Synnytys lähenee ja pelottaa niin kamalasti. Nyt on viikkoja 30 ja tuntuu ihan mahdottomalta pelolta kaikki synnytykseen liittyvä. Haluan ihan ehdottomasti synnyttää ns. luonnollista tietä mutta tuntuu se vaan niin hurjalta. Ja monet vielä lisäävät mun kauhua kertomalla kamalia tarinoita synnytykseen liittyen.
Hui!
Hui!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi asetat itsellesi kovat tavoitteet, että sinun täytyy selvitä synnytyksest luomusti,koska kaikesta päätellen sinua pelottaa kovasti juuri se. LÄhde synnyttämään avoimin mielin ja salli itsellesi kivunlievitys,jos siltä tuntuu.
On tutkittu, että sikiö kärsii myös äidin kokemasta inhimillisen suuresta kivusta ja tuskasta synnytyksen aikana ja samoin istukan verenkierto voi heiketä.
Synnyttäminen ei ole mikään urheuskoe, jokainen joka synnytää on urhea ilman settä yrittää olla marttyyri.
ja opettele rentoutumaan. Tuossa pari linkkiä aiheesta, lisääkin löydät varmaan googlettamalla.
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:207
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:76
Minulla rantoutuminen toimi. Komento synnytyssalissa oli turpa kiinni ja hiero vaan hiljalleen sitä selkää. Supistusten välit melkein torkuin, siinä vaiheessa kun supistukset tuntuivat pahalta keskityin hiljaa mielessäni toistelemaan jotain typerää lorunpätkää kuin parastakin mantraa.
Onnea koitokseen.
jokainen synnytys on omannäköisensä. Harvoin on kahta samanlaista synnytystä ollut. Ehkä sinua lohduttaa ajatus, että kokenut henkilökunta on nähnyt lähes kaiken mahdollisen ja mahdottoman, eikä hätkähdä kovin vähästä.Keskity enemmän siihen ajatukseen, että saat kohta ihanan vauvan. Toisaalta sinulla on vielä aikaa synnytykseen ja juuri näillä viikoilla monille herää ajatus, että ai niin miten se synnytys. Synnytys tulee lähemmäksi ja todellisemmaksi. Toisaalta taas luonto on järjestänyt niin, että raskauden loppuvaiheessa moni on aivan valmis synnyttämään koska haluaa päästä tukalasta olosta ja mahasta eroon. Eli luonto valmistaa sinua, et ole yksin. Ihminen pelkää helposti tuntematonta ja ainakin minulla pelot liittyvät siihen, etten kykenisi millään tavoin itse ohjaamaaan tilannetta. Helpottaa kun miettii mitä oikein pelkää, kirjoittaa ne vaikka ylös. Näin asia tulee konkreettisemmaksi ja pelkoa voi jollakin tapaa hallita ja analysoida helpommin. Kovin tarkkkoja toivomuksia ei kannata itselleen asetta, sillä synnytyksen kulkua ei voi ennustaa. Kivun aste ja koekmus on ihmisillä erilainen ja kukaan ei loppuen lopuksi jaa kirkkaampaa mitalia siitä kuinka paljon koit kipua. Pahimmillaan liian suuri kipu traumatisoi mieltä pitkään. Kuka sellaista haluaa, kun pitäisi keskittyä siihen ihanaan nyyttiin. Pelko on normaalia ja tervettä, mutta sitä voi hallita.
niin paha kuitenkaan loppujen lopuksi :) Minuakin peloteltiin vaikka millä! Mutta kaikki kivut kuitenkin loppuivat saman tien kun lapsen sai syliin :) Ja onhan siinä epiduraali jos haluaa sen ja sitten ilokaasukin. Ja mitäs muita niitä olikaan! Hyvin se menee :) Puhu vaikka neuvolassa noista peloista. Saat apua sieltä :)
Sitä vaan kuvittelee että on ainoa maailmassa joka pelkää niinkin luonnollista asiaa.
Joo kyllä mä yritän relata, ja aikaakin on vielä. Jotenkin sitä vaan kelaa että kun raskaus kaikin puolin on ollut helppo niin synnytyksessä mua rankaistaan :) Ihan sama, tulos on kuitenkin maailman paras.
Luin netistä ennen synnytystä kaikki kauhutarinat sun muut. Olin jopa kertonut miehelle, mikä lapselle tulee nimeksi, jos minä kuolen. Raskaus oli ollut äärettömän helppo ja pelkäsin myös, että synnytyksessä sitten tasataan panokset.
Siis kyllähän ne supistukset sattuivat. Minulta tuli lapsivedet kotona ja sen jälkeen ne lorahtivat housuun puolen tunnin välein uudestaan. Olin siis ihan jatkuvasti "pissat housussa", joten kaikki hienotunteisuus jäi jo alussa sikseen :)
Menin synnyttämään luomuna, mutta jo ennen kuin edes pääsin synnytysosastolle, jouduin pyytämään kivunlievitystä. Eipä se tosin mitään auttanut. Epiduraalinkin lopulta sain pari tuntia ennen kuin vauva syntyi. Sen jälkeen olisin voinut siitä sängyltä nousta ja juosta maratoonin. Ei muutenkaan huvittanut enää maata vaan olisi tehnyt mieli hyppiä ja pomppia. Epiduraali vei myös kaikki tunnot supistuksista, paitsi että kovimmat supistukset tuntuivat vasemmassa pakarassa. En voinut asialle mitään, mutta repesin aina täysin, kun tällainen supistus tuli :) Kätilöt vähän pyörittelivät silmiään.
Ponnistusvaihe oli yhtä naurua ja olin ehkä vähän pettynyt, että se oli niin lepsu. Odotin sitä suurta huutoa ja taistelua, mitä telkkarissa aina näytetään. Kerran sain ärjähdettyä naureskelun lomassa ja sitten poika olikin jo sylissä. Tuntui melkein harjoituskierrokselta ja olisin voinut synnyttää siihen putkeen vielä kolme muuta lasta.
Osastolle sitten hyppelehdin ihan omin jaloin, vaikka kätilö yritti rullatuoliin pakottaa. Siis ihan oikeasti hyppelehdin ja kutittelin vauvaa poskista.
Ainoa, mikä jäi vähän harmittamaan, oli se, ettei telkkari synnytyssalissa toiminut. Tuli välillä aika pitkäksi :)
Että näinkin voi käydä.
Vaikka synnytystä pelkäisi etukäteen kuinka paljon tahansa, itse synnytyksen aikana ei "ehdi" pelätä. Ei siinä oikeasti tule ajateltua mitään kauhujuttuja, vaikkei kaikki menisikään oppikirjan mukaan.
Itselläni oli vaikka sun mitä ropleemaa, mutta en muista kertaakaan koko synnytyksen aikana ajatelleeni pelonsekaisia ajatuksia, vaikka melkoinen stressi-erkki muutoin olenkin. Keskityin vain hetkessä olemiseen. Kai se on vaistomaista, keskittyä vain siihen mitä on juuri silloin tekeillä.
Tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka hiukan suurentelevat synnytyskertomuksiaan, koska eihän siinä nyt olisi mitään kerrottavaa, että kaikki meni hyvin ;).