Olin 18-vuotias ja sairastin lääkityksellä kohtauksetonta epilepsiaa. Kävin normaalitarkastuksessa, jossa vanhan kaavan mukaan lääkäri (vai oliko se neurologi) selitti verikokeen tulokset ja kyseli kuinka menee jne. jne.
Tällä kertaa lääkäri oli naispuolinen, ehkä päälle kolmekymppinen. Olin jo melkein lähdössä, kun hän kostain kumman syystä halusi tutkia minua enemmän ja pyysi riisuutumaan ja istumaan hoitopöydälle vain kalsarit jalassa. Näin ei oltu tehty sitten lapsuusvuosieni. Hän änkesi itsensä jalkojeni väliin ja tunnusteli selkääni. Muistan vain hänen lämpimän lantion jalkojeni välissä ja häpyluun, joka painoi vehkeitäni. Lämin käsi kokeili kylkiäni ja selkääni. Katselin hänen takin läpi pilkistäviä rintaliivejä ja ihmettelin miksi pitää painautua aivan kiinni potilaaseen.
Olin ihan ihmeissäni. Sitten hän vielä pyysi minua selälleni ja hän nosteli jalkojani ja painoi polviani kohti rintaani. Lääkäri kommentoi koko tutkimuksen aikana, että "pakarat ovat vähän kireät." Yritin pitää ajatukset muualla, ettei housuissa ala liiaksi pullottamaan.
Täytyy sanoa, että tilanne oli todella eroottinen, mutta onneksi mitään ei tapahtunut.
Saattaapi olla, että kyseessä oli normaalikäytäntö, mutta kyllä se housuissa tuntui.
Kertokaas te paremmin tutkimusmenetelmiä tuntevat oliko tuo ihan normaalitutkimusmenetelmä vai oliko naislääkärillä mahdollisia taka-ajatuksia? Eikö olis fiksuinta kertoa potilaalle etukäteen mitä aikoo tehdä ja miksi...
Nyt vähän vanhempana tietysti kiinnostaa, että pitäiskö tuollaien "viesti" ymmärtää ja lähteä kybällä mukaan esim. pitämällä kiinni lääkärin vyötäröstä tms.

Vastaukset 3
Vanhimmat
heräsin kun piti lähteä kouluun...
yhtälailla on seksuaalista häirintää
jos olisit alkanut kopeloimaan tutkivaa
lääkäriä!!!
Näe edelleen unia.
Ne ovat terapeuttisia...
Ei tämä ole mikään seksifantasiapalsta.