Julkkisten "ujous"

mutta he osaavat peittää sen niin hyvin ja kun pääseevät alkuun niin se menee ohi.Mutta sitten yksityiselämässä he voivat olla todella ujoja kuten me muutkin,heitä voi olla vaikea lähestyä ja saattavat ajatella että heistä tykätään vain siksi että ovat julkkiksia,mutta ihan he ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja tekevät samoja asioita kuin me tavikset.minä ainakin pidän heitä ihan samanlaisina ihmisinä ja heillä on tunteet ja omat heikkoutensa.

..että hyvin monia julkisuuden henkilöitä vaivaa myös paniikkihäiriö.
Hattua nostan asiasta kertomisesta ja siitä jatkuvasta taistelusta vaivan hallitsemiseksi.

Kun sinnikkäästi vain paniikkihäiriöstä huolimatta esiintyy ja voittaa tilanteet, auttaa se paljon myös paniikkihäiriön hallinnassa.

Toki ujous ja paniikkihäiriö ovat aivan eri asioita, mutta usein myös ujolla on paniikkihäiriö ja paniikkihäiriöinen on ujo.

Itse olen elänyt yli kolmekymmentä vuotta paniikkihäiriön kanssa. Lääkitys on ollut kohta 20 vuotta ja aika hyvin auttanut kun muistaa vielä itsekin olla sinnikäs.

Ei siihen ihan sama "ujo"-sana sovi, mitä lie esiintyvät ja miten tahansa työnsä puolesta esiintymään joutuvat ihmiset tarkoittavat. Kaipa heillä joitakin ongelmia, neuroottisuutta, mutta se, mitä ymmärrän ujolla ei nyt ihan esiintyvän ihmisen juttu. Ujous on myös lähellä sitä, että on estynyt persoona. Mieluusti piilossa, kuten minä.

Sen olen kuullut ja itse havainnut, että esiintyjissä, kuten just usein julkkikset!, on erittäin paljon narsisteja. Siis kylläkin huonolla itsetunnolla varustettuja ja minuutensa kanssa kamppailevia ihmisiä, mutta heillä on kova tarve olla esillä. Esillä olo jotenkin hoitaa heitä, antaa semmoista kompensaatiota ja ruokkii huomionkipeyttä. Mielestäni eniten heissä on narsistisesti häiriintyneitä ihmisiä, monet itsekin haastatteluissa tämän sanovat.

Tulla päällimmäiseltä piirteeltään ujoksi tai narsistisesti häiriintyneeksi ihmiseksi on hiukan samantapaista psyykkistä 'rakennetta' kylläkin, mutta ilmenee erilailla.

ujoja. Itse olen ujo, mutta ei mulla oo ikinä ollu mikään ylitsepääsemätön este esiintyä muille. Aika isoillekin yleisöille (n.100 hlö) olen esiintynyt ja oon myös nauttinu siitä. Mitään extempore puhetta musta ei ois pitämään, mutta kyllä voin soittaa yksin tai laulaa ryhmässä isompienkin yleisöjen edessä. Näyttelijätkin saa varmasti aika helposti piilotettua sen ujouden sen roolin alle, ja sillon on ehkä helpompi astua muiden eteen ku ei tarvitse paljastaa sitä todellista minäänsä. Ihmisillä ei myöskään oo mitään ennakko-oletuksia susta et "tuo on se ujo, ei se nytkään puhu mitään" vaan voit esittää vaikka kuinka itsevarmaa, sosiaalista ja puheliasta ihmistä.

Kyllähän ujokin tottuu esiintymiseen kuten ei-ujokin. Ehkä se vie enemmän aikaa, mutta on mahdollista. Lapset ovat yleensä ujoja, mutta vanhemmiten rohkaistuvat. Ihmisissä on paljon muitakin ominaisuuksia kuin ujous, joten se ei yksin ratkaise esiintymisessä. Monet amerikkalaiset, jotka puhuvat ujoudesta eivät välttämättä tarkoita samaa kuin suomalaiset. Siellä ujous on enemmänkin puhumattomuutta, mikä taas Suomessa on hyväksyttyä.