ennakoivat, että Taloustutkimus Oyltä tulee piakkoin "tutkimus, jossa kokoomuksen kannatus on "noussut huikeaan nousuun".
Syytä ei kyllä ole, päinvastoin.
Syytä ei kyllä ole, päinvastoin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kokoomuksen kannatuksen nykytila johtuu siitä, että Katainen on viime aikoina aukonut päätään pikkisen vähempi?
Sen sijaan Vanhanen on pantu hornankattilaan työmieheksi - ja epäonnistumaan kerta toisensa jälkeen...
Ja lama senkun syvenee!
"NYT ETTE HÖLMÖILE, VAALIT TULOSSA".
IKÄVÄT PÄÄTÖKSETKIN ON JO TEHTY, VAALIEN TULLESSA VAIN MUKAVIA, TAI SITTEN IHAN HILJAA.
Hallitus on ajamassa Isänmaatamme suohon monikulttuurisuudellaan.
Se, joka nyt pelastaa vielä pelastettavissa olevan, on vaalien voittaja.
"tutkimus" tuli, vain kioski joka sen julkisti oli väärä.
Mutta samaa skeidaa kaikki nämä kioskit.
Tehty manipuloimaan lukijoita = kokoomusmediaa.