Ihmisen vapautuminen Vapaaseen Tuotantotapaan

Ihmisen vapautuminen Vapaaseen Tuotantotapaan ja siirtyminen Itsesäätöiseen Tuotantotapaan ja puolueen kuoleennuttamien
Kieltämättä vaikeasti ymmärrettävä kysymys, puolueen itsekuoleennuttamien, vaikeaa koska emme ole kasvaneet uusiksi ihmisiksi luokattomassa yhteiskunnassa, vaan arvioimme tätä ja miljoonia muita kysymyksiä vain lähinnä subjektiivisesti, tämän vallitsevan yhteiskuntamuodostuman meihin heijastamana. Teemme tämän siis vallitsevan yhteiskuntamuodostuman sisällä, joka peittelee yhteiskuntamuodostumien objektiiviset kehitys lait ja kategoriat meiltä. Muuta mahdollisuuttahan meillä ei edes ole, koska ei ole kokemustakaan mihin verrata (ja NL kokemuksena oli vasta siirtymäajassa sosialismin sisällä), kuin olla objektiivinen niissä puitteissa joissa se on mahdollista.
Voimme kuitenkin tarkastella historiallisena, mitä siellä NL:ssä oikein tehtiin ja etsiä vastauksia mm. siitä, oliko koulutuspolitiikka linjassa uuden ihmisen kasvamisen myötä, oliko Ihmisen työn orjuudesta vapautuminen kehittymässä ja oliko siis pääomien yksityisomistus lakkautettu ja missämäärin, ja kehittyikö puolue mihinkään suuntaan.
Lisäksi tulee etsiä vastauksia mahdollisuuteen, että jos tuotantotapa kerran määrää yhteiskunnan perustajan ja se näin heijastaa yhteiskunnan päällysrakenteen niin toimiiko tämä esimerkki myös toisenlaisen tuotantotavan yhteydessä, ja voimmeko todella kumota heijastusteorian vai todeta sen edelleen paikkansapitäväksi tajuntamme muodotajana.

Katson, että meillä ei ole mitään, ei siis mitään, millä kumoaisimme heijastusteorian, joten joudumme jättämään sen paradigmaksi tältä osin. Ja se määrää näin valtaisaa joukkoa asioita, joista emme pääse eroon objektiivisesti mahdottomina kumota niitä, näillä tiedoin kuin meillä on käytettävissä.
Olemme siis sen tosiasin kanssa vastatusten, että Tuotantotapa määrää yhteiskunnallisen tajunnan, ja näin asian on siis myös toisissa tuotantotavoissa. Koe on siis toistettavissa... Ja jos asia kerran on näin, on oletus siitä, että uudenlainen Tuotantotapa luo uudenlaisen Ihmisen, täysin pätevä.

Tästä myös seuraa, että jos tämä Tuotantotapa jossa elämme eli kapitalismi luo tälläisen elämän kuin on todistettavasti olemassa ympärillämme täynnä toistuvaa ja lisääntyvää vääryyksien tuottamista. Ja jopa itse kapitalistinen Tuotantotapa on joutunut tämän kehityksen tosiasian kanssa vastatusten, että sen on pakko falsifioida itsensä, voidakseen korjata ongelmat, joita juuri tuotantotapana se tuottaa ja joka tuotantotapa on juuri näiden muutosten este, jotta näitä virheitä voisi korjata, kuten moni vielä luulee subjektiivisessa tilassaan, jota juuri tämä väärä tuotantotapa heille tuottaa heijasteenaan heihin.
Miksi kapitalismi ei silti tee näin, siksi koska kapitalismi yksinkertaisesti kieltää objektiivisen olemassa olonsa tuotantotapana ja selittää itsensä jostakin vain tulleena ja siis lähinnä luotuna, kirkon ja seurakunnan avulla ja siis myös ikuisena.
Ei sillä näin ollen ole mitään syytä muuttaa yhteiskuntien kehitys käsitystä muuksi kuin nyt vallalla oleva kulutusyhteiskunta on. Ja antaa nykyisen käsityksen olla paikallan ja selittää yhteiskunta jatkuvaksi taistelu areenaksi, joka ei etene vaan ainoastaan muutuu politiikan avulla joksikin paremmaksi, hyväksi kapitalismiksi. Johonka käsitykseen se on saanut hegemonian valtaamalla tajuntamme (ajatusmaailmamme, joka uusintaa itseään hegemonialla), ja saamalla myös työväenluokan samaistumaan ja luulemaan, että muutos on jatkuvaa kehitystä taistelusta toiseen. Jossa voidaan saavuttaa optimitila pisteyttämällä elämä kokonaisuudessaan pisteiksi, joilla voidaan määrittää koko yhteiskuntamuodostuma. Sitä se ei kerro, että kunkin pisteen arvon se määritää itse, ja tätä työtä toteuttaa juuri SDP Suomessa eli työväenluokan hämätyin joukko ja hyvänä kakkosena SDP:tä seuraa Vasemmistoliitto, tuo uusi SDP:n apupuolue, ja siis väärään teoriaan sisäänheittäjä puolue.

Kapitalismin kannattaa itsensä hengissä pitämiseksi siis kieltää materialistisen filosofian todistamat, yhteiskuntakehityksen lait ja kategoriat. Jotka todistaisivat yhteiskunnan muutoksen olevan kolmen keskeisen seikan oikein selittämää: ”Vastakohtien ja taistelun lakia”, ”määrällisten muutosten laadulliseksi muuttumisen lakia” ja ”kieltämisen kieltämisen lakia”, sekä materialistisen dialektiikan kategorioita; Yksityinen ja yleinen, sisältö ja muoto, olemus ja ilmiö, syy ja vaikutus, välttämättömyys ja sattuma, mahdollisuus ja todellisuus jne...
Nämä edellä mainitut ja kategoriat ovat Ihmisen monivuosisataisen kokemuksen, heidän toimintansa ja tietonsa yleistävää yhteenvetoa.

Kapitalismi siis elää ristiriidasta, jota se ei pysty ratkaisemaan, mutta joka pitää sitä hengissä, koska kieltää tuon ristiriidan ja lisäksi hallitsee hegemoniaa eli kansalaisten tajuntaa, jota se Tuotantotapana heijastusteorian avulla luo.
Muutostarve on siis näin ollen siirtynyt työveänluokalle, jolla päinvastoin kuin kapitalismilla on tarve itsensä vapauttamiseen kapitalistisesta tuotantotavasta. Koska kapitalismi sitä orjuuttaa ja riistää näin työväenluokan työvoiman käytön seurauksena syntyneen vaurauden itselleen.

Tästä kaikesta seuraa, että työväenluokan on luotava itselleen puolue, joka kokoaa joukkoonsa ne ihmiset, jotka jaksavat syystä tai toisesta selvitää mm. näitä edellä olevia yhteiskunnallisia peruskysymuksiä ja niiden avulla luoda teoriaa, starategiaa ja taktiikaa, siitä kuinka työväenluokka voidaan vapauttaa tästä kapitalismin sille luomasta vankilasta.
Mutta, jotta ei kävisi niin, että puolueesta tulee työväenluokan uusi vankila, tulee puolueen olla itse työväenluokkaa, jolloin sillä on sama tarve kuin työväenluokalla itsensä vapauttamiseen kapitalismista.
Siirtymäaikana työväenluokan diktatuurissa eli sosialismissa, puoluetta tarvitaan koska kysessä on vielä vain siirtymäaikaa eli kapitalismin koneiston purkua ja uuden hegemonian valtaamista, vastahegemonian avulla. Kapitalismin kuoleennuttua ja siirtymäajan tehtyä työnsä on yhteisölliseen maailmaan siirtymisen aika, ja siis myös johtavan puolueen itsensä kuoleennuuttamisen aika.
Mutta joudumme nyt kysymään, kuka sitten johtaa tätä uutta Yhteisöllistä Tuotantotapaa, koska ei Ihminen ole vielä itsesäätöinen (itseäänkorjaava) vaan vasta vapautunut uuteen luokattomaan yhteiskuntaan. Jota yhteiskuntaa uhkaa edelleen monen moiset vaarat, kuten vastavallankumous.

Onko johtajuus siirrettävä kokemuksen ja karaistumisen saneelta menneen työväenluokan luomalta omalta puolueeltaan, uudelle kokemattomalle, ilman perinteitä olevalle johtojoukolle, joka ei ole edes kasvanut puolueeksi käytännössä ja taistelussa ja jolla ei ole teoriaa hallussaan. Onko todettava, että tällainen uusi hallintojoukko turvaa paremmin uuden yhteiskunnan luokattoman kehityksen vai onko se ehkä juuri se arvaamatontekijä, joka kääntää kehityksen suunnan nurinpäin. Asia on todella monimutkainen ja vaikea. En usko, että siihen voi varmaa vastausta antaa kuin ehkä tarkastelemalla yhteisöllisen eli kommunistisen yhteiskunnan itsensä kehittymistä kohti omaa kumoontumistaan uuden siirtymäajan koittaessa. Tällöin tulee voida jo nyt tarkastellesamme tätä uutta tulevaa yhtieskuntamuodostumaa antaa jo sillekin etäistavoite, joka luultavimmin, mutta ei vielä siis todistettavasti on sen sisäinen kehityssuunta. Tätä kehitystä voi seurata mm. useiden skenaarioiden ja heikkojen signaalien vahvistumisen myötä, kuten nyt voimme seurata kapitalismin kehittymistä..
Uskon tämän uuden kommunismin kumoavan kehityssuunnan kasvavan uuden Ihmisen tarpeista, kuten tämän kapitalismin ja kommunisminkin ja menneiden muiden Tuotantotapojen. Tälläiseksi tarpeeksi näen sen mikä ei vielä toteudu kommunismissa, joka kommunismi vasta vapauttaa Ihmisen luokkien herruudesta. Se mikä ei toteudu vielä kommunismissa täydellisesti on Ihmisen itsesäätöisyys, itseään korjaavuus ja se voisi olle se tarve, joka Ihmistäohjaa kohti tulevaisuutta, joka on vielä kaukana, mutta jo kosketeltavissa käsittein. Koska tarpeemme on määriteltävissä pääpiirteissään tyyppillistämällä ne yhteisiksi elämän välttämättömyyden ehdoiksi ja toisaalta lisäämällä tähän yksilölliset ominaisuutemme. Näin voimme asettaa jo ennen tämän kapitalistisen tuotantotavan kumoontumista, jo sen kumoavan tuoatantotavan ja jonka voimme jo todistella kommunismiksi, ja vastaavasti tämän kommunismin kumoavan tuotantotavan, Itsesäätöisen Ihmisen Tuotantotavan.
Kommunismin ja sen kuolennuttavan siirtymäjan kuluessa kuoleentuu myös lopullisesti puolue, jolle ei enää ole tarvetta, koska kommunismi ei ole pätevä tarve palata itsesäätöisen Ihmisen tuoatantotavasta kommunismin tarvetuotantotapaan, koska kommunismin ihanne eli meidän ihanteemme ja tavoitteeme on juuri Itsesäätöinen Ihminen ja hänen Tuoatantotapansa.

Nyt varmasti monet kysyvät, miksi emme mene suoraan Itsesäätöisen Ihmisen Tuotantotapaan, mutta he eivät silloin ajattele materialimin mukaan dialektisesti vaan mekaanisesti, Ihmisen tajunnan kehittymistä juuri Tuotantotavan kehityksen luomana eli ”Vastakohtien ja taistelun lain”, ”määrällisten muutosten laadulliseksi muuttumisen lain” ja ”kieltämisen kieltämisen lain” mukaisesti, sekä materialistisen dialektiikan kategorioiden; Yksityinen ja yleinen, sisältö ja muoto, olemus ja ilmiö, syy ja vaikutus, välttämättömyys ja sattuma, mahdollisuus ja todellisuus jne... mukaisesti.
Tulee siis huomata, että tajunnan kehitys on sidoksissa heijastukseen, juuri sen todellisuuden mukaan, joita eri Tuotantovat määrittää ja jota kehitystä kuvaa totuudenmukaisesti edellä mainitut lait ja kategoriat.
Emme ole tuleet tähän hetkeen, missä nyt olemme valmiimpana kuin eriasteiset Tuotantotavat ovat sen mahdollistaneet, emme myöskään etene tästä muulla tavoin kuin Tuotantotapojen mahdollistamana. Koska Ihmisen oleminen eli käytännöllinen toiminta pitää uudistaa joka päivä, on Ihminen sidoksissa juuri kulloiseenkin Tuotantopaansa.

Hannu Rainesto Turku 16.11.2006
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu