Joka on elänyt voimakkaasti lestadiolaisella paikkakunnalla, tietää, että siellä kytätään toinen toisiaan. Ja kyttääjinä ovat juuri lestadiolaiset.
He jakavat paikkakunnan asukkaat kahtia sen mukaan, onko mukana lestadiolaisessa liikkeessä vai ei. Lestadiolaiset antavat ymmärtää olevansa jotakin parempaa, koska ovat uskossa (”uskomassa”).
Tiedän lestadiolaisen kirkkoherran tuominneen eronneen yksinhuoltajaäidin kovin sanoin, koska nainen oli tehnyt syntiä eroamalla hulttiomiehestään. Ihmisten kyttääminen oli jokapäiväistä. Jos kertoisin kaiken tietämäni kamaluuden, tästä tulisi pitkä tarina.
Toisaalta olen myös tuntenut lestadiolaisia ihmisiä, joita voisin miltei kutsua ystävikseni. Uskonnosta emme kuitenkaan koskaan keskustelleet. Lestadiolaisuus oli ja on jonkinlainen ”virtahepo olohuoneessa”, eli julkinen salaisuus, jota ei saanut ottaa puheeksi. Itsekin omaksuin vaikenemisen tavan.
Jälkeenpäin olen itsekin ihmetellyt, miten siinä niin kävi. Menin mukaan lestadiolaisten ystävieni vaikenemisen kulttuuriin. Ehkäpä me siis olimme ystäviä, koska muistin ja ymmärsin vaieta kaikesta siitä kummallisuudesta, mitä lestadiolaisuuteen liittyy. En koskaan kysellyt perusteita!
Muutettuani pois, etelään, tuntui siltä, että pystyn taas hengittämään vapaasti.
He jakavat paikkakunnan asukkaat kahtia sen mukaan, onko mukana lestadiolaisessa liikkeessä vai ei. Lestadiolaiset antavat ymmärtää olevansa jotakin parempaa, koska ovat uskossa (”uskomassa”).
Tiedän lestadiolaisen kirkkoherran tuominneen eronneen yksinhuoltajaäidin kovin sanoin, koska nainen oli tehnyt syntiä eroamalla hulttiomiehestään. Ihmisten kyttääminen oli jokapäiväistä. Jos kertoisin kaiken tietämäni kamaluuden, tästä tulisi pitkä tarina.
Toisaalta olen myös tuntenut lestadiolaisia ihmisiä, joita voisin miltei kutsua ystävikseni. Uskonnosta emme kuitenkaan koskaan keskustelleet. Lestadiolaisuus oli ja on jonkinlainen ”virtahepo olohuoneessa”, eli julkinen salaisuus, jota ei saanut ottaa puheeksi. Itsekin omaksuin vaikenemisen tavan.
Jälkeenpäin olen itsekin ihmetellyt, miten siinä niin kävi. Menin mukaan lestadiolaisten ystävieni vaikenemisen kulttuuriin. Ehkäpä me siis olimme ystäviä, koska muistin ja ymmärsin vaieta kaikesta siitä kummallisuudesta, mitä lestadiolaisuuteen liittyy. En koskaan kysellyt perusteita!
Muutettuani pois, etelään, tuntui siltä, että pystyn taas hengittämään vapaasti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu, ja TODELLA mielenkiintoinen havainto! Koko yhteisöä koskeva vaikeneminen on todella kummallista. Vaikeneminen on laki yksityisisä ihmissuhteissa ei-vl:n ja vl:n välillä. Se on myös kollektiivisena koko yhteiskunnassa.
Myös pohjoissuomalainen media on ollut siinä mukana "takuumiehenä" näihin päiviin saakka.
Vanha kansa sanoi meitä maan hiljaisiksi aikanaan. Vanhoillislestadiolaiselle on luontevampaa julistaa elämällään kuin julistaa ääneen. Toisaalta ihmissuhteissa haluaa korostaa sitä, mikä yhdistää eikä sitä mikä erottaa. Tätä periaatetta olen noudattanut ei-vl-ystävieni kanssa.
On tosi kunnioitettavaa että sinä kykenet pitämään tasavertaisen linjan. Etkä tuomitse ei-vl-ystäviäsi helvettiin, etkö?
Vanh.lest. eivät pohjimmiltaan hyväksy muita kristinuskon suuntauksia vaan ovat sitä mieltä, että vain he ovat Jumalan valittu kansa. Ja tämä on fakta.
Jokainen joka on asunut ja elänyt tässä yhteisössä taikka sen liepeillä, tietää tämän asian. Heidän omahyväisyytensä ja ylimielisyytensä muita kohtaan nousee juuri tästä opista.
Vaikka olisi miten sivistynyt ja fiksu vl. kun vähän raaputtaa, nousee muiden mitätöinti ja tuomitseminen esiin.
Esimerkki siinä Voimala ohjelmassa: ne kaksi lestadiolaista naista olivat oiva esimerkki lestadiolaisten asenteesta meitä tavallisia kuolevaisia kohtaan. Ylimielisyys paistoi. Sellaisia lestadiolaisia minä tunnen.
Onko uskostaan vaikeneminen heillä todellakin vaatimattomuutta? Vaikenemiseen voi olla muitakin syitä.
suu puhuu!!!
Ellei Jeesus ole sydämessä, niin miten siitä
voisi kertoa toisille?
Lestadiolaiset elävät pelon alla, siksi he eivät puhu mitään.