Toisessa ketjussa joku kirjoittaa, että Elisa tuplalaskuttaa. Olen jo puolen vuoden ajan ihmetellyt kun laskua pukkaa joka välissä ja laskutus on aivan hemmetin sekavaa. Nyt alkoi pelottamaan, että olen maksanut tuplalaskuja ties kuinka monta. Voi vittujen vittujen vittu, että osaa olla perseestä koko systeemi.
Ne laskut ovat aivan uskomattomia. Otin kerran ne kaikki pöydälle, selivitin päivämäärät, katsoin kuitit laskuista ja tsekkasin vielä Oma Elistasta, vai mikä se on, että laskut on maksettu. No siitä Omasta Elisasta en viisastunut minkään vertaa, enkä saanut niihin laskuihin mitään tolkkua vaikka puoli tuntia pähkäilin niitä. Ongelma on siinä, että oikein mistään ei käy selville, miltä ajanjaksolta laskutetaan kun niillä on ne kaikki avoimet saldot sun muut. Saattaa olla, että olen maksanut jälkikäteen uudestaan jopa kolme kuukautta sitten maksettuja laskuja.
Ja kun tämä mokkulakin on niin ongelmaton läppärin kanssa...
Käsittämättömiä laskuja
5
1183
Vastaukset
- odotat meidän
täällä tekevän hyväksesi?
Minä olen myös Elisan asiakas, ja laskutus on jo
monta vuotta mennyt täysin asiallisesti.
Sinulla lienee Elisan kanssa joitain mutkallisempia
sopimuksia?- Elisan laskutus
aivan nappiin, KUNNES muutin paikkakunnalta ja sanoin Elisan laajakaistan irti, koska uudella paikkakunnalla ei ollut Elisan saatavuutta. Irtisanoin laajakaistan 17.2. maaliskuun loppuun. Eli siinä oli melkein 1,5 kk aikaa päättymiseen. No, hienostihan homma meni 1.4. ei Elisa toiminut, mutta minulla on vielä Kolumbus liittymä, joten pääsin Oma Elisaan. Sielläpä olikin jo 1.4. muodostunut ADSL-lasku huhtikuun loppuun, vaikka olisi pitänyt olla vain maaliskuun loppuun. Soitin heti ja sitä ei voinut enää perua (eräpäivä 17.4.) kaikenlisäksi se oli suoraveloituksessa. Tämä henkilö, jonka kanssa puhuin (otin vielä nimen ylös) sanoi hyvittävänsä sen kuukauden. Kävin verkkopankissa ottamassa suoraveloituksen pois ja lähetin maksuun sen kuukauden, eräpäivä siis tänään. Saapas nyt nähdä, karhuavatko sitä huhtikuuta!? Ei taida Elisalla toinen käsii tietää, mitä toinen tekee? Minun mielestäni siitä 17.2. lähtien olisi kerinnyt laskutuksen saattaa ihan oikeaan. Siitä irtisanomisesta tuli tilausvahvistuskin (poistovahvistus). Kunhan saan tuon laajakaista-asian päätökseen, lopetan Kolumbuksenkin! En aio olla missään tekemisissä Elisan kanssa enää.
- laskutussoftia korjaamaan
Elisan laskutus kirjoitti:

> Saapas nyt nähdä, karhuavatko sitä huhtikuuta!? > Ei taida Elisalla toinen käsii tietää, mitä toinen tekee? Meillä kävi ihan sama juttu eli lopettamisen (tehty ihan ajoissa, yli 1 kk etukäteen) jälkeen tulleessa viimeisessä laskussa oli ylimääräinenkin kuukausi. Sitä ei toki tarvinnut maksaa eli maksoimme vain sen kuukauden, mikä oikeasti pitikin. Mutta samaa ihmettelin. Perustelivat asiaa, että lasku oli muodostettu ennen kuin se laajakaista oikeasti päättyi. Mutta laajakaista oli kuitenkin irtisanottu jo kuukausi ennen laskun muodostamista. Eli olemassa ollut päättymistieto ei todellakaan ollut mennyt laskutukseen asti. Pitäisi olla ihan perusasia, että laskutus tietää, mitä pitää laskuttaa. Tämä siis tapahtui noin kolme vuotta sitten. Tarkoitat siis, että asia on edelleenkin sama? Toinen juttu. Muutettiin vuosi sitten. Soitin laajakaistan siirtoon liittyvässä asiassa, mutta heillä ei ollut tietokoneella minun tietoja, vaikka laajakaistani jo toimi uudessa osoitteessa. Kuulemma tiedot päivittyvät parissa päivässä. Mietin vaan, että miten ne sitten tiesivät kytkeä minulle laajakaistaa uuteen osoitteeseen, kun tietoja ei löytynyt puhelimessa kysyessäni... Eli minusta heillä on softassa ongelmia, kun tiedot eivät ole ajan tasalla. Mutta muuta ongelmaa näitä kahta "erikoistapausta" eli lopetus ja muutto, lukuunottamatta ei ole ollutkaan eli muutoin kyllä homma on pelannut oikein hyvin ja virheittä.
- että on tahallinen
laskutussoftia korjaamaan kirjoitti:

teko! Moni ei ehkä edes huomaa tuota laskutusaikaa. Ei ainakaan vanhempi ihminen, joka on tottunut siihen, että laskut ovat oikein. Olisipa hauska tietää, kuinka paljon Elisa saa "ylimääräistä".
- sama ongelma
kytkypaketin (puhelin) kanssa kun hankin sellaisen 2006 ja loppui 2008 kesällä sopimus.. aivan helvetin sekavia oli nuo laskut ja tuntui välillä että elisa heitti niitä summia hatusta ja monesti mietin että olen myöskin maksanu tuplamäärän jollain laskulla vaikka en ollut sen luurin kaa puhunut paljon paskakaan koko kuukauden aikana...! sen kahden vuoden aikana oppisin niin paljon tuosta touhusta että kun sopimus loppui, kävelin kauppaan ostaa käteisellä huntin luurin ja sen jälkeen r-kioskille hakemaan dna arvo latausliittymän johon voi vanhan numeron siirtää ja hinnat on samat kuin laskutusliittymäs eikä yhtään kalliimpia.. jopa kk-maksu on jätetty pois.. ei oo mittään ongelmia ikinä ollut sen jälkeen laskutuksen kanssa ja joka kk kun lataan 30€ niin tietää että isompaa laskua ei voi tulla ! :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437515
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543723Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu533613- 853397
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/533361- 513044
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod362842Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302494IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1971958- 471571