SOINILTA EI

Timo Soini ei allekirjoittanut rasismivetoomusta
16.04.2009 15:42, päivitetty 16.04. 16:22


Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat sitoutuneet torjumaan rasistisia ilmiöitä tulevissa tulevissa EU-vaaleissa ja vaalikampanjan aikana.

Puoluejohtajat allekirjoittivat yhteisen vetoomuksensa iltapäivällä. Poissa oli kuitenkin perussuomalaisten Timo Soini. Hän on syyttänyt, että hankkeella yritettiin vaikuttaa perussuomalaisten ehdokasasetteluun.

Vetoomuksessaan puolueet lupaavat muun muassa irtisanoutua sellaisten ehdokkaidensa toimista, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä.

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin kiistää, että puolueiden EU-vaaleja varten laatima rasisminvastainen julistus olisi suunnattu perussuomalaisia vastaan.

- Se ei ole ketään vastaan, vaan vetoomus suvaitsevaisuuden puolesta, Wallin sanoi torstaina, kun eduskuntapuolueiden puheenjohtajat allekirjoittivat yhteisen tahdonilmauksensa.

Soinin mielestä vetoomushankkeella pyrittiin vaikuttamaan perussuomalaisten ehdokasasetteluun. Hän syyttänyt yrityksestä erityisesti Wallinin johtamaa RKP:tä.

Lyhyehkössä vetoomuksessaan puolueet sitoutuvat toimimaan suvaitsevaisuuden puolesta.

Puolueet myös lupaavat irtisanoutua sellaisten jäsentensä tai ehdokkaittensa toimista, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä.

Edellisen kerran puolueet laativat vastaavan vetoomuksen 11 vuotta sitten.

- Ei ole pahitteeksi, että myös nykyisen sukupolven puheenjohtajat ilmaisevat ääneen vastustavansa rasismia ja muukalaisvihamielisyyttä, Wallin sanoi.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


bättre folk kirjoitti:

Timo Soini ei allekirjoittanut rasismivetoomusta
16.04.2009 15:42, päivitetty 16.04. 16:22


Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat sitoutuneet torjumaan rasistisia ilmiöitä tulevissa tulevissa EU-vaaleissa ja vaalikampanjan aikana.

Puoluejohtajat allekirjoittivat yhteisen vetoomuksensa iltapäivällä. Poissa oli kuitenkin perussuomalaisten Timo Soini. Hän on syyttänyt, että hankkeella yritettiin vaikuttaa perussuomalaisten ehdokasasetteluun.

Vetoomuksessaan puolueet lupaavat muun muassa irtisanoutua sellaisten ehdokkaidensa toimista, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä.

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin kiistää, että puolueiden EU-vaaleja varten laatima rasisminvastainen julistus olisi suunnattu perussuomalaisia vastaan.

- Se ei ole ketään vastaan, vaan vetoomus suvaitsevaisuuden puolesta, Wallin sanoi torstaina, kun eduskuntapuolueiden puheenjohtajat allekirjoittivat yhteisen tahdonilmauksensa.

Soinin mielestä vetoomushankkeella pyrittiin vaikuttamaan perussuomalaisten ehdokasasetteluun. Hän syyttänyt yrityksestä erityisesti Wallinin johtamaa RKP:tä.

Lyhyehkössä vetoomuksessaan puolueet sitoutuvat toimimaan suvaitsevaisuuden puolesta.

Puolueet myös lupaavat irtisanoutua sellaisten jäsentensä tai ehdokkaittensa toimista, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä.

Edellisen kerran puolueet laativat vastaavan vetoomuksen 11 vuotta sitten.

- Ei ole pahitteeksi, että myös nykyisen sukupolven puheenjohtajat ilmaisevat ääneen vastustavansa rasismia ja muukalaisvihamielisyyttä, Wallin sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu