Vanhanen on

profiloitua ja seuraukset ovat jo nähtävissä. Vanhoillinen keskustaväki on siirtynyt joukolla populistiseen Persuun, eikä kukaan itseään kunnioittava viitsi ottaa enää Kepua vakavissaan. Mutta pääministeri haluaa, että hänen seuraavat kautensa pääministerinä vahvistetaan jo etukäteen. Toki näin tehdään myös Valko-Venäjällä, joten asiassa ei ole mitään ihmeellistä.
Mutta fanssi vain jatkuu suurelta osalta pääministerin itsensä toimesta.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/syyttaja_hakee_valituslupaa_ruusus-jutussa_681887.html
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse asiaa selvitetä vaan päätöksen teon laillisuutta. Asian käsittely on looppuunsuoritettu, mutta korkein oikeus tutkii, jos valitusluvan antaa, sen onko oikeudenkäynnissä täytetty kaikki muotovaatimukset. Voi kumota tai muuttaa tuomiota jos joku muotovaatimus ei ole täyttynyt. Jos on selvää että oikeuden käynti on täyttänyt kaikki muotovaatimukset valituslupaa ei anneta.

Lähtökohta on eri kuin varsinaisessa oikeudekäynnissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halunnut todella kirjoitti:

profiloitua ja seuraukset ovat jo nähtävissä. Vanhoillinen keskustaväki on siirtynyt joukolla populistiseen Persuun, eikä kukaan itseään kunnioittava viitsi ottaa enää Kepua vakavissaan. Mutta pääministeri haluaa, että hänen seuraavat kautensa pääministerinä vahvistetaan jo etukäteen. Toki näin tehdään myös Valko-Venäjällä, joten asiassa ei ole mitään ihmeellistä.
Mutta fanssi vain jatkuu suurelta osalta pääministerin itsensä toimesta.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/syyttaja_hakee_valituslupaa_ruusus-jutussa_681887.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu