ASP-laina

Olen ostamassa asuntoa alueelta jossa korkotukilainan osuus lainasta on 47 000e. Onko mahdollista että pankki antaa lainaa lopulle laina tarpeelle jos asunto maksaa esim.120 000e.Vai onko nämä ASP-lainat tarkoitettu lähinnä pieniin kerrostaloluukkuihin ensiasunnoksi josta on varoiteltu?Olen nyt säästänyt 2,5 vuotta rahaa tilille ja säästöjä on noin 7000e.
41227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

47000 euron ylittävältä osalta pankki voi myöntää lainaa harkintansa mukaan niinpaljon kuin sitä huvittaa. Määrä riippuu ihan asiakkaan maksukyvystä ja vakuuksista.

Äänestä

Sellaista mietin, että onkohan mahdollista aloittaa ASP-säästäminen, vaikka on maksuhäiriömerkintä? Merkintä poistuu kuitenkin ennen kahden vuoden säästöajan päättymistä.

Pankista saan vastauksen, mutta jos kokemuksia, niin mielenkiinnolla kuuntelen.

Äänestä
  • tai käsittääkseni maksuhäiriömerkinnöillä ei ole väliä tilin avatessa, silloinhan et vielä ole ottamassa lainaa tai mitään muutakaan vastaavaa joka olisi pankin harteilla.Maksuhäiriön ehdittyä poistua ennen varsinaisen lainan hakemista (eli kahden vuoden jälkeen aikaisintaan) ei todennäköisesti ole mitään sen kummempaa kuin tavallistakaan lainaa myönnettäessä.

    Äänestä

Nordean sivuilta:

Säästämällä omaan kotiin pääsee edullisesti

Kun säästät asunnon hinnasta vähintään 10 prosenttia, lainaamme sinulle loput. ASP-tilin voit avata jos olet 18-30-vuotias.

ASP-laina muodostuu ASP-korkotukilainasta ja mahdollisesta lisälainasta. Lisälainaa saat silloin, kun korkotukilaina ei riitä asunnon ostamiseen. Korkotukilainalla on paikkakunnasta riippuva yläraja.

ASP-lainan vakuudeksi tulee ostamasi asunto. Jos vakuus ei riitä, kysy Nordean OmaTakausta.
ASP-lainan edut sinulle

* Valtio ei peri koroista korkotulon lähdeveroa.
* Valtio maksaa osan lainan korosta korkotukena kymmenen ensimmäisen lainavuoden ajan (korkotukiaika riippuu siitä kuinka kauan on säästänyt), jos korko nousee yli 3,8 prosentin (valtio maksaa 70% koroista jotka menevät 3,8% yli).
* Voit ottaa edullisen ASP-lainan Nordeasta, vaikka ASP-tilisi olisikin muussa pankissa.


Säästöjesi perusteella saisit vain 70 000euron arvoiseen kämppään lainaa kun täytyy toi 10% olla säästössä jos siis yksin oot asuntoo ostamassa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen ostamassa asuntoa alueelta jossa korkotukilainan osuus lainasta on 47 000e. Onko mahdollista että pankki antaa lainaa lopulle laina tarpeelle jos asunto maksaa esim.120 000e.Vai onko nämä ASP-lainat tarkoitettu lähinnä pieniin kerrostaloluukkuihin ensiasunnoksi josta on varoiteltu?Olen nyt säästänyt 2,5 vuotta rahaa tilille ja säästöjä on noin 7000e.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu