesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982