Valtion leipä houkuttaa taas (YLE 15/4 2009)
Tuoreen kyselyn mukaan valtio on tällä hetkellä Suomen vetovoimaisin työnantaja. Korkeakoulutetuille työntekijöille ja opiskelijoille tehdyssä kyselyssä perinteinen suosikki Nokia putosi kolmanneksi valtion ja Finnairin taakse.
- Valtiota pidetään luotettavana työnantajana. Erityisesti epävarmoina aikoina tämä näkyy positiivisesti työnantajakuvassa, sanoo työnantajakuvakonsultti Päivi Salminen-Kultanen.
Valtion leipä on ehkä pitkä, muttei kapea
(21.11.2008 MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotim aa/2008/11/753054
Sanotaan, että valtion leipä on pitkä mutta kapea. Tilastokeskuksen lukujen perusteella sananlasku ei pidä paikkaansa. Valtion leipä on pitkä mutta ei suinkaan kapea. Se on leveämpi kuin yksityisissä yrityksissä.
Valtion työntekijät ansaitsivat viime vuonna keskimäärin vajaat 3000 euroa kuukaudessa, kun yksityisellä sektorilla palkat olivat 200 euroa pienemmät. Kuntien työntekijöiden keskiansiot jäivät vain 2500 euroon kuukaudessa.
Valtion ylimpien virkamiesten keskipalkka on 4741 euroa kuukaudessa.
Kuntien ylimmät virkamiehet saavat tulla toimeen keskimäärin 3947 eurolla.
Sen sijaan monissa lyhyempää koulutusta vaativissa tehtävissä valtion palkat ovat korkeammat kuin yksityisissä yrityksissä. Suurin ero on palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijöillä, joille valtio maksaa yli 600 euroa enemmän kuukaudessa. Myös kuntien työntekijät saavat enemmän kuin yritysten vastaava henkilökunta.
http://www.kuntatyonantajat.fi/static/keskiansiot2008/f rameindex.html
Sosiaaliasiamies (67 % naisia) 2879 eur/kk
Johtava sosiaalityöntekijä (89 % naisia) 3141 eur/kk
Sosiaalipalvelupäällikkö (83 % naisia) 3429 eur/kk
Sosiaalityön päällikkö (100 % naisia) 3502 eur/kk
Valtion leipä houkuttaa
3
1195
Vastaukset
- virastoissa
Sosialistit jakelevat yrittäjiltä ja veronmaksajilta varastettua rahaa, josta toki suurin osa menee ahneiden sosialisti-virkamiesten omiin liiveihin. Mutta ei olisi oikein antaa sosialistien yksin nauttia suojatyöpaikoistaan/viroistaan. Nyt tärkeintä on vain pyrkiä virkoihin ja kupata rahaa sosialisti-hallinnolta kunnes se ajautuu seuraavaan kriisiin. Ahne sosialistivirkamies käyttää verottamista/verokiskontaa tulonhankitaansa juuri siksi että hän tietää, että vapaaehtoisesti kukaan ei antaisi hänelle mitään. Sosialismi on pakkokeinojen käyttämistä rahan hankinnassa. Ja näitä itsekkäitä motiiveja ahneet virkamiehet perustelevat tietysti "auttamisella" ja "hyväntekeväisyydellä". Sosialisti yhteiskunnassa elettäessä tärkeää ei ole väitellä tai jaaritella sosialistien kanssa, vaan tärkeintä on kupata rahaa sosialistiselta hallituselta. Kaikki virat on otettava ja ay-kassan rahat, ja sossunrahat, ja muut avustukset ja tukiaiset on kupattava pois demareilta, sillä demari on ne yrittäjiltä riistänyt. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000 000000024&conference=4500000000000713&posting=220000000 41034667 KUPPAA SOSIALISTIHALLINNON VIRKAMIEHILLE JAKELEMAT RAHAT Mutta koska sosialismissa vain virkamiehillä on lainsuoja, kehoitammekin kaikkia hankkimaan virkamies-statuksen, ja tarvittaessa puoluejäsenyyden, eli pyrkimään virkoihin ja kuppaamaan sieltä sosialistihallinnon rahat. EU:ta vastustavat MEP:it tekevät täysin oikein kun sekä kuuluvat EU-parlamenttiin että samalla vastustavat EU:ta. On täysin oikein ottaa ne virat, parlamenttipaikat joita EU rahoittaa verorahoilla, ja silti avoimesti tai peitetysti vastustaa eu-ta. Jos EU:n julkinen vastustaminen kielletään, on täysin oikein jatkaa vastustamista peitetysti. EU:n vastustajien tulee tavoitella EU-virkoja, ja toimia sieltä joko avoimesti tai peitetysti EU:ta vastaan. KUPPAA AY-KASSAN VARAT Ay-kassan varathan on kiskottu veronmaksajien selkänahasta.... tottakai valtion rahoittamasta kassasta kannattaa aina ottaa rahat pois.. hölmähän se on joka ei ota niitä rahoja kun ne on veroilla katettu .... demarilta on aina kupattava rahat pois.... Liiton jäsenyys johtaa ansiosidonnaiseen koska sillä on haluttu pakottaa ihmisiä ay-liikkeeseen. Liitosta ei tule erota ennenkuin lakia muutetaan niin että 1) AY:llä ei ole oikeutta anastaa työnantajat tiloja hallintaansa /lakkovahdit, tai estää lakkorikkureiden paikalle saapuminen 2) AY:llä ei ole oikeutta estää vapaita työsopimuksia 3) AY:llä ei ole oikeutta estää lakkorikkureiden työpaikalle saapumista Niin kauan kuin itse valtiovaltakin hyväksyy ay-liikkeen kiristysoikeudet, ja muun mafiatoiminnan, niinkauan on oikeutettua kuuulua liittoon ja kupata kassan rahat. Vasta sitten kun lakia on muutettu niin että lakkoilijat irtisanotaan, ja poliisijoukot ovat valmiit ottamaan jokaisen ay-rikollisen kiinni niin että heidät voidaan tuomita laittomasta anastuksesta ja väkivaltarikoksista, vasta sitten tulee erota ay-liikkeestä.
- vastaus on tässä:
Miksi sitten ahneen vasemmisto verokiskojan rahat tulee kupata pois systeemistä? Siksi että
- Koska rahojen ja tukiaisten kuppaaminen sosialisteilta heikentää sosialistihallintoa
- Koska jokainen sosialistilta kupattu markka on hyvä markka
- Koska lantti oikeistolaisen kädessä on parempi asia kuin lantti sosialisti-sian kädessä
- Koska rahan kuppaaminen sosialistihallinolta on hauskaa
Virkoihin pääsee suorittamalla epätieteellisiä, tai arvottomia tutkintoja sosialistien yliopistoissa, ammattakorkeakouluissa. Ay-kassan rahaa taas pääsee kuppaamaan kun ottaa liiton jäsenyyden, mutta toimiikin silti peitetysti työttömien luokan taistelijana, ay-liikettä vastaan,
- TYÖTTÖMIEN LUOKKA
Työttömien luokka lakkauttaa demarien AY-kartellin ja ottaa työpaikat itselleen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097902
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481169Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101089- 131083
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723