Kannabiksesta on hankala saada neutraalia tietoa. Tietolähteet ovat värittyneet joko voimakkaan kielteisiksi tai myönteisiksi. Viranomaisilta on turha odottaa neutraalia tietoa, mutta ei sitä saa kannabisyhdistyksiltäkään. Jos olisi joitain puolueettomia tutkimuksia asiasta. Varmasti niitä onkin, mutta en nyt tähän jaksa etsiä.
Terve ihminen voinee pössytellä jäämättä koukkuun, sillä kannabis itsessään ei ole tunnettu fyysisesti koukuttavana, vaan koukku on enemmän henkistä ja sitä esiintyy enemmän juuri mielenterveyspotilailla ja päihdeongelmaisilla. Pitkäaikaisen käytön haitat pitäisivät poistua käytön loputtua. Toisaalta, onko masennuksen hoitamisessa jotain patenttiratkaisua? Ei minusta. Jos ihmisen masennusta helpottaa pössyttely, eikä hän siitä sekoa tai muita vahingoita, niin sehän on loistavaa. Masennus kun on hengenvaarallinen sairaus, tuskinpa kannabiksen terveyshaitatkaan voivat kumota masennuksen poistumisen aiheuttamaa hyvää oloa.
Alkoholiin on kannabista hyvä verrata. Molempia on käytetty kautta ihmisen historian. Näiden lisäksi oopiumi ja kokaiini ovat olleet käytössä tuhansia vuosia. Ihmisille on tullut hyvä olo näiden kasvien tuotosten syömisestä. No, 1960-luvulla Yhdysvallat painosti YK:ta tekemään maailmanlaajuisen kieltolain. Kaikkien muiden huumeiden käyttöpaine kohdistuu nyt alkoholiin, jonka käyttö on kasvanut hurjiin mittoihin.
Jos huumekasvien tuotanto olisi valvottua, myynti tapahtuisi virallisia teitä ja vieroitushoitoa olisi saatavissa kaikille tarvitseville, niin rikollisjengit ja kehitysmaiden puolisotilaalliset huumeryhmittymät kaatuisivat rahapulaan. Ihmisillä olisi myös varaa valita monista eri tajunnanmuuntelukeinoista, eivätkä huumeet enää nauttisi kielletyn hedelmän hohtoa. Huumeiden täyskieltoa puolustavat pelaavat kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden pussiin, joka mielihyvin jatkaa hyvin tuottoisaa bisnestään. Samalla Meksikon ja Kolumbian kaltaisten maiden viranomaisissa on yhä enemmän huumemaailman kätyreitä, koska huumeraha vetää puoleensa moraaliltaan löyhiä huonosti palkattuja virkamiehiä ja väki saa kaduilla pelätä henkensä puolesta mm. Tijuanassa, eli Kalifornian rajassa kiinni olevassa meksikolaiskaupungissa.
Kannabis tukee rikollisjengejä
6
657
Vastaukset
- kannabisturajussi
Minun peltoni ei hyödytä yhtäkään mexicon huumesparonia. Kannabis hyödyttää minun pääkoppaani ja siten suomalaista yhteiskuntaa.
- mikke
"Kannabis hyödyttää minun pääkoppaani ja siten suomalaista yhteiskuntaa." Miten yhteiskunta hyötyisi siitä, kun vedät itsesi kannabiksella mielisairaalakuntoon, kuten minä tein? Onko yhteiskunnalle eduksi se, ettet ole työkuntoinen ja/tai -haluinen?
- asdasdsfgag
Entä kannabismyönteiset tutkimukset ei-kannabismyönteisiltä valtioilta, kuten ACMD?
- Mikke
"...ei-kannabismyönteisiltä valtioilta, kuten ACMD?" Mikä valtio on ACMD ja missä se sijaitsee?
- eihajuakaan
Ja jos huumeita laillistettaisiin ja tätä kautta valvottaisiin, niin ne huumeparonit kyllä keksis jotain muuta.
Jos pesäpallot ja karjalanpiirakat olis kiellettyjä mutta haluttuja tuotteita maailmanlaajuisesti voisit olla varma, että Escobarin kämpän tunnistaa räpylöistä ja munavoista. - ..............................
Ei vaan LAITON kannabis tukee rikollisjengejä. Hupaisaa, sekä enemmistö taviksista että huumerikolliset vetää pohjimmiltaan köyttä samaan suuntaan. Vastustajina on kourallinen asiasta oikeasti jotain tietäviä. Toisaalta onhan se maailma joskus ollut litteäkin siksi että omaa etuaan ajava papisto ja harhaanjohdettu enemmistö ihmisistä oli sitä mieltä ja ihmisiä poltettiin kerettiläisinä koska kehtasivat uhmata papistoa... :) ... Totuutta ei kuitenkaan voi kiistää. Toisaalta rationalismi ei ole vielä voittanut kuin tieteellisessä maailmassa - ihmiset ovat yhä edelleen usein ajattelu- ja muuntautumiskyvyttömiä yksinkertaisesti siksi että heitä kiinnostaa vain pitää kiinni ja puolustaa opitusta maailmankuvasta eikä oppia mitään asioista niin että voisi muodostaa valistuneemman näkemyksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1043627Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1162277Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai192252Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso62173Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani81894- 361566
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581026Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36950Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 71909Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47860