Silmän Palvontaa

Koiran omistajat esittävät fiksua, kulkemalla jätepussi kädessä koiransa kanssa.Ja koiran tehdessä jätöksensä noukkimalla ne pussukkaansa ja sopivan tilaisuuden tullen viskaamalla jätepussin tienviereen, nähty on.Niitä hitaasti maatuvia pusseja on pitkin tievarsia, ympäri Nokiaa.
121034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miten voi erottaa pienen kakkapussin sieltä lasin sirujen, pullojen ja muun roskan joukosta,ja tää muu roskahan ei edes katoa niinkuin koiran kakka maatuu. hmmmmmmm Olen fiksu koiran omistaja ja annan koiran tehdä tarpeensa sellaseen paikkaan ettei se haittaa kanssa eläjiä, tai voihan toki joku mennä tutkiskeleen kaikki metsiköt yms.siellähän sitä auton renkaista lähtien.

Äänestä

No mitä sitten? Tienvarressa pois jalkakäytävältä. Ketä haittaa? Enemmän paskakasa vituttaisi jos se olisi siinä jalkakäytävällä ja sattuisi vielä astumaan siihen. Keskustassa homma vielä kärjistyy mutta sielläkin on viheralueita joissa sen ei ainakaan pitäisi haitata ketään jos on pois kulkuväyliltä.

Enemmän minua vituttavat ne muut roskat mitä tuolla pientareilla näkee. Ja ne eivät ole eläinperäisiä.

Äänestä
  • Eikös nämä pussit ole maatuvaa ainesta, luulis ainakin.Ei uskois ihan muovia olevan.Ja toisaalta aika helvetin pieni murhe joku koiran paska tosin on.

    Äänestä

  • ympäristöteko kirjoitti:

    Eikös nämä pussit ole maatuvaa ainesta, luulis ainakin.Ei uskois ihan muovia olevan.Ja toisaalta aika helvetin pieni murhe joku koiran paska tosin on.

    ...ne jotka niitä vain nakkelevat tienvarsiin eivät myöskään vaivaudu käyttämään kunnollisia pusseja, vaan muovisia ynnä muita vastaavia.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    ...ne jotka niitä vain nakkelevat tienvarsiin eivät myöskään vaivaudu käyttämään kunnollisia pusseja, vaan muovisia ynnä muita vastaavia.

    Maatumisesta.Ei maadu hetkessä ja sitä tavaraa on niin paljon että erottuu jalkakäytäviltä ja tienvarsilta Muut Roskat.Niitä ei todellakaan ole niin paljoa eikä niissä tahraa vaatteita esim. lapset kuin koiran paskassa ,että kyllä ne vähän haittaa kengän pohjissa.Auton renkaat tupakka-askit lasinpalat EI tartu kengän pohjiin eikä niistä tule sotkua sisälle

    Äänestä

  • on se sitten kummallista kitinää,järjestyslaki velvoittaa koiran ulkoiluttajan siivoamaan jätökset taajamaalueelta, oli sitten kyseessä lapsi tai joku muu hölmö järjestyslaissa ei ole mitään ikärajaa.

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    on se sitten kummallista kitinää,järjestyslaki velvoittaa koiran ulkoiluttajan siivoamaan jätökset taajamaalueelta, oli sitten kyseessä lapsi tai joku muu hölmö järjestyslaissa ei ole mitään ikärajaa.

    Jokaiselle pitäisi olla itsestään selvää ilman järjestyslakiakin, että koiran jätöksiä ei jätetä keskelle jalkakäytävää. Yhtä selvää pitäisi olla myös, että kun käydään siellä hesessä, ja otetaan se ateria mukaan, niin ne roskat voi viedä roskikseen. Niidenkään paikka ei ole siellä kadulla. Myös itsestään selvää pitäisi olla, että sinne bioroskikseen ei heitetä lasia ja metallia. Myös itsestään selvää pitäisi olla, ettei niihin kauppojen muovipussinkeräys astioihin heitetä muita roskia. ... Myös itsestään selvää pitäisi olla se, että suojatielläkulkijaa pitää väistää. Myös itsestään selvää pitäisi olla se, että hissistä poistujat saavat poistua sieltä ennenkuin hissiin menijät ahtautuvat sinne. Myös itsestään selvää pitäisi olla... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. On paljon asioita, jotka pitäisi olla kaikille itsestään selviä, tai luultavasti ne ovatkin. Niistä ei vain välitetä. Mitä sen nyt väliä, jos mä nyt tän yhden (lue: sadannenseitsemmännenkymmenennenkahdeksannen) kerran poikkean sovituista säännöistä. No ei kai se nyt paljoa vaikuta, jos mä nyt tän yhden kerran pesen autoni tän järven rannassa... Ei voi sanoa muuta kuin AJATTELEMATTOMUUTTA. Toisten ihmisten kunnioittamattomuutta. Omahyväistä itsekeskeisyyttä. Laiskuutta. Tyhmyyttä? Loppuun palatakseni vielä alkuperäiseen aiheeseen, eli koirankakkaan, eipä se monia haittaa siellä ojan pohjalla, jossa se todellakin maatuu muutamassa viikossa, mutta siellä kulkuväylällä se muutama viikko on liian pitkä aika. Ja ne hauska-bioska-pussithan sitten maatuu paljon hitaammin kuin se sisältö...

    Äänestä

  • Hamikunska kirjoitti:

    Maatumisesta.Ei maadu hetkessä ja sitä tavaraa on niin paljon että erottuu jalkakäytäviltä ja tienvarsilta Muut Roskat.Niitä ei todellakaan ole niin paljoa eikä niissä tahraa vaatteita esim. lapset kuin koiran paskassa ,että kyllä ne vähän haittaa kengän pohjissa.Auton renkaat tupakka-askit lasinpalat EI tartu kengän pohjiin eikä niistä tule sotkua sisälle

    "Auton renkaat tupakka-askit lasinpalat EI tartu kengän pohjiin eikä niistä tule sotkua sisälle " Ei, mutta lasinpala ei ole mikään kiva jos siihen pyörällä ajaa. Niin kävi itselleni. Rengas poksahti, ennenkuin huomasinkaan niin luisuin maassa kymmenisen metriä. Pyörä käyttökelvoton, vaatteet riekaleina, polviin tikkejä, ja jos kypärää ei olisi ollut niin varmasti olisi henki lähtenyt. Siihen verrattuna koiranpaskat on pikkujuttu.

    Äänestä

Itse astun 100* mielummin kengällä roskaan tai muovipussiin kun koiranpaskaan. Erohan noissa on myös siitä että roskia on todella vähän verrattuna koiranpaskaan jota keväisin on kaikki jalkakaytävät täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hamikunska kirjoitti:

Koiran omistajat esittävät fiksua, kulkemalla jätepussi kädessä koiransa kanssa.Ja koiran tehdessä jätöksensä noukkimalla ne pussukkaansa ja sopivan tilaisuuden tullen viskaamalla jätepussin tienviereen, nähty on.Niitä hitaasti maatuvia pusseja on pitkin tievarsia, ympäri Nokiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu