Olisi kiva kuulla positiivisia kokemuksia alatiesynnytyksestä itellä alkaa synnytys lähestyy ja tuntuu et ei oikein kellää oo positiivista sanottavaa alatiesynnytyksestä?Itse olen ajatellut synnyttää alateitse (ihan sama mistä reiästä tulee pihalle kunhan tulee ulos turvallisesti ;D) .
Eli olisi kiva kuulla teidän synnytys kertomuksia,eli millä viikolla syntynyt oliko mukavat lääkärit millaista kivunlievitystä saitte yms :)
Eli olisi kiva kuulla teidän synnytys kertomuksia,eli millä viikolla syntynyt oliko mukavat lääkärit millaista kivunlievitystä saitte yms :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Esikoisen synnytin noin viikko sitten alakautta 39llä raskausviikolla.
säännöllisistä suppareista abt 5 tuntia ja ipana oli ulkona. Avautumisvaiheessa hengittelin ilokaasua, josta tuli humalainen olo ja helpotti koviin supistuksiin kuitenkaan viemättä kokonaan tuntoa.
Sitten kun kohdunsuu oli tarpeeksi auki, lääkäri kävi laittamassa spinaalin epiduraalin sijaan kun ei kuulemma mene pari tuntia pidempään.
Spinaalin pistäminen ei tuntunut missään ja se helpotti melkein heti. Vei kokonaan tunnon supistuksista! Samalla tosin meni jaloista tunto, etten vähään aikaan voinut nousta seisomaan. Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin jakkaralle ponnistamaan, mutta ipanan sydänäänien heikentyessä piti mennä sängylle.
Väliliha leikattiin ja lapsi autettiin imukupilla kun sydänäänet huononivat sängylle siirtymisestä huolimatta.
Kokonaisuudessaan myönteinen kokemus.
Olen synnyttänyt 2 lasta, kummatkin alateitse. Olen ollut sitä mieltä, että mieluiten normaali synnytys, mutta jos pakko niin sitten sektiolla tottakai.
Ensimmäinen syntyi 2006 elokuussa rv40 4 Synnytys alkoi säännöllisillä supistuksilla kotona, lapsivesi tuli vasta sairaalassa, naistenklinikalla. Olin todella luottavainen ja rauhallinen, johtui varmaan hormoneista :)) Halusin epiduraalin ja sen sainkin pari kertaa. Synnytys kesti 6 tuntia. Ainoa negatiivinen asi oli epparin antaja, oli aivan kamala, mutta pistos tuli kyllä tarpeeseen. Vaikka itse synnyttäminen onkin kivulias tapahtuma, se kipu ei ole kamalaa, kun tietää, että se menee ohi ja lopulta lakkaa ja kun tietää, mitä siitä syntyy :D
Käytin myös ilokaasua, se auttoi jonkin verran, mutta siitä rupes tulemaan paha olo, kun en ottanut ajoissa, joten avautumisvaiheessa en enää sitä käyttänyt.
lapsi oli 9 pisteen poika, reilut 3 kiloinen. Pari päivää vietin sairaalassa, lisämaitoa ei tarvittu, maito rupesi kunnolla herumaan, kun pääsin kotiin.
Kätilö oli aivan mahtava, samoin häntä avustava harjoittelija, osaston hoitajat olivat yhtä lukuunottamatta mukavia. Miinuksen annan myös siitä, etten saanut imetykseen mitään tukea. Onneksi olin etukäteen opiskellut aihetta ja luotin, että se rupeaa sujumaan, ja sujuihan se... pikkuhiljaa.
Pari tikkiä laitettiin ja viikon istuin uimarenkaan päällä...
Mulla oli haave, että olisin synnyttänyt ilman puudutuksia, mutta tiesin, että tosipaikan edessä haluan kaiken mahdollisen :D
Toinen lapsi syntyi 2008 kesäkuussa viikolla 39 6, noin 3,5 kiloinen 10 pisteen tyttö. Illalla ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, lapsivesi tuli yöllä. Soitin hyvinkään sairaalaan ja sanoivat, että odota aamuun... en kuitenkaan odottanut, vaan lähdimme ajamaan (n. 40 km) ja lapsi syntyi soitosta 3 tunnin päästä.
Vielä tuntia ennen syntymää kätilö vakuutti, että tässä menee vielä pitkään, kun säännölliset supistukset muutuivat epäsäännöllisiksi ja kohdunsuu oli muka kovin takana vielä. No niin kiire tuli, että mitään puudutuksia ei ehditty antaa, ilokaasua otin taas alussa vähän.
Suurin apu synnytyksissä on ollut mieheni läsnäolo ja kramppaavien lihasten hieronta supistusten välillä.
Lapsi syntyi, en revennyt yhtään, en ollut edes väsynyt tai kipeä, aivan outo fiilis, mies oli varmaan väsyneempi, kuin minä XD
Kätilö oli aivan mahtava, samoin muu henkilökunta, olin pari vuorokautta sairaalassa, vaikka olo oli sellainen, että olisin voinut hypätä autoon heti salista. Lepäilin rauhassa sairaalassa, vauva nukkui 4 tunnin pätkissä ja minäkin nukuin kuin tukki. Tulipahan koettua synnytys ilman epiduraalia, ei se niin kamala ollutkaan, tosin olisin varmaan toista mieltä, jos olis kestänyt parin tunnin sijasta vaikka 15 tuntia...
Jos kolmas lapsi tulisi, luultavimmin haluaisin synnyttää ilman epiduraalia, ja soittaisin ambulanssin ekasta supistuksesta ;)
mun paras kaveri on se ilokaasunaamari ja akvarakkulat kun alkaa selkää jyhmimään. Neljä on maailmaan noilla konsteilla saatettu. Niin ja vesisänky on ihan ehdoton kölliä kun siinä tuskailee enemmän tai vähemmän vaikka muuten en moiseen mene vaikka maksettaisiin.
Olen kipukammoinen. Kun koko päästä on mennyt tunto saa hampaitakin porata jne. Silti kipulääkkeeitä en ole synnytyksissä käyttänyt vaikka synnytykset on kätilön mukaan ihan tavallisia olleet ei siis mitenkään helppoja. Mä vaan olen säästellyt niitä rohtoja ekalla kerralla tosi hätään eli sitä ei sitten koskaan tullutkaan!
Ei se synnyttäminen mitään hauskaa sunnuntai-iltapäivän hommaa ole, mutta menettelee tarkoitukseensa sopivana välineenä.
Mun onneni on ollut taitava eka kätilö joka osasi ohjata ja neuvoa puuttumatta itse synnytykseen niin että itse sain viedä asiaa eteenpäin tavallani. Siinä sitä äkkiä pätevöityy itsensä asiantuntijaksi ja huomaa osaavansa homman vähän kuin luonnostaan. Seuraavalla kerralla olikin sitten systeemi selvillä ja onnekseni jälleen hyvä kätilö joka oli opiskellut aktiivisynnytystä. Itsekin olin siinä jo haka olinhan yhden lapsen synnyttänyt ihan itse..
Mulla on ylipainoa eikä kunto mikään maratoonarin, mutta työn kautta kestävyyttä löytyy ja harrastustenkin vaikka en varsinaisesti koskaan ole urheilut tai kuntoillut perinteisesssä mielessä. Silti synnytyksen jälkeen en ole ollut väsynyt vaan suorastaan tarmoa täynnä tyyliin; tässäkö tää oli? Sitä kun varautuu tuskaan päiväkaupalla niin kokee iloisen yllätyksen. Ja uudelleen synnyttäjänäkään en missään vaiheessa uskonut että se olisi helpompa akun se ei kaikilla ole. Varaudu siis pahimpaan ja ylläty on mun mantra.
Synnytyksen jälkeen kipin kapin istumaan ja sitten neulomaan että pääsee suihkuun!
Pointti on ehkä se, että se on sun synnytys joten pidä se itselläsi. Itse tietää missä mennään kun kuntelee kehoaan ja opettelee tunnistamaan supparit sun muut. Ei se supistus hyökkää nurkan taka avaan nousee tavallaan vähitellen horisontista eli siihen ehtii varustautua eri konsteilla kukin tavallaan. Kokeile rohkeasti eri juttuja sitten vasta tiedät mikä on hyvä ja mikä ei. Mikään lääke tai puudutus ei vie tuntoa ja se ponnistusvaiheen kiristys on varmaan pahinta kaikessa. Onneksi sitä kestää ihan vaan silmänräpäys sillä silloin jos koska on motivaatio puskea kohdallaan..
Niin ja kiikkustuoliakin ehtii nopea käyttää eli avautumisvaiheessa sekin helpotti kun olisi halunnut ehkä jo ponnistaa mutta ei vielä saanut.
Jotenkin sitä on tyhmän ylpeä itsestään kun kätilö sanoo; "annetaan äidin toimia kun se tietää mitä se tekee". Tietää juuri sen täydellisen tietämättömyyden suojassa tehdä juuri miltä tuntuu ja hyvinhän se meni! Toisaalta olo oli kuin olisi koulussa stipendin saanut..
Vielä sektiosta. Ne joilla on ollut sektio ovat kyllä kipeitä niin pitkään, että ei käy kateeksi! Kun meikä on jo tohissut täysillä pitkin piha aja kotia niin ne vielä yrittää päästä sängystä itsekseen ylös. Kaikella on puolensa..
noin. itselläni sektio ja alatiesynnytys takana ja pitää sanoa että sektio oli paljon helpompi vauvan synnyttyä (alku olikin tosi hankalaa se kaikki 21,5 h ennen kuin sektioon mentiin) Paranin tosi nopeasti ja olin jo samaisena iltana jalkeilla noin kuuden aikaa, heti kun osastolle pääsin,lapsi syntyi kolmen aikaa iltapäivällä. Mut sit alatiesynnytyksessä olin kolme kk kipee enkä voinut istua kuin toisella kankulla. Eli yksilöllistä on.
Kuka täällä nyt väittää että kaikilla menee synnytys samalla tavalla!?? Jos kysytään ihmisten kokemuksia, niin eikäs ne ole ihan omakohtaisia?????? Minun eka synnytys oli helkkarin helppo, toinen, leikattiin, olin monta viikkoa todella kipeä. Alleviivaan vielä, että se oli MINUN synnytykseni, ei sinun! Ihme porukkaa, pitää ruveta synnytyksiäkin pistämään johonkin vertailuriviin ja järjestykseen, että mun oli parempi, kuin sun. Yksilöllistä kaikki ja varmasti synnyttämätöntä kiinnostaa kaikenlaiset jutut aiheesta...
kappaleeseesi viestissäsi. "Vielä sektiosta. Ne joilla on ollut sektio ovat kyllä kipeitä niin pitkään, että ei käy kateeksi! Kun meikä on jo tohissut täysillä pitkin piha aja kotia niin ne vielä yrittää päästä sängystä itsekseen ylös. Kaikella on puolensa.. " Tätä tarkoitin että ei mene uhan noi, enkä tarkoittanut pahoittaa mieltäsi mitenkään enkä tosiaankaan tarkoittanut väitellä asiasta. Kirjoiti vaan niin varman oloisesti että kaikki ne ketkä sektion on kokenut niin ovat kipeitä. Kiva kun on mennyt alatiesynnytys sinulla mukavasti. siihen kuitenkin aina yritään pyrkimään.
Kyllä se meikäläinen ainakin heti seuraavana päivänä sektiosta kävelin ja touhusin ihan normaalisti ilman mitään kipuja. Samalla kun alakautta synnyttäneet huonetoverini itkivät tuskissaan kolmatta päivää, kun eivät kävellä edes voineet...kumpikaan ei edes istua kyennyt...
tuossa välissä kommentoi jo joku muu.. Tokihan synnytykset on erilaisia ja vielä eri ihmiset kokee eri asioita eri lailla. Jonkun mielestä synnyt son helppo jos se ei ole yhtä tuskaa ja kituutusta oli se sitten lääkitty tai ei j ajoku toinen ei kestä yhtään mitään jne. Eli mielipiteiden kanss aollaan pattitilanteessa. Aloittaja kuitenkin kysyi kokemuksia synnytyksestä ja siihen vastasin. Tuttavapiirini kuusi sektioäitiä yhteensä 11 lasta ei ole kattava otos, mutta ilahduttavan samanlaisia joten jotakin suuntaa niistäkin luulisi tulevan. Pointtihan on kuitenkin kai se, että sektioäiti ei edelleenkään saa nostaa sitä lastaan ainakaan viikkoon vai onko tullut jo muutoksia siihenkin?
ja hoitaa niin kuin muutkin,mutta raskaampaa taakkaa ei kannata nostella vasta kun tikit on poistettu eli noin viikkoon.
ja kivuliaista supistuksita kun selvisin (ilman lievityksiä) niin muu oli ihan juhlaa. Ei suurempia repeämiä eikä tarvinut ottaa särkylääkettä niin mihinkään synnytykseen liittyvään. Olin kenties onnekas. P.S Ne repeämät tuntuu samalta jos joskus olet kokenut peräpukamien kanssa pukata kovaa kakkaa. Siis näin minulla, toisilla saattaa kipukynnys olla erilainen.
Mielestäni alatiesynnytys oli positiivinen kokemus kaikenkaikkiaan, vaikka kivut oli aikamoiset jossain vaiheessa. Kipulääkkeitä en kerennyt saamaan, synnytys oli niin nopea, vaikka olin ensisynnyttäjä. Viikkoja oli 39 4. Synnytys käynnistyi suppareilla, oltiin sairaalassa yhdeksältä aamulla ja pikkuinen syntyi klo.12.51. Ponnistusvaihe oli minulla pitkä, 50min. Kätilöt oli minulla mukavia ja tosi hyväksi avuksi koin sen, kun oma mies oli mukana kannustamassa..hän olikin välillä minun kätilönä, kun muita synnyttäjiä oli samaan aikaan, niin kätilöiden täytyi välillä mennä muihin saleihin. Ponnistusvaiheen aikana olimme myös mieheni kanssa kahdestaan, hän käski minun aina ponnistaa supistuksen aikana. Aika huima kokemus, mutta muistelen pelkästään ilolla:D Sitä ei voi kieltää etteikö olisi koskenut...mutta jännästi se kipu unohtuu, kun saa oman pienen syliin:)
lapset tulevat maailmaan äitinsä alapäästä. Hätätapauksissa on äidin maha leikattava auki ja otettava lapsi ulos sitä kautta. Minulla on sen verran positiivista sanottavaa alatiesynnytyksestä, että itse olen sen kolme kertaa kokenut ja joka kerta se on ollut elämäni tähtihetki. Olemme kaikki hengissä ja terveenä, minä ja nyt jo isot lapseni. Mahassani ei ole arven arpea paitsi napa, eikä alapään arvistakaan ole haittaa ollut. Niin valtavaa voiman ja vallan tunnetta ihminen ei muulloin saa kokea kuin synnyttäessään maailmaan uuden ihmisen.