uusi täällä

mä oon ihan vaan kotiäiti ja meillä on kone auki melkein kokoajan

Älä hullu asu täällä! Tekee pahaa soturin moitteettomuudelle. Itsekin olen viime aikoina pysynyt poissa täältä ja kirjoittanut vain kaikkein välttämättömimmät asiat. Täällä tulee jotenkin sellainen tunne, niinkuin kaikki olisi kunnossa. Aina kun sanoo jotakin, tulee sellainen tunne kuin tietäisi jotakin ja olisi perillä jostakin, tai aivan heti kohta jonkin jäljillä. Mä sanon sulle, että se on pelkkää fuulaa. Asioita kokeneena ja tietävänä helposti luulee olevansa immuuni internetin taikavoimia mädättävälle vaikutukselle, vaikkei todellakaan ole...

Väkevin terveisin,

Agwé

Agwé kirjoitti:

Älä hullu asu täällä! Tekee pahaa soturin moitteettomuudelle. Itsekin olen viime aikoina pysynyt poissa täältä ja kirjoittanut vain kaikkein välttämättömimmät asiat. Täällä tulee jotenkin sellainen tunne, niinkuin kaikki olisi kunnossa. Aina kun sanoo jotakin, tulee sellainen tunne kuin tietäisi jotakin ja olisi perillä jostakin, tai aivan heti kohta jonkin jäljillä. Mä sanon sulle, että se on pelkkää fuulaa. Asioita kokeneena ja tietävänä helposti luulee olevansa immuuni internetin taikavoimia mädättävälle vaikutukselle, vaikkei todellakaan ole...

Väkevin terveisin,

Agwé

Lue lisää

Olosuhteiden pakosta tulen taas kohta olemaan pitkiäkin aikoja poissa. Käyn elämässä välillä sitä oikeatakin elämää.

Mädättävästä vaikutuksesta en tiedä... Tosiasia on että elävässä elämässä en jaksa jauhaa small-talkkia typerysten kanssa enkä tunne yhtään tyyppiä jotka olisivat vittu lukeneet edes yhtään Castanedan kirjaa mistään harjoituksista puhumattakaan.

Mutta näinhän tämä tietysti käy. Kun kaikki kiinnostavat kirjoittajat häipyvät täältä kuka minnekin, ei tänne jää kuin pp. , EclipsE ja minä ja mitä järkee on sen jälkeen kirjoittaa enää mistään mitään...

Jos nyt sitten vaikka julkaiseekin jotain aihepiiriin liittyen (ihan kohta!), se on kovasti yksipuolista elämysten tuottamista, josta ei kostu kuin tyhjän tunteen kun juttu on valmis eikä kukaan reagoi mitenkään... Niin se käy.

Rödfinne kirjoitti:

Olosuhteiden pakosta tulen taas kohta olemaan pitkiäkin aikoja poissa. Käyn elämässä välillä sitä oikeatakin elämää.

Mädättävästä vaikutuksesta en tiedä... Tosiasia on että elävässä elämässä en jaksa jauhaa small-talkkia typerysten kanssa enkä tunne yhtään tyyppiä jotka olisivat vittu lukeneet edes yhtään Castanedan kirjaa mistään harjoituksista puhumattakaan.

Mutta näinhän tämä tietysti käy. Kun kaikki kiinnostavat kirjoittajat häipyvät täältä kuka minnekin, ei tänne jää kuin pp. , EclipsE ja minä ja mitä järkee on sen jälkeen kirjoittaa enää mistään mitään...

Jos nyt sitten vaikka julkaiseekin jotain aihepiiriin liittyen (ihan kohta!), se on kovasti yksipuolista elämysten tuottamista, josta ei kostu kuin tyhjän tunteen kun juttu on valmis eikä kukaan reagoi mitenkään... Niin se käy.

Lue lisää

Mielestäni on harhaa, että täällä pitäisi olla joka päivä tsiljoona viestiä. Ei maailma pysähdy jos tänne ei tule joka päivä uutta viestiä. Alueet ovat kirjoittamista ja lukemista varten, olohuoneet ja kahvilat oleilua ja löhöilyä varten, eikö?

Käypä lukemassa magia-alueelta Lakoniset Kirjoitukseni.

:a:

Agwé kirjoitti:

Mielestäni on harhaa, että täällä pitäisi olla joka päivä tsiljoona viestiä. Ei maailma pysähdy jos tänne ei tule joka päivä uutta viestiä. Alueet ovat kirjoittamista ja lukemista varten, olohuoneet ja kahvilat oleilua ja löhöilyä varten, eikö?

Käypä lukemassa magia-alueelta Lakoniset Kirjoitukseni.

:a:

Lue lisää

Ja hyvää Joulua kaikille! (fade to real life...)

Rödfinne kirjoitti:

Olosuhteiden pakosta tulen taas kohta olemaan pitkiäkin aikoja poissa. Käyn elämässä välillä sitä oikeatakin elämää.

Mädättävästä vaikutuksesta en tiedä... Tosiasia on että elävässä elämässä en jaksa jauhaa small-talkkia typerysten kanssa enkä tunne yhtään tyyppiä jotka olisivat vittu lukeneet edes yhtään Castanedan kirjaa mistään harjoituksista puhumattakaan.

Mutta näinhän tämä tietysti käy. Kun kaikki kiinnostavat kirjoittajat häipyvät täältä kuka minnekin, ei tänne jää kuin pp. , EclipsE ja minä ja mitä järkee on sen jälkeen kirjoittaa enää mistään mitään...

Jos nyt sitten vaikka julkaiseekin jotain aihepiiriin liittyen (ihan kohta!), se on kovasti yksipuolista elämysten tuottamista, josta ei kostu kuin tyhjän tunteen kun juttu on valmis eikä kukaan reagoi mitenkään... Niin se käy.

Lue lisää

Hitsi, onko näin? Että sinulla ei ole arkielämässäsi lähelläsi ainuttakaan meidän kaltaistamme ihmistä? Ystävää? Edes vihollista? Ainuttakaan sellaista puhekaveria, jonka kanssa jutut kiemurtelevat polkuja, joita "tavalliset" ihmiset eivät pysty seuraamaan kuin eteisiin ja kynnyksille? Sääli. Missä ihmeen umpiluupäitten paratiisissa oikein elät?

Riotandra kirjoitti:

Hitsi, onko näin? Että sinulla ei ole arkielämässäsi lähelläsi ainuttakaan meidän kaltaistamme ihmistä? Ystävää? Edes vihollista? Ainuttakaan sellaista puhekaveria, jonka kanssa jutut kiemurtelevat polkuja, joita "tavalliset" ihmiset eivät pysty seuraamaan kuin eteisiin ja kynnyksille? Sääli. Missä ihmeen umpiluupäitten paratiisissa oikein elät?

Lue lisää

Niin no. Riippuu tietysti miten asian tulkitsee. Turhasta valitan taas, se on totta.

Ongelmana on tietysti kun en jaksa "kehittyä" ympäristöni ja elämäntilanteeni mukaan. Olen itse jämähtänyt henkisesti jonnekin opiskeluaikojeni alkupuolelle: jaksan näet vielä innostua muustakin kuin optioista, kaasugrilleistä ja iltalehtien lööpeistä.

Näin se vain käy kun ihminen tulee nelikymppiseksi. Kaverit muuttuu aivan saatanan tylsämielisiksi!

Onhan ne lukenu tietty Castanedansa, vaikkeivat niistä enää mitään muistakaan. Nyt ne lukee poliittisia elämänkertoja... Olen surfaillut koko nuoruuteni AG-piireissä taidehörhöjen ja "vastakulttuurin" parissa, joten tämä nykyisyys on kyllä ankara tömäys silleen henkisesti. Ihmiset muuttuu, helvetti, tunteen palo ja action hukkuu jonnekin ostoskassien ja vauvanvaippojen sekaan. Ei niitä enää nelikymppiset ilmeisesti löydä sen vuoren alta.

Onhan minulla edelleen ystäviä, joiden kanssa jutut menevät "outoihin sfääreihin", mutta ei kuitenkaan noituuden suhteen. Toisaalta täytyy muistaa taso jolla liikutaan. Minulle tämä ei ole pelkkää mielenkiintoisten ajatusten pyörittelyä.

Hiljattain keskustelin hyvin avaramielisen kaverini kanssa aihepiiristä, mutta kun kävi ilmi mistä oli kyse, tajusinkin että kaverini olikin uskossa korviaan myöten. Saa nähdä päättyikö ystävyys siihen, kun esitin näkemykseni asuaan vaihtavasta kuolemattomasta noidasta, joka on ollut sukumme risti ja rikkaus ainakin 400 vuotta... ;-D

On tavallisia ihmisiä ja sitten on vielä tavallisempia ihmisiä. Onneksi en kuitenkaan elä aivan niitten pahimpien umpiluupäitten keskellä. Mutta pahinta... Mitä meille oikein tapahtuu? Eikö kenelläkään muulla ole tunnetta siitä että ympäristö ukkoutuu ja akkautuu ja entisten ystävien lukioikäiset kakarat onkin mielenkiitoisempaa juttuseuraa kuin niitten tila-autojensa bensankulutusta taivastelevat vanhemmat?

Elänkö vain neljänkympin kriisiä josta ainoa poispääsy on hyväksyä sabluuna ja asettua siihen kiltisti?

Rödfinne kirjoitti:

Niin no. Riippuu tietysti miten asian tulkitsee. Turhasta valitan taas, se on totta.

Ongelmana on tietysti kun en jaksa "kehittyä" ympäristöni ja elämäntilanteeni mukaan. Olen itse jämähtänyt henkisesti jonnekin opiskeluaikojeni alkupuolelle: jaksan näet vielä innostua muustakin kuin optioista, kaasugrilleistä ja iltalehtien lööpeistä.

Näin se vain käy kun ihminen tulee nelikymppiseksi. Kaverit muuttuu aivan saatanan tylsämielisiksi!

Onhan ne lukenu tietty Castanedansa, vaikkeivat niistä enää mitään muistakaan. Nyt ne lukee poliittisia elämänkertoja... Olen surfaillut koko nuoruuteni AG-piireissä taidehörhöjen ja "vastakulttuurin" parissa, joten tämä nykyisyys on kyllä ankara tömäys silleen henkisesti. Ihmiset muuttuu, helvetti, tunteen palo ja action hukkuu jonnekin ostoskassien ja vauvanvaippojen sekaan. Ei niitä enää nelikymppiset ilmeisesti löydä sen vuoren alta.

Onhan minulla edelleen ystäviä, joiden kanssa jutut menevät "outoihin sfääreihin", mutta ei kuitenkaan noituuden suhteen. Toisaalta täytyy muistaa taso jolla liikutaan. Minulle tämä ei ole pelkkää mielenkiintoisten ajatusten pyörittelyä.

Hiljattain keskustelin hyvin avaramielisen kaverini kanssa aihepiiristä, mutta kun kävi ilmi mistä oli kyse, tajusinkin että kaverini olikin uskossa korviaan myöten. Saa nähdä päättyikö ystävyys siihen, kun esitin näkemykseni asuaan vaihtavasta kuolemattomasta noidasta, joka on ollut sukumme risti ja rikkaus ainakin 400 vuotta... ;-D

On tavallisia ihmisiä ja sitten on vielä tavallisempia ihmisiä. Onneksi en kuitenkaan elä aivan niitten pahimpien umpiluupäitten keskellä. Mutta pahinta... Mitä meille oikein tapahtuu? Eikö kenelläkään muulla ole tunnetta siitä että ympäristö ukkoutuu ja akkautuu ja entisten ystävien lukioikäiset kakarat onkin mielenkiitoisempaa juttuseuraa kuin niitten tila-autojensa bensankulutusta taivastelevat vanhemmat?

Elänkö vain neljänkympin kriisiä josta ainoa poispääsy on hyväksyä sabluuna ja asettua siihen kiltisti?

Lue lisää

Kai se on niin, että jotkut meistä ovat hullumpia kuin toiset… ja elämä on kriisissä myös neljän- ja viidenkymmenen välillä; parhaimmillaanhan elämä onkin kriisistä toiseen kulkua, hamasta uhmaiästä alkaen. Täydemmin eläminen vaatii friktiota, imho. Kaaosta. Ajatus, että jotkut ovat hullumpia kuin toiset, peilaa tietysti valtaväestön näkemystä. Kun on itse niitä hulluja, pitää tavallisia ihmisiä käsittämättömän tylsinä ja jämähtäneinä. Eivät he välttämättä ole, heillä vain on mielestään tärkeämpää tekemistä kuin funtsailla loitsun kohdistamista täsmälleen oikeaan pisteeseen. Castanedan kirjojen lukeminen taas, niin, siitä ei ole mitään hyötyä ellei ole onnistunut saamaan lisää henkilökohtaista voimaa. Niissä esitettävät asiat aukeavat vasta silloin. Muuten ne jäävät vain mielenkiintoisen höpinän tasolle. Eron huomaa selvästi. Itse en allekirjoita läheskään kaikkea mitä niissä sanotaan, mutta kyllä niistä helmiä löytyy jos on onnistunut kehittämään hiukankin voimaa.
Minusta näyttää siltä, että ihmiset yleensäkin kohtaavat noin 45-48 -vuotiaina kriisin, jota sanon juoksuajaksi. Naisilla se näyttäisi alkavan aikaisemmin kuin miehillä. Tulee tarve tarkastella elämäänsä entistäkin kriittisemmin silmin, todeta se heppoiseksi ja epätyydyttäväksi ja lähteä jahtaamaan parempaa elämää. Se olisi otollista aikaa löytää itselleen todellista elämää jos on onnistunut siltä välttymään, kuten useimmat ovat, mutta monelta tilaisuus menee ohi ja taas he ovat samassa pisteessä kuin ennen rytinän alkua. Elämän jättäminen elämättä on kuitenkin helpointa. Se aloitetaan jo nuorena. Annetaan vain kaiken mennä ohitse, valitetaan kyllä ja venytään pitkin mutta tarkoitus puuttuu, koska se pitää etsiä ja se taas on työlästä. Eikä vallitseva kristillispohjainen kulttuuri kannusta etsimään Itseä. Vauvanvaipat ja ostoskassit ovat elämää jos mikä, mutta työlästä ja rutiininomaista, joten hehku jää siitä huomaamatta. Kaikkein helpointa on olla tyytymätön tekemättä tunteelle silti mitään. Tyytymättömyyden tunnehan on viisari, joka osoittaa suoraan villahousujen ytimeen: juuri sille pitää TEHDÄ jotain. Ja viidenkymmenen lähestyessä paine kasvaa ja pannu räjähtää. Tai pumppu.
Kaipa jämähtäneisyys on monelle ihmiselle puolustautumisreaktio elämän epävarmuutta vastaan. Siinä missä maagi saa kaaoksesta voimaa, tavallinen tallustaja koettaa pelata varman päälle muuraten samalla omaa hautakammiotaan. Monet nuoretkin ovat aika arkoja astumaan varsinaiseen elämään.
Mitä keskusteluihin toisten ihmisten kanssa tulee, olen huomannut, että ihmisillä on todella olemassa oma tasonsa jonka yli meneviä asioita he eivät ymmärrä. Vaikka puhuisi enkelien kielin, perille menee vain sen verran kuin siivilä sallii. Siihen on tyytyminen. Onneksi toisenlaisiakin ihmisiä löytyy, rajattomia, rohkeita. Kronologia ei siinä ratkaise, sattumako ehkä? En tiedä. Aistit avoimina kulkien törmää ihmeisiin. Itse olen jo reilusti yli juoksuaikaiän, mutta oma sisäinen minäni on edelleen aivan samanlainen kuin muistan sen olleen aina, varhaisimmasta lapsuudesta asti. Uskoakseni sama pätee kaikkiin, mutta harva muistaa itsensä. Ydinminä peittyy kaikenlaiseen kulttuurilliseen ja kasvatukselliseen roinaan ja ihminen eksyy pois itsensä luota. Siitä se jämähtäneisyys varmaan johtuu monien kohdalla.

Rödfinne kirjoitti:

Niin no. Riippuu tietysti miten asian tulkitsee. Turhasta valitan taas, se on totta.

Ongelmana on tietysti kun en jaksa "kehittyä" ympäristöni ja elämäntilanteeni mukaan. Olen itse jämähtänyt henkisesti jonnekin opiskeluaikojeni alkupuolelle: jaksan näet vielä innostua muustakin kuin optioista, kaasugrilleistä ja iltalehtien lööpeistä.

Näin se vain käy kun ihminen tulee nelikymppiseksi. Kaverit muuttuu aivan saatanan tylsämielisiksi!

Onhan ne lukenu tietty Castanedansa, vaikkeivat niistä enää mitään muistakaan. Nyt ne lukee poliittisia elämänkertoja... Olen surfaillut koko nuoruuteni AG-piireissä taidehörhöjen ja "vastakulttuurin" parissa, joten tämä nykyisyys on kyllä ankara tömäys silleen henkisesti. Ihmiset muuttuu, helvetti, tunteen palo ja action hukkuu jonnekin ostoskassien ja vauvanvaippojen sekaan. Ei niitä enää nelikymppiset ilmeisesti löydä sen vuoren alta.

Onhan minulla edelleen ystäviä, joiden kanssa jutut menevät "outoihin sfääreihin", mutta ei kuitenkaan noituuden suhteen. Toisaalta täytyy muistaa taso jolla liikutaan. Minulle tämä ei ole pelkkää mielenkiintoisten ajatusten pyörittelyä.

Hiljattain keskustelin hyvin avaramielisen kaverini kanssa aihepiiristä, mutta kun kävi ilmi mistä oli kyse, tajusinkin että kaverini olikin uskossa korviaan myöten. Saa nähdä päättyikö ystävyys siihen, kun esitin näkemykseni asuaan vaihtavasta kuolemattomasta noidasta, joka on ollut sukumme risti ja rikkaus ainakin 400 vuotta... ;-D

On tavallisia ihmisiä ja sitten on vielä tavallisempia ihmisiä. Onneksi en kuitenkaan elä aivan niitten pahimpien umpiluupäitten keskellä. Mutta pahinta... Mitä meille oikein tapahtuu? Eikö kenelläkään muulla ole tunnetta siitä että ympäristö ukkoutuu ja akkautuu ja entisten ystävien lukioikäiset kakarat onkin mielenkiitoisempaa juttuseuraa kuin niitten tila-autojensa bensankulutusta taivastelevat vanhemmat?

Elänkö vain neljänkympin kriisiä josta ainoa poispääsy on hyväksyä sabluuna ja asettua siihen kiltisti?

Lue lisää

>>> Elänkö vain neljänkympin kriisiä josta ainoa poispääsy on hyväksyä sabluuna ja asettua siihen kiltisti? >>>

Ei, vaan nyt on sinun aikasi pistää pystyyn elämäsi kontroversiaalein Rödfinne Show, "Mustan Koiran Paluu".

:a: