Hei!
Onko kenelläkään sisäpiirin tietoa, näkeeko työvoimaviranomaiset jotenkin suoraan, onko henkilö kirjoilla yliopistossa, ellei sitä itse kerro?
Tilanne on että olen valmistunut yliopistosta ja ollut töissä n 5 vuotta, mutta lisäksi minulla on opiskeluoikeus erääseen toiseen oppilaitokseen. En ole opintoja tehnyt moneen vuoteen, van ollut kokopäivätyössä, mutta olen pitänyt oikeuden voimassa puhtaaksi alennusten takia mitkä esim VR:llä ovat mittavat.
(Ironista, että nyt työttömänä alennuksia juuri tarvitsisi, mutta VR:lläpä ei työttömälle alennuksia ole...)
Kirjoilla oloni ei siis millään lailla estä minua ottamasta vastaan työtä, mikä kai on perimmäinen ajatus opiskelukiellolla. Teidän että teoriassa pelkkä kirjoilla olo riittää eväämään päivärahan, mutta saako ne tietää sen, ellei itse kerro? Entä mitä seuraa, jos "jää kiinni"? - mahdollisesti maksettujen päivörahojen palautus, karenssi, vielä pahempaa?
Toivottavasti joltain löytyy asiasta tietoa.
Onko kenelläkään sisäpiirin tietoa, näkeeko työvoimaviranomaiset jotenkin suoraan, onko henkilö kirjoilla yliopistossa, ellei sitä itse kerro?
Tilanne on että olen valmistunut yliopistosta ja ollut töissä n 5 vuotta, mutta lisäksi minulla on opiskeluoikeus erääseen toiseen oppilaitokseen. En ole opintoja tehnyt moneen vuoteen, van ollut kokopäivätyössä, mutta olen pitänyt oikeuden voimassa puhtaaksi alennusten takia mitkä esim VR:llä ovat mittavat.
(Ironista, että nyt työttömänä alennuksia juuri tarvitsisi, mutta VR:lläpä ei työttömälle alennuksia ole...)
Kirjoilla oloni ei siis millään lailla estä minua ottamasta vastaan työtä, mikä kai on perimmäinen ajatus opiskelukiellolla. Teidän että teoriassa pelkkä kirjoilla olo riittää eväämään päivärahan, mutta saako ne tietää sen, ellei itse kerro? Entä mitä seuraa, jos "jää kiinni"? - mahdollisesti maksettujen päivörahojen palautus, karenssi, vielä pahempaa?
Toivottavasti joltain löytyy asiasta tietoa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
enpä tiiä, mutta ainakin joudut paljon huijaamaan. Esim. kun kysytään opiskelupaikkaa, et laita mitään..
kai ne sen jostain onkii selville. ja sit tulee pahoja asioita, varmaan joudut palauttaa rahat ja karenssia. EHKÄ.
''työvoimaviranomaiset jotenkin suoraan, onko henkilö kirjoilla yliopistossa, ellei sitä itse kerro?''
Minulle kertoi kerran Helsingin yliopiston virkailija, että työttömien tiedot ajetaan yhteen yliopiston tidostojen kanssa. Eiköhän muiden yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa ole ihan sama juttu. Kiinni siis jää ennemmin tai myöhemmin.
Pelkkä kirjoillaolo riittää eväämään työttömyysturvan. Jos työttömyystukia on maksettu, niin se tietää takaisinperintää. Kela haastaa käräjille, työttömyyskassa erottaa jäsenyydestään.
''Kirjoilla oloni ei siis millään lailla estä minua ottamasta vastaan työtä''
Tuolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Työttömältä nyt on vain evätty periaatteessa oikeus opiskeluun muuten kuin työkkärien humpuukikursseilla.
''Entä mitä seuraa, jos "jää kiinni"? - mahdollisesti maksettujen päivörahojen palautus, karenssi, vielä pahempaa?''
Karenssia tuosta ei tule, vaan vain takaisinperintä ja kuten edellä totesin, niin Kela haastaa käräjille petoksesta ja työttömyyskassa erottaa jäsenyydestä. Jos on pitkästä ajasta kyse, niin kyllä kassakin saattaa käräjille haasta. Työttömän suuntaan on siis 'kovat piipussa'.
Yksi konsti voi olla, jotta et pysyvästi yliopiston etuuksia menetä. Hae yliopistosta keskeyttämistodistus, jos se on mahdollista ottaen huomioon, ettet ole käytännössä opintoja harjoittanut. Keskeyttämisaikana yliopisto-opiskelijalla on oikeus työttömyysturvaan. Huomaa, että keskeyttäminen on toinen juttu kuin poissaolevaksi ilmoittautuminen.
Toisaalta jos olet ollut kokoaikatyössä viisi vuotta ja ollut samanaikaisesti yliopiston kirjoilla, niin tilanteesi menee varmasti työkkärissä harkintaan. Työttömällä saattaa olla oikeus harjoittaa opintoja, jos hän on tuloksellisesti opiskellut samanaikaisesti kun on ollut kokoaikatyössä. Yleensä kahden vuoden yhtäaikaisuus riittää. Sinulla tosin tulee ongelmaksi tuo, ettei ole harjoittanut opintoja, minkä vuoksi saattaa lopputulos kohdallasi olla huono.
Kela on ärhäkämpi kuin käräjäoikeus. Oletan, että juttusi voisi olla sellainen, että menisi kumoon käräjillä.
Kiitos viestistä, tuo selvitti paljon!
Juuri tuo minua mietitytti että onko yliopiston ja työkkärin tiedot yhdistettävissä ja näköjään niin siis on. Enpä viitsi ainakaan ottaa riskiä, nuo sanktiot kuulostaa sen verran uhkaavilta, että paras vain hakea kiltisti se keskeytystodistus!
Tarkoitus nimenomaan on pitää portti vielä auki, jos se vain on mahdollista, tosin luin että opinnot pitää keskeyttää vähintään vuodeksi, jotta korvauksen saa.
Se samanaikainen opiskelu/työ -ehto ei tosiaan mun tapauksessa toteutunut, koska en ole opintoja viime aikoina tehnyt.
Näin on, että keskeyttää täytyy vähintään vuoden ajaksi.
Viisas päätös olla leikkimättä tulella.
Kela voi tehdä rikosilmoituksen pelottelun vuoksi, mutta pienet tukien väärinkäytökset ovat asianomistajarikoksia, eikä kela haastele sellaisten takia oikeuteen, joten syytettä ei tule. Korjatkaa jos olen väärässä.
Aika pienistä summista Kela käräjille haastaa ja käsittelyyn menevät, syytenimikkeenä petos. Tosin kyllä Kela häviääkin juttujaan. Kelan innokkuus haastaa käräjille hämmästyttää minua, sillä Kelahan ei hae takaisinperintäoikeutta käräjiltä, vaan hoitaa sen hallintoteitse. Kela siis hakee vain petostuomiota. Siis vaikka Kela ei käräjille haastaisikaan, niin silti se ei häviäisi senttiäkään. Kyse on siis puhtaasta kostotoimesta. Ihmettelen siksikin innokkuutta haastaa käräjille, kun oikeuslaitos olisi ylikuormitettu muutenkin ja oikeuslaitosbyrokratia tulee kalliiksi muutenkin. Työttömyyskassat eivät ole yhtä ärhäkkäitä haastamaan käräjille käsittääkseni. Tosin kassoilla on aika raju keino: he erottavat jäsenyydestään ja pahimmassa tapauksessa työtön putoaa työmarkkinatuella ja kun siitä on maksettava takaisinperintä pois, niin siinä on vitsit vähissä.
http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=203.0 Kerron tuoreen esimerkin. Avustin erästä kansalaista, jota oli vaaadittu syytteeseen PETOKSESTA. Syytteen vaatija oli KELA. Oli maksettu muka liikaa asumistukea... No, soitin ko. poliisilaitokselle ja kysyin asiasta. Poliisi sanoi, että he ovat helisemässä näiden KELAn tutkintapyyntöjen kanssa. Muutaman sadan euron summista he suoltavat poliisille näitä tutkintapyyntöjä, mutta poliisi ei tiedä kuinka moni heidän työnsä uurastuksesta edes johtaa viralliseen syytteeseen! Saati, että jutussa joku olisi tuomittu. Poliisin työ pölyttyy lopuksi jossain mapissa... Poliisimies oli turhautunut siitä, että heidän pitää näitä KELAn myllyjä pyörittää! Kun on kyse muutaman kymmenen tai sadan euron "vahingosta" Kelalle, ne ovat asianomistajarikoksia; virallinen syyttäjä ei lähde niitä ajamaan! Mutta, Matti Kuusimäkeä lainatakseni: - Jokainen tapaus on käsiteltävä tarkasti. Ei missään jutussa voi ruveta hosumaan..... Huh No niin. Kun ei syyttäjä voi siis näissä KELAn "karkkiraha-asioissa" tinkiä, ei ihme että syyttäjiä uupuu vuosittain 30-40? Heidän pöydillään kasvavat pinot vakavien rikosten syyteasioissa, ja he näpertelevät näiden rivikansalaisten nakkikioskijuttujen "Tarkassa käsittelyssä" (Kuusimäen määrite). Em. poliisi oli turhautunut ja närkästynyt. Heidänkin pöydillään, usein vakavien rikoksten tutkinta-aineistot kasvavat, mutta KELA syytää nakkikioskitason tutkintapyyntöjä. EM:n poliisin toiveesta sitten soitin ao. KELAn lakimiehelle, joka tässä tapauksessa oli syytevaatimuksen laittanut. Hän vetosi taas että OIKEUSKANSLERINVIRASTO on KELAlle antanut "ohjeet" että sen on aina epäilyttävissä tapauksissa pyydettävä esitutkintaa!.... (tunnollinen lakimies) (Kas vain? Tuilhan se nyt ilmi, että OKV sentään joitakin "rikollisia" jahtaa! Kun se ummistaa laillisuussilmänsä virkarikosten vastuuseen saattamisesta, täytyyhän OKV:n palkkansa eteen jotakin ahertaa? - Siis ihan näin välihuomautuksena) Sanoin em:lle KELAn lakimiehelle, että eikö Teidän ammattinne sisällä pidä osata arvioida, missä raja kulkee... jne. Hän sanoi, ettei hän ole TUOMARI. Poliisi tekee päätökset, sitten syyttäjä, etc. Kas näin! Näin ne resurssimyllyt pyörii! Ei ihme, ettei syyttäjien, poliisien aika ja resurssit riitä! Ei ihme, että jutut venyvät ja paukkuvat! Ei ihme, että pitkityksiä syntyy. Oikeissa, vakvavissa asoissa... En lainkaan kannata mitään vääryyttä, saati KELAn etujen tai muidenkaan väärinkäyttöä. Mutta tässäkin tapauksessa kyse oli silkasta huolimattomuudesta. Oli ollut työttömyyttä, ansiosidonnaista päivärahaa, pätkätöitä, 60 % sijaisuutta, yllättävä työpätkä joulukuussa, jossa "ansiot kohosivat" KELAn kriteereissä "Rikoksen" tuntomerkkeihin! Ja kuinka suuri tämä oli? Kun ao. sai asumistukipäätöksen, siinä luki että jos tulot nousevat 300e /kk, pitää ilmoittaa. Tyttö oli laskenut, että 60 % työ ei juuri nouse ansiosidonnaisen päivärahan yli. Ei ainakaan 300 /kk. Kun hän sitten tutkinnassa oli, ja kaikki paperit ja tiliotteetkin oli (Kelassa) syynätty, arvatkaapa mikä KELAn katsannossa PETOKSEN tunnusmerkistö oli? Tulot oli ylitetty 13 euroa /kk sen yli, mitä olisi saanut ylittää (= 300 e). Tämä tulojen ylitys oli tapahtunut joulukuussa 2006 erään täysipäiväisen sijaisuuden vuoksi! Ao. oli vastannut KELAn selvityspyyntöön helmikuussa, oli sovittu miten takaisnmaksu KELAlle suoritetaan, ja KELA olikin saanut "petoksella ryöstettyjä" varoja jo perityksi... Mutta tämän "rikollisen" se tahtoi pelokkeeksi vielä tutkintaan! Ainakin sinne, ellei (tavan mukaan) asia pidemmälle etenisi! Mitä me tästä opimme? KELAn lakimies uhosi minulle, että jos... jos... minä tästä julkisuudessa kirjoitan, se tietää että hän nostaa syytteen kunnianloukkauksesta.
Eipä tuossa Kelan lakimiehellä ole syytteen nostamisen varaa. Kyllähän sinä saat tapahtuneesta jutusta kertoa, jos on asianomaisen asiakkaan lupa. Minä tiedän nuo Kelan jutut ja ihan asiaa puhuit. Toisaalta monesti liikamaksuun ei edes ole syynä huolimattomuus, vaan se, että Kelan jutut ovat niin sekavia, ettei niitä välttämättä tavallinen tallaaja ymmärrä. Varsinkaan, jos ei ole joutunut liiemmalti virkakieltä lukemaan ja pohjakoulutus on puutteellinen. Sitten puhutaan siitä, että köyhät huijaa Kelaa. Kyllä ne varsinaiset huijarit ovat ihan jossain muualla.
"Onko kenelläkään sisäpiirin tietoa, näkeeko työvoimaviranomaiset jotenkin suoraan, onko henkilö kirjoilla yliopistossa, ellei sitä itse kerro?"
Tämä tieto on peräisin vuodelta 1995 kun kävin kädenvääntöä opiskeluoikeudestani työvoimatoimikunnan sihteeerin kanssa. Jo tuolloin sihteerillä oli listaus opiskelijoista. Sitä en muista oliko listaus oppilaitoskohtainen, vai oliko siinä listattu kaikki "opiskelijat", mutta listalta hän minut kaivoi.
Tänään opiskelijoiden löytäminen tietokoneella ei varmaankaan ole monimutkainen toimenpide. Mutta onko etsintä rutiininomaista jossakin työvoimatoimiston byrokratian vaiheessa, vain pitääkö asiaa ensin epäillä ja vasta sitten mennä hakemaan yksityiskohtaisempaa tietoa.
Tälleen.
Itse olin taannoin toista vuotta työttömänä ja olin kyllä kirjoilla yliopistolla. Mitään suorituksia en tehnyt, voiko sitten luokitella päätoimiseksi opiskelijaksi?
Pelkästään kirjoillaolo riittää luokittelemaan päätoimiseksi opiskelijaksi. Olisiko niin, että olet onnistunut olemaan työttömien kirjoissa siten, ettet osunut tarkistusajankohtaan. Tai onnestanut muuten vaan. Toivottavasti työttömyydestäsi on sen verran aikaa, ettei tarvitse enää takaisinperintää pelätä. Itselläni kävi vähän samantapainen 'vahinko'.
Edellä olevat ovat jo hyviä neuvoja, mutta huomioi (tai muut asiasta tietoja etsivät huomioikaa), että jos opinnot ovat vähäisiä / olemattomia (siis juuri omassa tapauksessasi et ole suorittanut mitään opintoja viimeisten vuosien aikana), voidaan harkinnan mukaan olla edellyttämättä opinto-oikeuden katkolle laittamista.
Eli välttämättä ei ole tarvetta keskeyttää / "irtosanoa" opinto-oikeutta; noista opintojen määristä tietysti pitää olla näyttää todistus että ovat tosiaan vähäisiä.
Hieman korjausta tuohon edelliseen, eli itse asiassa tilanne on juuri päinvastoin. Pitää olla suorittanut opintoja suht säännöllisesti kokopäivätyön ohella. Silloin on selkeä näyttö, ettei opinnot ole este kokopäivätyön tekemiselle tai vastaanottamiselle.
Jos opinnot eivät työn ohella ole "edenneet" ja olet kirjoilla yliopistossa, vaaditaan aika todennäköisesti keskeyttämistodistus. Koska se kertoo siitä, ettet ole sivutoiminen opiskelija, jos kokopäivätyö onkin este opintojen edistymiselle ja niiden suorittamiselle.
Nuo pykäläthän ovat taasen suht hiljakkoin hieman muuttuneet.