Kuka tuli katsoneeksi sunnuntaina pastori Teemu Laajasalon toimittaman ohjelman jossa haastateltiin helluntailaisuudesta luterilaiseksi papiksi tullutta pastori Arto Antturia?
Miten tämä liittyy vl-lestadiolaisuuteen?
vastaus:
Ohjelmassa puhuttiin kielilläpuhumis-ilmiöstä ja muista hurmoksellisista ilmiöistä joita yleensäkin tapahtuu herätysliikkeissä. Ohjelman juontaja toi esiin kysymyksen, missä menee psykoosin ja "profetoimisen"/kielilläpuhumisen, ääneen huutamisen/kiittämisen raja?
Lestadiolaisuudessa tapahtuu vielä tänä päivänäkin ns. "liikutuksia": esim. joku vanha akka saattaa kesken seurojen alkaa "kiittämään" äänekkäästi ja häiritsevästi, joutuessaan hurmoksen valtaan. Itse en ole tällaista koskaan nähnyt, mutta ystäväni kertoi suviseuroissa tapahtuneen että joku vanha ämmä oli alkanut kiljuvalla äänellä "kikittämään": "KIKIKIKI KIKIKIKI KIKIKIKI" -tämä oli kuulemma ollut hyvin erikoista kuultavaa kun vanhempi ihminen, jollaiselta yleensä sopii odottaa tilannetajua ja hillittyä käytöstä, -oli joutunut täydellisen uskonnollisen hurmoksen valtaan ja käyttäytyi erittäin häiritsevästi ja epäilemättä vastenmielisesti.
Ko. tv-ohjelmassa tuotiin esiin jonkun psykiatrin käsitys että hurmoksellisten ilmiöiden ja psykoosin raja on usein veteen piirretty viiva.
Miten sitten uskonnollisissa yhteisöissä, (kuten vanhoillislestadiolaisuus); --erotetaan tavallinen uskonnollinen karismaattinen ilmiö psykoosista?
Vastaus oli aika yllättävä! Uskonnollisissa yhteisöissä "arvostellaan" ko. ilmiöitä kulttuurillisesta näkökulmasta käsin. Suomeksi: Jos jokin ilmiö kuten vanhoillisuudessa "kiittäminen hurmoksessa" on ko. kulttuuriin KUULUVA asia, se tulkitaan Jumalan vaikutukseksi. Jos taas ilmiö on vieras ko. kulttuurille, se tulkitaan helposti PSYKOOSIKSI!
Tämä on epäilemättä totta! kaikissa hengellisissä yhteisöissä, joissa on hurmahenkisyyttä kuten vanhoillislestadiolaisuus ja helluntailaisuus, -on omat totutut tapansa joiden puitteissa hurmosta "saa" esiintyä että se vielä ikäänkuin mahtuu "Jumalan vaikuttamaksi".
Minusta tämä kuulostaa kovin pelottavalta! Olen omin silmin nähnyt isoja laumoja aikuisia ihmisiä uskonnollisen hurmoksen vallassa huutamassa, kiittämässä, nauramassa, huojumassa, makaamassa, kaatumassa, kiljumassa, tärisemässä, apaattisena jne. jne. Kuka kontrolloi tätä joukkoa jos psykoosin rajat määrittelee yhteisö itse omasta kulttuuristaan käsin? Kuka suojelee pieniä lapsia jos ympärillä on aikuisia ihmisiä psykoosissa huutamassa, kiljumassa tai tekemässä milloin mitäkin?
Kuka kertoo lapselle että täti tai setä ei nyt ole oikein terve mieleltään kun noin huutaa tai kikottaa? Jos sairas ja psykoottisen käyttäytymisen salliva yhteisö opettaa pienille lapsilleen että tällainen on "normaalia" ja tervettä uskoon kuuluva käyttäytymistä, niin kuka ottaa vastuun lapsen mielen manipuloimisesta ja ehdollistamisesta kiihkouskonnollisin käsittein?
Olen seissyt vieressä kun äiti n. 4-vuotiaan tyttölapsen kanssa joutui hurmoksiin ja alkoi huutamaan kovalla äänellä, kaatui maahan ja jatkoi kummallista käyttäytymistään. Lapsi oli silmin nähden KAUHUISSAAN! Hän itki ja huusi äitiä eikä ymmärtänyt mitä äidille tapahtuu kun vielä vieressä "saarnaajasetä" huusi lähes yhtä kovaa.
Moni on kertonut lapsena järkyttyneensä syvästi nähdessään kyseisenlaisia tapauksia. "uskovaiset sedät ja tädit" ovat sitten selittäneet lapselle että "Jumala antaa nyt tädille vähän yli, tädillä kiehuu kiitos yli..." -ja niin on kuitattu lapsen mielen manipuloiminen?
Paljolti näitä tapahtuu ns. "vapaissa suunnissa" mutta myös vanhoillislestadiolaisuuudessa esiintyy ns. "liitkuksia" jotka ovat sama asia.
Miten on vl:t; määritelläänkö teillä psykoosin ja "maljan ylivuotamisen" raja omasta kulttuurista käsin?
Ainakaan Jumalan Sana (Raamattu) ei opeta hurmoksellista käyttäytymistä eikä sen valtaan joutumista!
Miten tämä liittyy vl-lestadiolaisuuteen?
vastaus:
Ohjelmassa puhuttiin kielilläpuhumis-ilmiöstä ja muista hurmoksellisista ilmiöistä joita yleensäkin tapahtuu herätysliikkeissä. Ohjelman juontaja toi esiin kysymyksen, missä menee psykoosin ja "profetoimisen"/kielilläpuhumisen, ääneen huutamisen/kiittämisen raja?
Lestadiolaisuudessa tapahtuu vielä tänä päivänäkin ns. "liikutuksia": esim. joku vanha akka saattaa kesken seurojen alkaa "kiittämään" äänekkäästi ja häiritsevästi, joutuessaan hurmoksen valtaan. Itse en ole tällaista koskaan nähnyt, mutta ystäväni kertoi suviseuroissa tapahtuneen että joku vanha ämmä oli alkanut kiljuvalla äänellä "kikittämään": "KIKIKIKI KIKIKIKI KIKIKIKI" -tämä oli kuulemma ollut hyvin erikoista kuultavaa kun vanhempi ihminen, jollaiselta yleensä sopii odottaa tilannetajua ja hillittyä käytöstä, -oli joutunut täydellisen uskonnollisen hurmoksen valtaan ja käyttäytyi erittäin häiritsevästi ja epäilemättä vastenmielisesti.
Ko. tv-ohjelmassa tuotiin esiin jonkun psykiatrin käsitys että hurmoksellisten ilmiöiden ja psykoosin raja on usein veteen piirretty viiva.
Miten sitten uskonnollisissa yhteisöissä, (kuten vanhoillislestadiolaisuus); --erotetaan tavallinen uskonnollinen karismaattinen ilmiö psykoosista?
Vastaus oli aika yllättävä! Uskonnollisissa yhteisöissä "arvostellaan" ko. ilmiöitä kulttuurillisesta näkökulmasta käsin. Suomeksi: Jos jokin ilmiö kuten vanhoillisuudessa "kiittäminen hurmoksessa" on ko. kulttuuriin KUULUVA asia, se tulkitaan Jumalan vaikutukseksi. Jos taas ilmiö on vieras ko. kulttuurille, se tulkitaan helposti PSYKOOSIKSI!
Tämä on epäilemättä totta! kaikissa hengellisissä yhteisöissä, joissa on hurmahenkisyyttä kuten vanhoillislestadiolaisuus ja helluntailaisuus, -on omat totutut tapansa joiden puitteissa hurmosta "saa" esiintyä että se vielä ikäänkuin mahtuu "Jumalan vaikuttamaksi".
Minusta tämä kuulostaa kovin pelottavalta! Olen omin silmin nähnyt isoja laumoja aikuisia ihmisiä uskonnollisen hurmoksen vallassa huutamassa, kiittämässä, nauramassa, huojumassa, makaamassa, kaatumassa, kiljumassa, tärisemässä, apaattisena jne. jne. Kuka kontrolloi tätä joukkoa jos psykoosin rajat määrittelee yhteisö itse omasta kulttuuristaan käsin? Kuka suojelee pieniä lapsia jos ympärillä on aikuisia ihmisiä psykoosissa huutamassa, kiljumassa tai tekemässä milloin mitäkin?
Kuka kertoo lapselle että täti tai setä ei nyt ole oikein terve mieleltään kun noin huutaa tai kikottaa? Jos sairas ja psykoottisen käyttäytymisen salliva yhteisö opettaa pienille lapsilleen että tällainen on "normaalia" ja tervettä uskoon kuuluva käyttäytymistä, niin kuka ottaa vastuun lapsen mielen manipuloimisesta ja ehdollistamisesta kiihkouskonnollisin käsittein?
Olen seissyt vieressä kun äiti n. 4-vuotiaan tyttölapsen kanssa joutui hurmoksiin ja alkoi huutamaan kovalla äänellä, kaatui maahan ja jatkoi kummallista käyttäytymistään. Lapsi oli silmin nähden KAUHUISSAAN! Hän itki ja huusi äitiä eikä ymmärtänyt mitä äidille tapahtuu kun vielä vieressä "saarnaajasetä" huusi lähes yhtä kovaa.
Moni on kertonut lapsena järkyttyneensä syvästi nähdessään kyseisenlaisia tapauksia. "uskovaiset sedät ja tädit" ovat sitten selittäneet lapselle että "Jumala antaa nyt tädille vähän yli, tädillä kiehuu kiitos yli..." -ja niin on kuitattu lapsen mielen manipuloiminen?
Paljolti näitä tapahtuu ns. "vapaissa suunnissa" mutta myös vanhoillislestadiolaisuuudessa esiintyy ns. "liitkuksia" jotka ovat sama asia.
Miten on vl:t; määritelläänkö teillä psykoosin ja "maljan ylivuotamisen" raja omasta kulttuurista käsin?
Ainakaan Jumalan Sana (Raamattu) ei opeta hurmoksellista käyttäytymistä eikä sen valtaan joutumista!
Vastaukset 11
Vanhimmat
**Miten on vl:t; määritelläänkö teillä psykoosin ja "maljan ylivuotamisen" raja omasta kulttuurista käsin?***
Näin exänäkin voin vastata.
Hoitokokouksissakin esinntyi liikutuksia väärillä henkilöillä, eli niillä, jotka olivat sidottuja synteihinsä. Puhujien taholta sitä ei nähty Pyhän hengen työnä, vaan ns, "kuivana hyppynä", josta piti tehdä parannus. Tällaista hyppääjää kehoitettiin vielä kovasanaisesti vaikenemaan.
Kehoitus meni hyvin perille. Normaaliseuroissa
kiittämistä ei muista kuin isovanhempien ikäluokka. Suviseuroissa on enää joskus, mieleltään selvästi häiriintyneiden "kiittämisiä".
Hoitokokoukset hoitivat tehokkaasti pois yhden "hihhulien" tunnusmerkin.
käyteetään myös "kylmä hyppy"-nimeä.
Hoitokokouksissa hoidettava saattoi joutua iloliikutuksiin, kun tajusi [heikkisaarilaisen]harhaopin, ja sen että itse on säilynyt oikein uskomassa.
Hoitajien taholta tämä tulkittiin kososlaisen hengen erääksi piirteeksi.
sitten, jossa seurakuntalaiset hirnuivat kuin hevoset tai ammuivat kuin lehmät. Saarnaajat elämöivät joukon edessä kuin synnytystuskissaan olevat naiset. Jos tämä oli Pyhän Hengen tuotosta, niin ei voi kuin ihmetellä Jumalan huumorintajua. Jokatapauksessa heikompi hengellinen ihminen ei kestä, eikä tarvitsekaan kestää, tätä eläimellistä hurmoksellisuutta, joka joissakin seurakunnissa vallitsee.
kuinka eräs koulukaverini äiti sai liikutuskohtauksen kesken saarnan: hän ponkaisi ylös penkiltään, alkoi teputtaa jalkojaan ja huitoa käsillään huutaen: "TILULIT,TILULIT,TILULIT". Olihan niin raju kokemus, että minua pelotti koko sen illan, unikin pakoili sinä iltana. Olisi kyllä hyvä jos, joku kokoaisi nämä hurmoshuudot kirjaksi, koska se on todennäköisesti katoavaa kansanperinnettä.
ulkopuolisena asioita tarkkailee! Lauri Leevi Lestadius toteaa Aapeli Saarisalon "Lestadius Pohjolan pasuuna" kirjasta poimittuna: "- Kun sydämen liikutukset olivat välttämättömiä, niin niiden ilmauksina olevat ulkoisetkin liikutukset olivat 'itsestään hyviä ja tarpeellisia'. Laestadius ei siis voinut suostua 'ulkonaisten liikutusten ehkäisytoimenpiteisiin, koska ne olisivat samalla merkinneet sydämessä tapahtuvien armonvaikutusten tukahduttamisyritystä'. Purevan ivallisesti Laestadius puolusti liikutuksia kaikkia vastaan, jotka niistä loukkaantuivat. Hän vertasi tyytymättömiä farisealaisiin, jotka loukkaantuivat siitä, että lapset huusivat Hoosiannaa temppelissä. 'Hyveelliset farisealaiset eivät voi kärsiä lasten huutoa Vapahtajan kunniaksi. He eivät voi kärsiä katuvaisten naisten parannuksenkyyneliä -- Mutta parannus- ja ilohuudoissa on jotakin sisäistä, mikä käy suoraan perkeleen kimppuun ja niin kiukuttaa hänen palvelijoitaan.'"
Ulkopuoliset ei varmaan tuotakaan ymmärrä.
myötä tulee kirkkoon kuolemanhiljaisuus! Aikalaisten (ulkopuolisten) mielestä lestadiolaisliike luokiteltiin hurmosliikkeiksi. Esim. Tyko Sallisen maalaus "Hihhulit" esittää lestadiolaisia. Samoin norjalaisen Tidemanin maalaus "Fanatikere" (=kiihkoilijat) Itse Lestadius käytti itse vastustajistaan (sen ajan sivistyneet)kokiessaan olevansa kaikessa oppositiomies, samaa nimeä kuin he käyttivät hänestä "Hullujenhuonelainen" samannnimisessä kirjassaan. Lestadiusta kutsuttiin yhdessä vaiheessa nimellä "Kaaressuannon kaiku". Se oli pilkkanimi ja huhu kiiri, että kirkkoherra on tullut hulluksi. Väkeä saapui sitten monien peninkulmien takaa uteliaana kuulemaan "hullua" pappia. Herätyksen alkaessa huhumylly oli suurimmillaan. Kaikenlaisilla kielikelloilla ja panettelijoilla oli täysityöllisyys. Nimismiehelle, kruununvoudille,lääninrovastille, piispalle, tuomiokapitulille ja lääninhallitukseen saapui joukoittain ilmiantoja. Vaikeimmissa tilanteissa hänestä tehtiin ilmoitus kuninkaalle ja häneltä vaadittiin selitystä. Ruotsin viranomaiset pelkäsivät, että mikäli liike leviäisi valtakunnan rajojen toisellekin puolelle, siitä seuraisi selkkauksia venäläisten viranomaisten kanssa. Eräs liikkeesen kuulunut nainen oli Ruotsin puolella Nederkalixin kirkossa, ehtoollista nauttiessaan iloinnut äänekkäästi, huutaen ja tanssien. Kihlakunnanoikeuden tuomio: 11 pv, vesileipävankeutta. Suomen viranomaiset olivat vielä kärkkäämpiä nostamaan syytteitä varsinkin liikutusten johdosta, joita esiintyi mm. Kittilän kirkossa. Senaatin oikeusosasto oli mukana asiassa...kirkkorangaistus..vesileipävankeutta. Kittilän kirkossa esiintyi mm. kielilläpuhumista lestadiolaisten taholta. Puolustaessaan hurmioituneiden liikutuksia, jotka herättivät kovin suurta huomiota ja hälyä viranomaisten taholta, Lestadius vetosi Raamattuun sekä kirkkohistoriaan "kun sydämen liikutukset olivat välttämättömiä, niin niiden ilmauksena ulkonaisetkin liikutukset olivat itsestään hyviä ja tarpeellisia" Lestadius pystyi myö purevan ivallisesti puolustamaan liikutuksia kaikkia vastaan, jotka niistä loukkaantuivat. Hän vertasi tyytymättömiä farisealaisiin, jotka loukkaantuivat siitä, että lapset huusivat hoosiannaa temppelissä. "Hyveelliset farisealaiset eivät voi kärsiä katuvaisten lasten huutoa Vapahtajan kunniaksi. He eivät voi kärsiä katuvaisten naisten parannuksenkyyneleitä...mutta parannus- ja ilohuudoissa on jotain sisällistä, mikä käy suoraan perkeleen kimppuun ja kiukuttaa hänen palvelijoitaan" Lestadiusta syytettiin mm. siitä, että hän tahallaan aiheutti liikutuksia. Pian liikutukset kävivät yhä tavallisemmiksi. Ihmiset rupesivat kuuluvasti purkamaan julki korkeita tunteitaan. Kirkossa ja suomalaispirteissä, missä julistettiin väkevää tuomion ja pelastuksen sanaa kaikuivat äänekkäät surun tai ilon huudot. Oli luonnollista, että äkisti tunnettu pelastusvarmuus täytti sydämen niin väkevällä ilolla, joka puhkeaa myös voimakkaisiin hyppyihin, joista aikalaiset ovat kirjanneet historiaan ja asiakirjoihin. Lestadius myös vakuutti, että hengelliset liikutukset eivät kirkossa voi vaieta, niin kauan kuin on kipinääkään elävää uskoa jäljellä heidän sisimmässään ja hengellisen kuoleman mukana tulee kirkkoon myös hengellinen kuolemanhiljaisuus, kukaan ei itke, kukaan ei päästele pelon- eikä ilohuutoja. Ensimmäisen polven lestadiolaiset ovat kertoneet, miten Herran henki puhalsi myrskytuulen lailla läpi pitäjien. Silloin saattoivat sadat miehet ja naiset päästellä pelon- ja riemunhuutoja, syleillä toisiaan ja hyppiä lattialla ja penkeillä, niin että kirkon ja seurantalon permanto tutisi. Silloin Lestadiuksenkin voimakas ja kirkas ääni vain vaivoin pääsi kuulumaan. Mites on tilanne tänään lestadiolaisliikkeessä? Löytyykö elävää uskoa, sellaista, jota Lestadius kuvaa vai onko tullut kuolemanhiljaisuus ja hengellinen kuolema? Yrittääkö kukaan enää suorittaa edes "kuivaa hyppyä"? Ps. Onneksi tästä liikkeestä on tallessa valtava määrä suomen-, ruotsin- ja norjankielisiä kirjoja, eri asteisten oikeuksien pöytäkirjoja, syytekirjelmiä, dokumentteja, kylä-/pitäjähistorioita, rippi- ja kinkerisaarnoja, kirkkohistorian julkaisuja, sanomalehtijulkaisuja jne.,
rauhan sanan suvijuhlissa on konsertti jossa taputetaan
moni lapsi on nähnyt kun äiti tai isä ammutaan silmien edessä.
moni lapsi on nähnyt kun äiti tai isä ja molemmat makaa juovuksissa pitkin poikin.
moni lapsi on nähnyt kaikenlaista tuolla ukrainan sodassa.
syyttäkää nyt helluntaita niistäkin.
mitähän pieni lapsi ajattelee kun äiti kiipeää pääsiäsisenä navetan katolle kaffipannunsa kanssa luuta kainalossa!
kristityssä maassa, sanovat jotkut vieläpä.
pitäsköhän suomalaisten kaivautua uudelleen maakuoppiin kun ajattelu on edelleen samalla tasolla !
tai kiivetä puihin ja alkaa sieltä huudella tuntemuksiaan ympäristöön.