kumpi se on tärkeämpää oma kansa vai oma ego no tietty oma oma ego viisaasti sanoi ana rummukainen ootko koskaan nähny viisasta miestä samaa sarjaa kun seurasin tuli mieleen muutama poliitikko samaa viisautta tulee joka päivä!
äly hoi
karkkiva ja kaaliva
192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
joku aivan vertaansa vailla oleva järjettömyys hallituksen taholta kiusaamaan surkeimpia desiileitä.
Hulluden edessä on vaikea enää kohta toimia järjellisesti. Systeemi, jossa about yhden prosentin pärjäämiseksi koohotetaan globaalisti, vailla mieltä, on mieletön. EU:n alueella ehkä jo 50 miljoonaa työtöntä on finanssikriisin takia joutunut hyppäämään kelkasta.
On kuitenkin niin, että vain TYÖ, tuo lisäarvoa tälle sijoittajienkin yhdelle pärjääjien prosentille. Kun riittävän moni kyllästyy, muutos on mahdollinen.
Poliitikko on sidottu munaskuitaan ja pimperoitaan myöden rahamarkkinavallan korruptio nimiseen liekanaruun. Mitenkään muuten näin nopea ja suuri järjettömyyksien kiimaiseksi nouseva vauhti ei ole ymmärrettävissä. On otettu älyttömyyksien loppukiri, ennen totaalista romahdusta. Tämän kuplan edessä velkaelvytys on humpuukia vailla vertaa.